Seuraavan konsertin hinta

KoijaustaRahoillamme

Kaikenlaista soopaa sitä saakin kuulla, mutta kyllä tuo Tapahtumapuiston juttu on jo sellaista haisevaa lietettä, että ihan yökkö tulee. Kallis tutkimus taas tehty ja todettu, että Kehityksellä jatketaan, näin saadaan pidettyä kulut piilossa kaikenlaiselta peräänkuulutetulta avoimuudelta. Kaikki kun on kovin liikesalaista. Sillä nyt kun promoottorit on vedättäneet puolta Suomea ja sopivia konserttipaikkoja riittää, onkin jokaisen konsertin saadakseen maksettava ja kilpailtava siitä rahalla. Tälläiseen kusetukseen ovat päättäjämme menneet ja homma jatkuu kun mokaa koitellaan peitellä kaikin tavoin. Kun joku Kehitys kertoo, ettei bändit tällä hetkellä keikkaile näin pohjoisessa, totuus kuuluu että ei vaan maksettu tarpeeksi. Helppoa on tietysti laskea että kannattaa maksaa bändin tuottajalle vaikkapa se 5 miltsiä, jos bändi tuo kaupunkiin 6 miltsiä. Ensi kesälle on luvattu konsertti, paljonkohan esim Juha joutuu ihailemastaan Brucesta maksamaan, ei tosin omasta pussistaan.

37

1495

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aitous.puuttuu

      Tuttu tarina Hämeenlinnassa - epäaitoja asioita ja palveluja pyöritetään kaupunkilaisia panttina käyttäen.

    • Kamel

      Aloittaja valittaa omaa perseaukisuuttaan. Ja sivussa sitä kun puoliso käy vieraissa. Lainat pitää hoitaa jne jne. Sitten tulee konsertti ja pää on sekasin tulevaan tapahtumaan asti.
      Neuvo: Ala sinkuksi, jätä kaikki maksamatta, muuta katumalle ja ala spurguksi. Sitten sulla on hyvä olla päivästä toiseen. Eikä sun tarvi valittaa samasta asiasta joka hiton päivä. Tollo!

      • arjen.sankareita

        Niinkutsuttu moraalinen riski (moral hazard) syntyy siitä, jos epäaitoihin asioihin saa helpommin tukea ja rahoitusta kuin aitoihin. Kaikki ryntäävätkin epäaitojen asioiden pariin ja aidot asiat jäävät tekemättä. Voi käydä niinkin, että keinotekoisesti kannattaviksi säädettyjen epäaitojen asioiden suojelu aiheuttaa peruuttamatonta vahinkoa aidoille asioille.

        Hyvä esimerkki on tulppaaniromahdus Hollannissa, jossa kaikki alkoivat viljelemään tulppaaneja kun joku oli keksinyt sillä voivan tienata.


      • ei.mitään.yhtymäkohtaa

        Tintti Neuvostojen maassa sarjakuvakirjassa on hyvä kohta, jossa Tintille esitellään ylpeänä neuvostoteollisuuden tuotantoa. Tintti ei tyydy esittelijän sanomisiin vaan vilkaisee kulissien taakse, jossa henkilö on värvätty tuottamaan tehtaan meteliä.


    • TriplaXX

      Tänään Hämeen sanomissa oli hyvä vertailu Seinäjoen ja Hämeenlinnan välillä. Seinäjoen asukasluku kasvaa 600 vuodessa, Hämeenlinnan laskee 200 vuodessa.

      Seinäjoella on jo toteutettu torinalusparkki, Tangomarkkinat ja Provinssirock vetävät väkeä. Seinäjokelaiset: "Kaikenlainen pöhinä on hyväksi".

      Hämeenlinnassa taas jokainen asia jolla kaupunkia yritetään kehittää saa heti vastaansa hirmuisen vastustuksen. Tämä aloitus on hyvä esimerkki juuri tästä.

      Tietenkään Seinäjoen ja Hämeenlinnan vertailu ei ihan ole oikeudenmukaista. Seinäjoki on aidosti maakuntakeskus joka vetää väkeä ympäröivältä maaseudulta. Hämeenlinna taas on oikeastaan koko maakunta, jonka kasvaessaan pitäisi vetää väkeä Uudeltamaalta, Päijät-Hämeestä ja Pirkanmaalta ja se on vaikeata.

      • KatsokaaTotuutta

        *Hämeenlinnassa taas jokainen asia jolla kaupunkia yritetään kehittää saa heti vastaansa hirmuisen vastustuksen. Tämä aloitus on hyvä esimerkki juuri tästä.*

        -Lainasin ylläolevan kirjoittajan lausetta siinä mielessä että olisin vaan kysynyt syytä miksi tätä kaupunkia pitää kehittää huonompaan suuntaan niinkuin nyt on tehty viimeiset 10 vuotta Kok/Sdp-hallintovallan aikana?

        Se, jos Seinäjoki kehittyy eteenpäin, tarjoaa tulevaisuutta lapsille ja perheille asumisen tai työpaikkojen kautta, Hämeenlinna ei tarjoa samaa, koulut homeessa ja työpaikat katoaa toisaalle! Se on taantumaa ja huonoa kehitystä jos muuttovirta on negatiivista ja maahanmuuttajia ei voi tähän laskea!


      • Demaritrolli

        Ovatko rakennetut lähes tyhjät pysäköintitalot kehittäneet kaupunkia? Miten tuleva tyhjä torinalusparkki kehittää kaupunkia? Mistä sinne ilmestyy asiakkaita, kun nykyisiinkään ei riitä?

        Torinalusparkki kehittää Vekka Capitalin tuloja kun veronmaksajien rahalla rakennetaan velvoitepysäköintipaikat, jotta Vekka Capital saa korotettua muutamalla kerroksella hallitsemiaan torin ympäristön taloja. Ensin ajetaan ajatus korkeista taloista jossain muussa sijainnissa läpi, sitten saadaan helposti lupa keskustan talojenkin korotukseen.

        Siis tyypillistä persuketutusta taas.


      • TriplaXX
        KatsokaaTotuutta kirjoitti:

        *Hämeenlinnassa taas jokainen asia jolla kaupunkia yritetään kehittää saa heti vastaansa hirmuisen vastustuksen. Tämä aloitus on hyvä esimerkki juuri tästä.*

        -Lainasin ylläolevan kirjoittajan lausetta siinä mielessä että olisin vaan kysynyt syytä miksi tätä kaupunkia pitää kehittää huonompaan suuntaan niinkuin nyt on tehty viimeiset 10 vuotta Kok/Sdp-hallintovallan aikana?

        Se, jos Seinäjoki kehittyy eteenpäin, tarjoaa tulevaisuutta lapsille ja perheille asumisen tai työpaikkojen kautta, Hämeenlinna ei tarjoa samaa, koulut homeessa ja työpaikat katoaa toisaalle! Se on taantumaa ja huonoa kehitystä jos muuttovirta on negatiivista ja maahanmuuttajia ei voi tähän laskea!

        No siinä olen osittain samaa mieltä, että Hämeenlinnaa yritetään kehittää vähän väärin. Hämeenlinnasta halutaa kehittää lähinnä Helsingin nukkumälähiö josta on kiva pendelöidä Helsinkiin töihin. Parempi olisi minustakin se, että Hämeenlinna yrittäisi myös lisätä työpaikkojen määrää ja olla oma itsenäinen kaupunki jollainen se kuitenkin on, sen sijaan että Hämeenlinna yrittää olla joku Kerava.

        Mutta mietitääpä esimerkiksi tätä Tapahtumapuistoa. Jos se olisi toteutettu Seinäjoella, niin se tuskin olisi saanut osakseen juurikaan vastustusta. Ei, sillä jokainen Hämeenlinnan kokoinen kaupunki olisi enemmän kuin halukas ottamaan vastaan jotain AC/DC tai Gun's Rosesin kaltaisia supertähtiä. Mutta Seinäjoella asia olisi mietitty kyllä myös loppuun asti, ei oltaisi pelkästään jääty odottamaan sitä että Hämeenlinna sattuisi sopimaan jonkun supertähden keikkakalenteriin, että jos ensin on keikka Moskovassa ja sitten Tukholmassa, niin Hämeenlinna on sopivasti siinä välissä ja jos aikataulu ei ole liian kireä... Ei vaan Tapahtumapuistoon olisi lanseerattu myös joka vuotinen Rock-tapahtuma Provinssirockin tapaan ja kaupunki olisi myös aidosti kehittänyt aluetta ja sen liikenneverkkoa.


