Rakkaalleni

Onko hiljaisuus ja rauha välillämme sitä suurinta rakkautta.

Minulla ei ole samavahvuista luonteenlujuutta kuin sinulla tai se on erisuuntaista.

Rakas.

Rauhoitit minua vastauksillasi. Sydäntäni ja sisimpääni. Rakastan sinua
161004
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Olisi melko mahtavaa jos mieleeni asumaan jäänyt nainen käyttäisi tuota nimitystä minusta. Minulla ja hänellä on hiljaisuus välillämme, mutta se ei ole osoitus ainakaan minun puoleltani tunteiden vähyydestä. Hiljaisuus voi joskus tehdä hyvääkin, toivottavasti näin myös meillä. Hän pystyisi kävelemään tuosta ovestani sisään koska vain, enkä minä sitä oikeastaan mitenkään ihmettelisi ja minä katsoisin häntä aivan samoin kuin viimeksi hänen ollessaan luonani, hän vain on jotenkin peruuttamattomasti tatuoitu sydämeeni. Ymmärrän kyllä, että on sekin mahdollisuus, että hiljaisuus hänen suunnastaa johtuu siitä, että hän ei yksinkertaisesti tunne minua kohtaan enää oikein mitään. Aika näyttää.

Äänestä
  • Ajattelen lähes samoin miehestä. Ihmettelisin kyllä, jos hän kävelisi ovesta sisään. Mutta jos hän kävelisi jossain sopivassa tilanteessa vastaan ja suoraan halaamaan, se olisi vain luonnollista. Tai laittaisi viestin tai soittaisi. Vaikka tuskin niin tapahtuu enää, usko mennyt. Enkä minäkään taida tehdä mitään. Mutta niin sen kuuluisi mennä.

    Äänestä

  • liianpitkähiljaisuus kirjoitti:

    Ajattelen lähes samoin miehestä. Ihmettelisin kyllä, jos hän kävelisi ovesta sisään. Mutta jos hän kävelisi jossain sopivassa tilanteessa vastaan ja suoraan halaamaan, se olisi vain luonnollista. Tai laittaisi viestin tai soittaisi. Vaikka tuskin niin tapahtuu enää, usko mennyt. Enkä minäkään taida tehdä mitään. Mutta niin sen kuuluisi mennä.

    Minulle se hiljaisuus ei ole liian pitkä. En voi oikein itsekään käsittää tätä, miten vieläkin hän on niin paljon ajatuksissani vaikka on jo jonkin aikaa mennyt siitä kun viimeksi olemme edes jutelleet. Hän vain jotenkin on juuri se inhimillinen ihminen, jonka minä oikeasti haluan. Enkä vaadi paljon, vain sen, että hänkin näkee minut muuten kuin näkee jonkun muun tavan kadun tallaaja miehen.

    Äänestä

  • liianpitkähiljaisuus kirjoitti:

    Ajattelen lähes samoin miehestä. Ihmettelisin kyllä, jos hän kävelisi ovesta sisään. Mutta jos hän kävelisi jossain sopivassa tilanteessa vastaan ja suoraan halaamaan, se olisi vain luonnollista. Tai laittaisi viestin tai soittaisi. Vaikka tuskin niin tapahtuu enää, usko mennyt. Enkä minäkään taida tehdä mitään. Mutta niin sen kuuluisi mennä.

    Tuo viimeinen lauseesi. Mutta niin sen kuuluisi mennä. Niin sen tosiaan kuuluisi mennä, minäkin vain tunnen niin. Mikään muu vaan ei tunnu oikealta, ainoastaan hän.

    Äänestä

  • Niin. Liian pitkällä hiljaisuudella tarkoitan vain sitä, että rationaalinen mieleni ei usko enää, että mitään tapahtuisi. Mieleni myös epäilee, onko hänellä koskaan mitään tunteita ollutkaan. Sydämessäni silti tunnen, miten asiat ovat. Sellainen jatkuva ristiriita sisälläni.

