Sienikasvusto kylpyhuoneen seinärakenteissa?

Rivitalossa sijaitsevassa kylpyhuoneessamme havaittiin pahalta vaikuttava kosteusvaurio. Kun epäilykset heräsivät tehtiin seinään reikä poistamalla muutama kaakeli. Kaakelin takaa kipsilevyt olivat aivan tummuneet, märät ja osin jopa murentuneet. Kipsilevyn takaa puiset pystykoolaukset ovat mustuneet ja pehmenneet niin että niitä voi sormella murentaa. Tietenkin myös villat olivat aivan kosteat ja tummuneet. Seinästä löydetystä "mössössä" on siis selvästi myös jotain home tai sieni kasvustoa.

Tämä "tarkistusreikä" peitettiin väliaikaisesti muovilla ja ilmastointiteipillä siihen asti kunnes löydettiin sopiva urakoitsija. Parin viikon päästä kun urakoitsija tuli paikalle ja teipit poistettiin aukosta oli aukoon päin kasvanut pitkää sienikasvustoa. Kyseessä oli siis muutamat sellaiset varrelliset (arviolta 10-15 cm pitkät) ja sienimäiset "torvet". Varret olivat vaaleat lähes valkoiset ja itse torviosa mielestäni mustaa. Parina päivänä oli loppuvaiheessa myös kylppärin lattialla pienet sentin kokoiset läntit mustaa jauhetta - ilmeisesti jotain itiöitä. Tätä jauhetta oli tullut teippauksen ali kahden kaakelisauman kohdalta. Kyseinen seinä on ulkoseinä joten pakkassäällä märät villat eivät juuri eristä jolloin syntyy näköjään ilmavirtausta kylmän ja lämpimän tilan välillä.

Nyt olisinkin kiinnostunut tietämään minkähänlaisesta sienestä tässä oikein on kyse? Sinällään asialla ei ole enää niin väliä sillä kaikki kostuneet ja vaurioituneet osat puretaan tarkasti pois ja koko homma rakennetaan kunnolla uusiksi. Mitään terveyshaittoihin viittaavia oireita ei ainakaan toistaiseksi ole päässyt syntymään kenellekään perheen jäsenistä, mutta kiinnostaisi silti tietää mitä nuo yökötykset ovat.
146541
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Kylläpä kuulostaa pahalta. Kysymyksiin en osaa vasta, mutta miten epäilykset heräsivät. Hajua?

Äänestä
  • Homma lähti liikkeelle siitä kun laattasaumasta irtosi noin sentin mittainen pala ja ajattelin paikata sen silikonilla. Päätin kuitenkin ennen silikonin laittoa kurkata reijästä sisään taskulampulla kun mitään laastia tms. ei heti näkynyt reijän takana olevan vastassa. Taskulampulla ja sen jälkeen kevyesti ohuella tikulla tunnustelemalla havaitsin että vastassa oli yllättäen vuorivillaa. Kipsilevy oli siis jo tuosta kohdasta murentunut pois. Pieni epäilys on että kipsilevy on jo aikoinaan rakennusvaiheessa mennyt tuosta kohtaa rikki eikä edes asentajan omatunto ole vaatinut sen uusimista tai paikkaamista vaan homma on jatkunut.

    Mitään hajuja tms. ei ollut. Sen jälkeen kun ne pari kaakelia otettiin pois niin oli ehkä havaittavissa hieman sellaista kosteaa kellarimaista hajua.

    Äänestä

tuo jauhe siihen viittaa varsinkin, mutta toivotaan ettei ole kuitenkaan.
se kun leviää kuivaankin materiaaliin...

Äänestä
  • Yritin netistä löytää tietoa noista eri home/sieni vaihtoehdoista, mutta en oikein löytänyt mitään selviä vastauksia. Netistä löytämäni lattiasienen kuvauksen perusteella en oikein usko että se olisi kyseessä meidän tapauksessa. Mm. itiöistä muodostuva näkyvä jauhe kuvailtiin muistaakseni ruosteen ruskeaksi. Meillä se oli enemmän mustaa kuin ruskeaa.

    Osaisiko kukaan kertoa hyviä nettilinkkejä mistä noita home/sienitietoja olisi? Mieluiten vielä kuvien era.

    Eikös täällä keskustelualueilla ollut joku ihan oikea alan eksperttikin?

    Äänestä

  • J_W kirjoitti:

    Yritin netistä löytää tietoa noista eri home/sieni vaihtoehdoista, mutta en oikein löytänyt mitään selviä vastauksia. Netistä löytämäni lattiasienen kuvauksen perusteella en oikein usko että se olisi kyseessä meidän tapauksessa. Mm. itiöistä muodostuva näkyvä jauhe kuvailtiin muistaakseni ruosteen ruskeaksi. Meillä se oli enemmän mustaa kuin ruskeaa.

    Osaisiko kukaan kertoa hyviä nettilinkkejä mistä noita home/sienitietoja olisi? Mieluiten vielä kuvien era.

    Eikös täällä keskustelualueilla ollut joku ihan oikea alan eksperttikin?

    ei ole Stachybotrys Atra (Chartarum). Se nimittäin viihtyy noissa kipsilevyjen pinnoissa, jos olosuhteet ovat suotuisat.