      • Demaritrolli

        Onhan sitä liikenneverkkoa kehitetty parhaan kyvyn mukaan, Vanajan kirkolta menee tapahtumattomuuspuistoon hiekoitettu kävelypolku.


      • PersYhteys

        Hyvä liikenneyhteys oli Kari Ilkkalalla kovaan SCC tuomioon.


      • Tyttöporukalla

        Päivän naurut


      • PersujenYhteysToimii
        PersYhteys kirjoitti:

        Hyvä liikenneyhteys oli Kari Ilkkalalla kovaan SCC tuomioon.

        Hyvä liikenneyhteys oli Kierongilla mielessä kun joutui pakkomuuttamaan Tervakoskelle ja sieltä sittemmin järjestettyyn siihen keinotekoiseen suojatyöpaikkaansa sairaalanmäkeen mooottoritietä myöden!
        Hyvä ja nopea liikenneyhteys on myös hänellä moottoritietä myöden käräjäoikeuden istuntoihin ja sitä kautta kovaan SCC tuomioon.

        Poikaporukalla koko viikon naurut!
        Tyttöporukatkin nauraa iloisesti!
        Vartiakin nauraa kylmänkolkkoon tyyliinsä :( !
        KokSdp-trollikin nauraa, tosin salakavalasti ja salaa ettei isäntä näe !
        Persutkin nauraa selkäkeikkanaurua !


      • Panomies1
        Demaritrolli kirjoitti:

        Onhan sitä liikenneverkkoa kehitetty parhaan kyvyn mukaan, Vanajan kirkolta menee tapahtumattomuuspuistoon hiekoitettu kävelypolku.

        Mä olen muuten pannut sen polun varrella.


      • itikkapajukkoa
        Panomies1 kirjoitti:

        Mä olen muuten pannut sen polun varrella.

        Entinen ratalinjako kyseessä??


    • tosionsanolassila

      Uskokaa jo,Ei ensi kesänä mitään konserttia ole.
      Linnan kehitys saa lisäaikaa puhuessaan konsertin"ehkä toteutumisesta"

      • ansaitut.potkut

        Laiska potkut saanut Pöhinä on katkera.


    • teiniikäinen

      Hei mummut ja vaarit, eikö teillä muuta pohdittavaa ole? Kiinnostaako Kantolan konsertit teitä oikeasti ollenkaan.

      • Yli-ikänen

        No ei kiinnosta mutta siihen turhuuteen hukattu raha kyllä mietityttää ja sekin ettei sille rahalle saatu mitäään vastinetta, alue seisoo tyhjänä jos ei nyt oteta sitä huomioon että se on siisti koiranulkoilutuspaikka siirtonurmikkoineen kaikkineen!
        Olisi niilläkin miljoonilla saatu jotain järkevääkin tehtyä mutta kiitos kokdem-hallinnon, ei saatu muuta kuin uusi miljoonien rahareikä ilman vastinetta!


      • Gjjedd

        Mukavaa Persujen kantolavitutusta ja lisää haluamme


    • JuhaKuuskytVee

      Bruce kiinnostaa!!!

      • MummoNelkytviisVee

        Madona ainaski luvattiin!!!


    • KirkuukoAxleVaiLokki

      Konsertit kiinnostaa kyllä, mutta sais olla useammin.

    • Demaritrolli

      Nyt onneksi alueen kiinteistöhallinta erotetaan tapahtumahallinnasta, näin Linnan Kehitykselle jää enemmän aikaa keskittyä tapahtumahallinnan puolelle. Olenkin kauhulla seurannut sitä työmäärää joka kiinteistöjen? puolelta on langennut ylityöllistetylle Linnan Kehitykselle. Nyt tulee aikaa keskittyä vuotuisten hirrensyöksykisojen markkinointiin, joka on ollut pahasti retuperällä. Tehdään yhdessä Kantolasta maakunnallinen hirrensyöksyn keskus!

      • Demarirtolli

        Etkö tosiaan parempaan pysty?


      • Lisää

        Pystyn rtolli.


    • Voi_vettulan_hiki

      Jutussa vihjailtiin, että kaupungin pitäisi tässä kovassa kilpailutilanteessa tarjota rahaa järjestäjälle, jotta tulisivat tänne konserttiensa kanssa. Nyt on muuta milli tuohon tapahtumapuistoon upotettu, niin olisiko se nyt enää mitään ihmettä, jos maksasimme konserttifirmoille vaikka millin tai pari lisää, että saataisiin ensi kesäksi konsertti Kantolaan. Muuten joudutaan tunnustamaan, että nyt siihen jo upotetut rahat eivät tuoneet mitään konkreettista tuottoa kaupungille ja meille veronmaksajille. Joku saattaa jopa kyseenalaistaa päättäjiemme kyvyt ja se ei ole hyvästä, kun vaalejakin on taas luvassa ihan lähitulevaisuudessa. Ihanaa kokkelidemulivetutusta ei onneksi paljon ole vielä näkynyt.

    • UrpotJauhaa

      Yrittäkää nyt päästä yli siitä faktasta, että siellä se puisto on jo ollut monta vuotta eikä ole mihinkään häviämässä. Ja teidän verorahoillanne ei ole sen kanssa mitään tekemistä.

    • kukkuukukkuu

      Tööt tööt. Meni pahasti väärin. Kaupunkilaisilla on täysi oikeus kommentoida kaupungin yhtiöiden rahankäyttöä.

      Tapahtumapuistosta voisi tullakin jotakin, jos johdossa ei olisi epäpätevä ja läpeensä laiska superluuseri.

      • LäpeensäLaiska

        Oikeus myös tietää että sait laiska Pöhinä potkut ja olet siksi katkera.


      • LäpeensäLaiska
        LäpeensäLaiska kirjoitti:

        Oikeus myös tietää että sait laiska Pöhinä potkut ja olet siksi katkera.

        Joo, Iisakki sai potkut todellaki niin paikallislehdykästä kuin kuntahallinnostakin, kaikki sai riitelevästä juntista tarpeekseen, nyt jossakin peitetoimessaan piilotettuna sairaanhoitopiirin kirjoilla nyhjäämässä jotain ilmotustaulujuttuja!


      • Hyvätpotkut

        Sai potkut päällikkövirkaan.


      • PersPalkinto

        Kari Ilkkalalle kävi myös hyvin. Sai kovan SCC tuomion ja pakkolähtö pois politiikasta lopullisesti.


      • Yksinvalvon
        PersPalkinto kirjoitti:

        Kari Ilkkalalle kävi myös hyvin. Sai kovan SCC tuomion ja pakkolähtö pois politiikasta lopullisesti.

        Aahhh, sinä brrutaali mies! Onhan sinulla nahkapamppu mukana kun menemme Aulangolle? Yhteiseen vankilaamme jossa vartia panputtaa...


    • tankoperhe

      Nuori tyttö meni eurolääkäriin vatsavaivojen vuoksi. Pikainen tutkimus, ja kiertävä keikkakildare tokaisi tylysti: "On tulossa perheenlisäystä". Tyttö hädissä selittämään: "Miten se on mahdollista, kun poikakaveri on vaan tonne suklaaosastolle laskenut". Siihen lääkäri tokaisi: "Etkö ole kuullut, mistä tangolaulajat tulee".

    • kaiturhinlepäämöikinä

      Kyllä sillä palkallisella henkilöstömäärällä mikä Kehityksessä oleilee arkipäivisin niin luulisi jo jotain saavan aikaiseksikin. Muutakin kuin jokavuotisen satojen tuhansien eurojen tappion.

    • SeuraavaVuorossaSisään

      Jokos näin nopeasti tämä nykyinen johtaja keräsi hilloa omaksi tarpeeksi ja ylikin. Toisen tappiohan on toisen voitto.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      110
      1917
    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      9
      1569
    3. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1519
    4. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1487
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      151
      1425
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      107
      1370
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1317
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      648
      1239
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      16
      1157
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1118
    Aihe