Kuluvan vuoden aikana n. 250 postausta, 95% Škodapalstalle, 5% Vw ja Toyota, joku harhalaukaus muualle.
Asiaa noissa ei juurikaan ole.
Mikä saa tyypin näkemään moisen vaivan, kannattaa ottaa huomioon että kyseessä on vain rekatut postaukset, todellinen määrä lienee moninkertainen.
Asiaa noissa ei juurikaan ole.
Mikä saa tyypin näkemään moisen vaivan, kannattaa ottaa huomioon että kyseessä on vain rekatut postaukset, todellinen määrä lienee moninkertainen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Olen minäkin ihmetellyt, mikä pistää hemmon käyttäytymään tuollaisella apinan raivolla. Motiivi olisi kiva tietää, mutta voimme vain arvailla. En usko, että sen leipäkään olisi mitenkään kiinni Skodan suosiosta. Kaikki viittaa häiriintyneeseen luonteeseen.
Ennemminkin lienee kyse ettei muutakaan maailmassa ole🙄
Jos jotakin mistä olen lähes ylpeä, onnistunut siirtämään omille kakaroille elämäntavan jossa liikutaan luonnossa, arvostetaan muita, putoillaan fillarilla kalliolta, bongataan fogeleita jne... 😊
Ei vekarat jouda netissä roikkumaan, eivät edes halua ☺️
VW kehujalla aikaa laskea osumia
Vielä konsernimainosrahaa saa hän
Olen ihmetellyt samaa.
Miksi aloittaja harrastaa moista touhua.
Ehkä pilleriväritys on ollut väärä.
Mutta mikä pistää varastamaan nikin mukaelman? Kenties pitkittynyt teineys?
tätä minäkin olen ihmetellyt. joku täys ääliö, varmaan joku idiootti kehuu jotain skodaa että se olisi muka hyväkin auto, yksi huonoimmista autoista markkinoilla ja tietää itsekkin sen mutta kehua pitää kuin joku skoda kauppias. onkohan järkensä valo hiipunut...?
Onko sulla itsellä Skoda? Mulla sattuu olemaan, joten kehun ihan oman kokemuksen perusteella. Oma leipäni ei ole Skodasta kiinni.
Minulla on myös, vaan veikkaanpa että meidät voi laskea yhden käden sormilla.
Miksi pitäisi kehua?
Kun kerron OMAN KOKEMUKSENI OMASTA autostani, ei se ole kehu vaan omakohtainen kokemus.
OMAKOHTAINEN kokemus on keskimäärin ERITTÄIN myönteinen.
Ne myönteiset puolet liittyvät luotettavuuteen, vikoja ei juurikaan ole ollut.
Toki huonojakin puolia on vaan ne eivät tulleet yllätyksenä, esim. Tuo olematon alaväänto ennen ahtoa.
näillä iäkkäillä skodan omistajilla tahtoo tuo dementia vaivata, mitään vikoja ei ole ollut, alkuperäiset öljytkin on ja renkaatkin vielä alkuperäiset ja ajettu 20 vuoteen 300tkm eikä ole tarvinnut vielä tankatakkaan. todellisuudessa auto seisoo korjaamolla öljynvaihtohuoltojen välissä ja viides moottori ja vaihteisto menossa.
Juujuu, muuten osui kohdalleen mutta huollon yhteydessä olemme vaihtaneet koko voimalinjan. Lattiapellit ja helmakotelot vain ennen katsastusta joka tosin Inhalla Itäkipalla on on pakollinen puolen vuoden välein.
Muuntele rekattua tai varasta mimmari, niin saat peukkua.
Mutta enhän minä?
Onko muuten mega-spämmääjällä autoa? Se tuntee n i i n hyvin "vanhempien" skodistien sielunelämäm ja valehtelun, että varmaan itse kulkee ajatuksen voimalla...
Piti katsoa profiilista omat viestit, vajaat 140, pääsääntöisesti vastauksia, muutama aloitus.
Käsittääkseni kuitenkin verrattain asiallisia.
Ja milläs tavalla tämä liittyy skodaan? "Keskustele Skodasta" sanotaan tämän palstan ohjeena ylläpidolta. Oletteko lukeneet tuon tekstin? Miksi sitten kirjoitatte asian vierestä?
Lisäksi Suomi24 keskustelut alussa ohjeistetaan: "Kirjoita vapaasti aiheesta kuin aiheesta". Eli lain puitteissa saa kirjoittaa vapaasti. Mutta henkilökohtaiset hyökkäykset ja vihapuhe, joita juurikin skodia puolustelevat Skodatrollit harjoittaa, ne ovat kiellettyjä! Huom!!!
Olisiko Suomi24-säännöissä ohjeistus, että palstan sisällöstä ja sen tasosta/sääntöjen mukaisuusesta EI saa kirjoittaa, mutta toisaalta mille tahansa palstalle SAA kirjoittaa, mistä tahansa "lain puitteissa"? Tuskin. Miksi silloin erillisiä palstoja? No, toki jotta provo eroittuisi... 👍👏😂