Ei rippikouluun

Rippikoulu ei sovi lapsille, eikä nuorille. Lapset eivät osaa tulkita kriittisesti, onko riparin opetus totta vai satua.
Riparilla kirkko käyttää törkeästi hyväksi, lasten ja nuorten herkkäuskoisuutta. Ihmisen kriittinen ajattelukyky kehittyy vasta myöhemmin.

Riparin opetus on satua ja höpötystä, niin kauan kuin toisin todistetaan. Ei ole olemassa yhtään sellaista tosiasiaa, mikä antaisi aihetta edes epäillä jumalaa todeksi.

Uskonnoille 18v ikäraja ja koulut uskonnoista vapaiksi alueiksi. Lapsilla on oikeus uskonvapauteen.

Toivon aiheesta kansalaisaloitetta
12733
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Itse kävin rippikoulun äskettäin ja en tiedä millä vuosikymmenellä elät, mutta nykyään opetetaan ihan realistisesti katsottuna maailman asioita ja jopa käydään lävitse lyhyesti asioita muista uskonnoista. Kukaan siellä ei pakota sua uskomaan Jumalaan, joten en näe mikä ongelma sulla nyt tämän asian kanssa on. Rippikoulussa käydään myös muita tuon ajan asioita ja faktoja lävitse (ei raamattua käyttäen). Asiat esitetään välillä sillain, miten ne raamatussa on ja sitten ihan vaan historiallisina faktoina. Ja sitä paitsi nykyään saavat nuoretkin päättää menevätkö he rippikouluun vai ei. Rippikoulu ei ole aivopesua, vaan opettamista jossa saat itse päättää mihin uskot.

Äänestä
  • Ei tolle apinalle kannata vastata mitään. Se trollaa näillä palstoilla jatkuvasti, ja laulu on aina sama. Tainnu joskus saada jonkinasteisen aivovamman, niin jäänyt yksi ja sama levy pyörimään.

    Äänestä

Kertoohan sekin ihmisestä jotain, että ei edes saa itse sitä toivomaansa kansalaisaloitetta aikaiseksi...

Taitaa olla trolli koko nicci.

Äänestä
  • Ei sen älynlahjat riitä sellaisen tekemiseen. Trolli- tai MT ongelmainen tapaus tuo on. Ei kukaan täysijärkinen jaksa jauhaa samaa paskaa vuodesta toiseen.

    Äänestä

  • crazy-mad-insane kirjoitti:

    Ei sen älynlahjat riitä sellaisen tekemiseen. Trolli- tai MT ongelmainen tapaus tuo on. Ei kukaan täysijärkinen jaksa jauhaa samaa paskaa vuodesta toiseen.

    Tai sitten useampi käyttäjä saman nimimerkin takana.

    Äänestä

  • Sekin voi olla mahdollista, mutta hieman oudolta tuntuisi, että useampi käyttäjä kirjoittaisi niin samantyylistä tekstiä.

    Äänestä

  • crazy-mad-insane kirjoitti:

    Sekin voi olla mahdollista, mutta hieman oudolta tuntuisi, että useampi käyttäjä kirjoittaisi niin samantyylistä tekstiä.

    No jankutuksen aihehan on aina sama, mutta tekstin laatu on mielestäni välillä vaihdellut, siitä vaan tuli tuo mahdollisuus mieleen. Voin toki muistaa väärinkin aikaisempien tuotosten laadun.

    Äänestä

Tuohan riippuu ihan missä ja millon kävit rippikoulun. Meillä se ei ollut mitään aivopesua, meidän pappi aina sanoi että tarkotus on vaan kertoa kristinuskosta, eikä saada ketään uskomaan väkisin. Jokainen saa uskoa mihin uskoo, ja riparilla sekin tulee selväksi.
Kavereiden leireillä aivan sama asia. Kukaan ei riparilla yritä saada sua uskomaan väkisin mihinkään, kristinuskosta vaan opetetaan riparilla
Meidän riparilla kaikki asiat selitettin ateistien ja tieteenkin näkökulmasta, että jokainen voisi itse valita, minkä kokee uskottavimpana.
Ennen saattoi olla näin, mutta nykyään tollainen touhu on kaukana riparilta.

Äänestä
  • Rippikoulussa opetellaan uskontunnustus ja se pitää sanoa konfirmaatiossa. Joten rippikoulu on edelleen uskonnollinen paikka.

    1Äänestä

Vaihda jo levyä.

Äänestä

Jokes on you en käynyt riparia koska olen ortodoksi. hehhee

Äänestä

Rippikoulussa vahvistetaan oma kuuluminen kristinuskoon ja se on täysin vapaaehtoista nuorelle. Jos ei usko, niin ei mene, en minäkään mennyt, mutta jotkut tykkää sellaisista joten antaa heidän nauttia ja saada sukulaisilta rahaa. Kouluosuudesta olen täysin samaa mieltä. Uskonnon opetuksen kuuluisi olla uskontotiedettä ja kaikille yhteistä kulttuureihin ja uskontoon tutustumista ilman minkäänlaista painotusta yhteen uskontoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


T..Mirka kirjoitti:

Rippikoulu ei sovi lapsille, eikä nuorille. Lapset eivät osaa tulkita kriittisesti, onko riparin opetus totta vai satua.
Riparilla kirkko käyttää törkeästi hyväksi, lasten ja nuorten herkkäuskoisuutta. Ihmisen kriittinen ajattelukyky kehittyy vasta myöhemmin.

Riparin opetus on satua ja höpötystä, niin kauan kuin toisin todistetaan. Ei ole olemassa yhtään sellaista tosiasiaa, mikä antaisi aihetta edes epäillä jumalaa todeksi.

Uskonnoille 18v ikäraja ja koulut uskonnoista vapaiksi alueiksi. Lapsilla on oikeus uskonvapauteen.

Toivon aiheesta kansalaisaloitetta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu