Moro nuoret.
Kun olin nuori, oli tyttöystävän saaminen mulle vaikeeta. Olin ujo enkä tippaakaan supliikkimies. Tärppäsi kuitenkin, ja suhde kesti 15 vuotta josta 10 naimisissa.
Erotessamme olin 37 vuotias. Vaimo sanoi kannustavasti että " sä et enää edes sais naista" , oli kai sitten katkera vaikka itse halusi häipyä.
Itsekin olin tosi maassa, mutta kun ero otti koville, opin samalla puhumaan omista asioista muille. Ennen en niin tehnyt. En enää murehtinut että mitä muut musta ajattelee kun avaudun omista asioistani, pääasia että sain puhuttua.
Opin paljon avoimemmaksi.
Kun sitten aloin tapailemaan naisia, hämmästyin miten helppoa oli saada seuraa.
Jos kuulut niihin vähän huonommin nuorena naismarkkinoilla pärjänneisiin, ei hätää.
Muuta selitystä en keksi kuin sen, että ne itseään täynnä olevat pojat ei pysty pitämään oman erinomaisuutensa kulissia kauaa, ja yli 30 vuotiaat naiset on ehtinyt oppia sen että ei heitä kukaan prinssi tule valkoisella ratsulla hakemaan, ja jos tulee, se on harhaa.
Tavallinen luotettava ja kiltti perusjamppa riittää.
Ei siis kannata lannistua eron takia, rakkaus ei lopu, se käy vaan tauolla ja löytää uuden kohteen.
Nyt olen yli 50, siksi pojittelen😎
Kun nainen lähtee...
4
261
Vastaukset
Tämä on aivan totta. Asia on kyllä avain luonnollinen ja jopa sellainen vanhan kansan viisaus. Sanotaan, että mies komistuu vanhetessaan.
Nykyään puhutaan markkina-arvoteoriasta ja sen mukaan naisen markkina-arvo on hetkellisesti paljon korkeammalla, mutta huippu on lyhyt tuossa 25 ikävuoden paikkeilla ja putoaa paljon jyrkemmin kuin miehellä:
Miehellä taas huippu on yleensä vasta vanhempana ja putoaa paljon hitaammin kuin naisilla.
Naisten markkina-arvoon vaikuttaa lähinnä vain ulkonäkö, kun miesten markkina-arvoon vaikuttaa ulkonäön lisäksi, varallisuus, status ja koulutuskin ja ylkeensä naiset myös tykkäävät kokeneista ja itsevarmoista miehistä enemmän kuin kokemattomista.
Edellämainitun takia siis ei ole ihme jos Viisaskomies yllättyi omasta suosiostaanvarsinkin yli 30 v naisten kohdalla. Itselläni kävi täsmälleen sama asia n.40 vuotiaana. Exä oli sopivasti polkenut itsetunnon maahan ja erotessa mietin, että millaiseenhan tonnikeijuun minun pitää tyytyä.
No hetken aikaa deittailtuani tajusin, että minusta ovat kiinnostuneita jopa yli 20 vuotta nuoremmat naiset, puhumattakaan 30-50 vuotiaista.No tottakai noin. Miehen parisuhdemarkkina-arvo vaan kasvaa vanhetessa.
- Tuumailua
Tuo varmaan juurikin johtuu siitä, että miehet ovat niin ulkonäkökeskeisiä.
- Viisaskomies
Oli ne nuoret naisetkin ainakin mun nuoruudessa sellasia että komeat itseään täynnä olevat ja vähän rentut oli eniten naisten mieleen.
Luultavasti parisuhde rentun ja itserakkaan miehen kanssa on kasvattanut ja muuttanut omia arvoja ja yli kolmekymppisistä naisista on tavalliselle kunnonmiehelle suorastaan ylitarjontaa.
Loppupäätelmä
Nuoruus oli kauniitten naisten kulta-aikaa mutta joskus 30 ikävuodesta eteenpäin on kaikkien vähänkään kunnollisten miesten kulta-aika joka kestää luultavasti koko loppuelämän.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä
Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh714080Miksi aina pitää kilpailla parhaudesta?
Mua ärsyttää se, että kaikki kilpailut ja visailut keskittyvöt aina siihen, kuka on paras missäkin. Tänäkin aamuna tuli853365Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt
Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit983148- 1013012
Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?
Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.372827Luterilaisen kirkon koko kastekaava on väärä
Uudessa testamentissa on kaksi täysin ristiriidassa olevaa kastekäskyä Matt 28:19 ja Ap. t. 2:38. Matteuksen evankeluimi412664Seksuaalinen ahdistelu, naisten vähättely ja törkeä käytös naisia kohtaan kukkii rakennustyömailla
Tällainen lienee ihan tavallisista kaikilla "äijävaltaisilla" työpaikoilla. Kaikki miesvaltaiset alat eivät ole toksise2422540Kerro minulle
Miksi teit niinkuin teit? Miksi kielsit tunteesi minua kohtaan. Miksi et halunnut että tiedän oikeasti mitä tunnet. Etkö832442Miten Yxäri iskettiin?
Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j2152416Rakkaalle J miehelle.
Hitto mulla on sua ikävä. Haluisin heti nyt tulla sun syliin ja suudella sua.ja, ja ja... Hirveä ikävä.922309