Ei pureta kerrostaloja

Autetaan

Savonlinna saisi hyvää mainosta kun johtaja tekisi kuin pääministeri Sipilä. Pakolaisilla suuri hätä ja Savonlinnassa tyhjiä asuntoja.

15

603

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • iojiusiiusyi

      Hah hah haa.

    • Tokikunkertavapaata

      Tällä mainoksella ei vaan suomalaisia tänne houkutella heh.. ei asumaan eikä turistiks.

    • joujoujou

      Ajatus ettei taloja pureta on ihan oikein , mutta pelkästään mamuiaa niistä ei kannata tehdä,

      Vaan ylihinnoiteltu vuokrataso Savonlinnan alueella olisi saatettava ihan oikealla ja sille kuuluvalle tasolle.

      Se että asuntojen hinnat ja vuokrien hinnat on nostettu pilviin on kaupungin ja muutaman grynderin aikaansaaannosta ja yhteiskunnan ei pidä ajatella aina tulosvoitollisesti vaan jossain välissää pitäisi ajatella sitä millä saadaan asukkaita pidettyä kaupungissa eikä hätää viimeisetkin. Ensin lähiseuduille ja työmatkojen pidentyessä halvemman asumisen perässä muutetaan heti kun toisaalta saadaan lähellekkään vastava työpaikka.
      Jonkinmoista tolkkua myöskin täytyisi saada pilviin nousseet hoitovastikkeet varsinkin mitä saa sitten vastineeksi.

      Eli ei pureta vaan vuokrataan siitä halppis kämpiksi ns. vaikka kakkosluokan taksalla huonommalla hoitotasolla .. saattaisi olla ensiasuntoon muuttajia ja muuten huonommalla palkalla olevia kinnostakkin asua ja täyttää kämpät. kalliimmaksi tulee seisottaa tyhjillään, ja tyhmäähän hyviä taloja ruveta purkamaan sen takia että grynderillä olisi isompi ja paksumpi rahapussi. Ei kaupungin pidä rahoittaa yrittäjiä vaan tuottaa hyvää mieltä, edullista asumista ja olosuhteet kaupunkilaisille.

      Kaupukia ei pidä johtaa niinkuin yritystä! Vaikkakin tulosvastuullista tekemistä pitää ollakkin.

      • tunari89765

        Samaa mieltä. ei pureta vaan lasketaan vuokrat niin alas että, palataan "kaupungin" vuokra-asuntoihin. Ajattelu, että sillä tehtäisiin pisnestä on menneen talven lumia Savonlinnassa. Jos saataisiin kustannukset ja kulut yksiin niin ehkä tänne muuttaisi joitakin, ja maahan muuttaja kortti kannattaisi vetää hihasta, sillä ne ovat kuitenkin ainoita joita tämä syrjäkylä kiinnostaa.
        Kannattaisi lopettaa hätäily purkamisesta, odotellaan joitakin vuosia, ehkä asiat muuttuvat nopeastikin parempaan suuntaan Savonlinnan kannalta.


    • huastettaahhammyökkii

      Eekös se vuokrataso oo meleko matalalla nyttii kaapunnissa?:D

      • joujoujou

        otappa silmä käteen ja käyppä katsomassa ja vertaa sitten Mikkeli Varkaus Kuopio hintatasoon vuokrien suhteen ja katso sitten uudelleen ja suhteuta vielä kolmannen kerran väkilukuun.

        ja jos senkin jälkeen väität vuokria halvaksi Savonlinnassa tarkistuta ajatuksiesi kulku


      • joujoujou kirjoitti:

        otappa silmä käteen ja käyppä katsomassa ja vertaa sitten Mikkeli Varkaus Kuopio hintatasoon vuokrien suhteen ja katso sitten uudelleen ja suhteuta vielä kolmannen kerran väkilukuun.

        ja jos senkin jälkeen väität vuokria halvaksi Savonlinnassa tarkistuta ajatuksiesi kulku

        Pittääpä tosijjaannii ottoo silimä kättee ja käävvä kahtelemassa tuota hintatassoo:D:D Sittempähä tuon näkköö jotta tarvviiko tarkistuttoo aatokssiisa kulukuva:D:D:D


    • Jättiveronmaksaja

      Minä ostaisin Telakkatien kerrostalot, mutta Savonlinnan kaupunki ei myy.
      Kuulemma niin suuri tukipotti tulossa valtiolta purkutyöhön, ettei myyntiä yksityiselle voida edes harkita.

      P ERKELE! Mitä tässä maassa oikein tapahtuu?

    • manageri

      Minusta Savonlinnan pitäisi ottaa turvapaikanhakijoita. Syyrialaiset toisivat elinvoimaa tälle Jumalan hylkäämälle kaupungille. Arabit ovat hyviä kauppiaita ja paikallinen liike-elämä saisi piristysruiskeen.

      • Huijareita_kaikki

        Onko huijari koskaan hyvä kauppias? Basaarissa suomipoikaa ja tyttöä kusetetaan kybällä.


      • manageri
        Huijareita_kaikki kirjoitti:

        Onko huijari koskaan hyvä kauppias? Basaarissa suomipoikaa ja tyttöä kusetetaan kybällä.

        Höpö höpö. Kyllähän jokainen, jolla on äo korkeampi kuin kengän numero ja joka nähnyt vähän enemmän maailmaa tietää pelin hengen: kauppias ei koskaan häviä; hinta on sellainen, että hän jää voitolle. Se on ihan oikein; kysymys on kaupanteosta - ei hyväntekeväisyydestä.

        Turhaan Sinä vingut tuosta asiasta. Tuskinpa Sinä itsekään toimisit toisin. Suomen etu on joka tapauksessa maahanmuuton voimakas lisääminen, joka demografisista syistä.


      • Epäilevät_Olga_ja_Helmi

        Mitä elinvoimaa veronmaksajien rahoilla vetelehtivä joukko toisi? Kohta ei uskalla liikkua kaupungilla enää päivälläkään.


    • Onnekspurkaavat

      Taijetaan purkaa jo! Heh hee

      • Ehottasin_näin

        Hyvin joutaa..

        Nyt kun on hyvä alaku, niin ei muuta kun koko kaupunki matalaks samalla vauhilla ja savolaiset myyvää orjiks Nigerilaisille.

        Ohitustien nyt on kuitenki sellane joka vois olla paikallaa.


      • Korjaan
        Ehottasin_näin kirjoitti:

        Hyvin joutaa..

        Nyt kun on hyvä alaku, niin ei muuta kun koko kaupunki matalaks samalla vauhilla ja savolaiset myyvää orjiks Nigerilaisille.

        Ohitustien nyt on kuitenki sellane joka vois olla paikallaa.

        Piti kirjottella "Nigeriaan" eikä nigerialaisille. Seki perkele tuli sen tähe isolla alakukirjaimella.
        Tarkka se olla pittää näissä kiel`oppiasioissa.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      31
      5206
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      36
      3621
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      183
      3233
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      11
      2395
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      28
      1996
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      1917
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      163
      1826
    8. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1332
    9. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      14
      1218
    10. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      137
      1134
    Aihe