    Haluaisin edes varmuuden siitä, mitä hän ajattelee, että voisin hiljentää tuon mielen epäilykset tai surra hänet pois sieltä. Muuta en tarvi enkä vaadi. Sydämessäni on jokin sopukka varattu hänelle aina. Silti sielläkin vapautuisi tilaa, jos hän ei minusta välittäisikään.

    Tällä palstalla ei kyllä mikään selviä. Mutta johonkinhan näitä ajatuksia on purettava...

    Äänestä

  • liianpitkähiljaisuus kirjoitti:

    Niin. Liian pitkällä hiljaisuudella tarkoitan vain sitä, että rationaalinen mieleni ei usko enää, että mitään tapahtuisi. Mieleni myös epäilee, onko hänellä koskaan mitään tunteita ollutkaan. Sydämessäni silti tunnen, miten asiat ovat. Sellainen jatkuva ristiriita sisälläni.

    Haluaisin edes varmuuden siitä, mitä hän ajattelee, että voisin hiljentää tuon mielen epäilykset tai surra hänet pois sieltä. Muuta en tarvi enkä vaadi. Sydämessäni on jokin sopukka varattu hänelle aina. Silti sielläkin vapautuisi tilaa, jos hän ei minusta välittäisikään.

    Tällä palstalla ei kyllä mikään selviä. Mutta johonkinhan näitä ajatuksia on purettava...

    Aivan, johonkin on saatava purkaa näitä ajatuksia. Vaikka hiljaista onkin ollut, niin minä uskon silti, että kaikki on mahdollista vielä. Minä vain uskon niin. Jos satuttaisiin jossakin olemaan hetki kahdestaan, niin luulen, että kumpikin näkisi toisistaan sen tunteen.

    Äänestä

  • hänjäiminuun kirjoitti:

    Tuota kahdenkeskistä hetkeä minäkin olen toivonut ja sisimmässäni uskon, että jotain välillämme on. Haluaisin kuitenkin kuulla sen ihan suoraan jotenkin sanottuna. Muuten jää aina epäilys siitä, että olen vain sortunut toiveajatteluun ja näen sen mitä haluan nähdä.

    Äänestä

Kirjoitit kauniisti ap.
Sait minut muistamaan kaivattuni.
Hän on spesiaali ja tärkeä.
Ainoa laatuaan.
<3

n>m

Äänestä

Tunnen sinut sydämessä, olet siellä missä minäkin. Hyvää viikonloppua Rakas!

Äänestä
  • Tämän haluisin omia.

    Äänestä

Siitä missä mennään... omaa tilannetta ajatellen tää hiljaisuus ei ole sitä... se voisi olla jos tunnettaisiin paremmin.

Äänestä

On vaikea käydä täällä. Vaikka vaan lukea ketjuja. Ahdistus valtaa mielen kun mietin, että tuo ja tuo voisi olla sinun tekstisi.
En taida jaksaa enempää. Oltaispa voitu edes puhua tai kirjoittaa jossain muualla.

Äänestä
  • Sitäpä minäki mietin.. ja toivon omalla kohdalla. Eilen toivotin hänelle hyvää yötä ihan tekstiviestillä. Se nyt oli sellainen ikävöivän iloinen päähänpisto.

    Äänestä

  • Hienoa kun teit niin.
    Minulla ei ole yhteystietoja häneen. Muutoinkin vaikeaa nyt. En oikein
    jaksa mitään. Varsinkaan täällä. Ei vaan pysty.

    Äänestä

Hiljaisuus kertoo omalta puoleltani, että jätän rauhaan ihmisen, joka ei voi vastata tunteisiini ja koen tällä hetkellä olvani enemmän häiriöksi. Himmenen kokonaan.

Äänestä
  • Mitään sanoa? Vähän olen arvellut noin... et kyllä olisi häiriöksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Naiselta kirjoitti:

Onko hiljaisuus ja rauha välillämme sitä suurinta rakkautta.

Minulla ei ole samavahvuista luonteenlujuutta kuin sinulla tai se on erisuuntaista.

Rakas.

Rauhoitit minua vastauksillasi. Sydäntäni ja sisimpääni. Rakastan sinua

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu