Eilinen Eduskunnan kyselytunti meni överiksi. Pääministerikin joutui aloittamaan oman vastauksensa Rinteen tekemään hävyttömään ja vastuuttomaan vihjailuun, ... alkaa kauden edetessä retoriikka menemään pahempaan suuntaan...
Syyllistyikö Rinne peiteltyyn panetteluun? Sipilä on aikaisemminkin törkeästi leimattu rikolliseksi SDP:n johdon osalta ja samaa asiaa on Yle ja lehdistö rummuttaneet, kunnes tutkimisen jälkeen Sipilä on todettu syyttömäksi. Korjattiinko asia Ylen ja syyttelijöiden osalta? Pyydettiinkö anteeksi?
Demareiden häviö edellisissä eduskuntavaaleissa ja joutuminen oppositioon on ollut karvas kalkki, mutta se ei oikeuta valehteluun ja muiden mustamaalailuun.
"Älä sano väärää todistusta... " !!!!!
Syyllistyikö Rinne peiteltyyn panetteluun?
6
256
Vastaukset 6
- Sitäsamaataaskerran
Kuuntelin myös keskustelua, ja huomasin että ei se Sipilä osannut vastata.Kierteli kysymystä kierä kun on.
- eitaxfree
Rinteen käytös oli todella törkeää, tahallista vääristelyä. Usein ennenkin Rinteen esiintyminen eduskunnan kyselytunnilla on samanlaista, pelkkää syyttelyä ilman mitään rakentavia ehdotuksia. Eihän puheesta tosin tahdo saada selvääkään, mutta ääni ja ilmeet ovat niin vihaiset ja hyökkäävän oloiset , että ärsyttää katsoakin. Ihmettelen, ketkä tätä riidankylväjää voi haluta pääministeriksi, se olisi katastrofi Suomelle. Nyt meillä on sivistynyt ja hyvä pääministeri, joka esiintyy asiallisesti ja tyylikkäästi ketään henkilökohtaisesti moittimatta kaikissa tilanteissa. Sipilän käytös oli oli asiallista ja rakentavaa myös oppositioaikana, toisin kuin näillä nykyisillä opposition edustajilla, tyhjän huutajilla .
- mielipidetämäkin
Niin kyllä huuto on tyhjää, jos ei sisältöä ymmärrä.Ois kerrankin hauskaa saada kuulla vastauksen kysymyksiin.Ei ne työkseen huutele oppositio.Minun mielestä ei kuulu kieroisuus sivistykseen , ja sitä hallitus on harjoitellut.Huonoin hallitus minun mielestä.
- LakkokenraaliSaalistaa
Puukolla selkään Juttaa, puukolla selkään Lindtmania (?).....omat jäljet kaaosta, sotkuja ja oikeusjuttuja.
On tunnettua että AY pomot ajavat vain itselleen ja jäsenilleen lisää liksaa hinnalla millä hyvänsä. Kuitenkin meillä on ollut jo lauan sosiaaliturva, niin että jos se siitä riippuisi, asiat olisivat jo kunnossa. Näinä vuosina vaan elinkeinorakenne on muuttunut niin paljon että työpaikkojen luominen on haastavampaa kun avoimet työpaikat ja työttömät eivät kohtaa.
- demarilupausnaisteneuro
Tästä demareitten ala-arvoisesta retoriikasta taas puhutaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1471916
Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta3281363Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.
Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.175956Olen Aito Narsisti
Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.272695- 33611
Outo liikkuja
Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut12611- 257603
- 191563
Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä
Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen20512- 42502