    Äänestä

Arvelisin, että siinä on käynyt niin, että jokin lahottajasieni on muhinut rakenteissa hapen puutteessa. Kun se nyt on saanut ilmaa, sen kasvu on kiihtynyt. Ehkä on tapahtunut myös kuivumista ja sienillä on tapana lisätä itiötuotantoaan, kun niiden elinolosuhteita uhataan.

Lahottajasieniä on valtava määrä ja rakennuksistakin on löydetty satoja erilaisia lajeja, joten siinä suhteessa en uskalla edes arvailla. Homesienistä kipsilevyllä ja erittäin märässä viihtyvä laji on usein Stachybotrys atra (chartarum). Sen kasvusto on mustaa eikä se juuri haise. Keraamisissa tuotteissa viihtyy erityisesti esim. Aspergillus versicolor ja jotkut sädesienet eli aktinobakteerit. Niille molemmille on ominaista maakellarimainen tai tunkkainen haju. Lajimahdollisuuksia on paljon muitakin, mutta kuten totesit, lajimääritykset tällaisessa tapauksessa ovat turhia, jos purkamisesta lähtien pidetään koko ajan se mielessä, että joukossa voi olla myös pahoiksi tiedettyjä lajeja. Eli: tilan eristäminen, alipaineistaminen, henkilökohtainen suojautuminen jne...

Äänestä
  • Heti alkuun täytyy tyhmänä kysyä onko lahottajasieni ja homesieni eri vai sama asia? Jos ovat eri asioita niin ovatko lahottajasienet terveydelle vaarattomia?

    Suurin tuho on seinän puurakenteissa, pystypuut ym. aivan lahoja, eli kipsilevyillä ei mielestäni ollut omaa kasvustoa joka siis olisi levinnyt erikseen levyjä pitkin. Vauriokohdassa levyt olivat kyllä märät, tummuneet ja osittain murentuneet, mutta mielestäni tämä vaikutti olevan kosteuden aikaansaannosta. Varmaan sillä märällä alueella oli sitten jotain kasvustoakin kipsilevyn kohdalla kun kaikki oli muutenkin sellaista tummaa mössöä kipsilevy, villat ja puurunko.

    Kylpyhuone on remontin aikana alipaineistettu ja kaikki rakoset, poistoilmaventtiili teipattu umpeen. Toinen kylpyhuoneeseen johtavista ovista on tietysti käytössä kun huoneeseen täytyy päästä työn aikana kulkemaan, joten sitä ei ole millään tavalla tiivistetty. Tämä kulku kylpyhuoneeseen kulkee makuuhuoneen kautta eikä tätä kulkua ole mitenkään eristetty. Kuinkakohan paljon sitä mahdollisesti haitallistakin "tavaraa" kylpyhuoneesta kulkeutuu asuntoon aina kun ovesta kuljetaan? Tietysti asunnossa joudutaan tekemään perusteellista siivousta, mutta jääkö sitä haitallista ainetta silti liian paljon piiloon ympäri asuntoa? On paljon pintoja, kolosia ja esineitä joita on hyvin vaikea tai jopa mahdotonta pyyhkiä/pestä, esim. seinät ja katto.

    Mitä siis tässä yritän hakea on se, että voiko pelkästään asuntoon irrallisina levinneet itiöt jäädä pysyvästi aiheuttamaan jotain haittavaikutuksia? Uusia itiöitähän ei enää tule kun itse vaurio-osat ja niiden kasvustot on kylpyhuoneesta poistettu, kyseessä on siis ainoastaan se määrä joka nyt remontin aikana pääsee asuntoon ilmassa leviämään.

    Äänestä

  • J_W kirjoitti:

    Heti alkuun täytyy tyhmänä kysyä onko lahottajasieni ja homesieni eri vai sama asia? Jos ovat eri asioita niin ovatko lahottajasienet terveydelle vaarattomia?

    Homeet kuuluvat systemaattisesti nykyään sienikuntaan, mutta ne ovat rakenteellisesti alkeellisempia kuin ns. varsinaiset sienet. Varsinaisista sienistä taas tyypillisimmät lahottajat kuuluvat kääväkkäisiin ja tarkemmin kääpiin, mm. lattiasieni ja kellarisieni.

    Jos talossasi ei ole muualla herkullista kasvupaikkaa homeitiöille, ei niistä pitäisi olla pysyvää haittaa pitkässä juoksussa. Tuulettamalla, siivouksella määrä vähenee siten, että oireita ei edes tule allergikoille, siis tässä teidän tapauksessa luulen näin koska mökki ei ilmeisesti ole kauttaaltaan umpihomeessa ja palokunnan harjoituskäyttöön muuttunut.

    Äänestä

  • J_W kirjoitti:

    Heti alkuun täytyy tyhmänä kysyä onko lahottajasieni ja homesieni eri vai sama asia? Jos ovat eri asioita niin ovatko lahottajasienet terveydelle vaarattomia?

    Suurin tuho on seinän puurakenteissa, pystypuut ym. aivan lahoja, eli kipsilevyillä ei mielestäni ollut omaa kasvustoa joka siis olisi levinnyt erikseen levyjä pitkin. Vauriokohdassa levyt olivat kyllä märät, tummuneet ja osittain murentuneet, mutta mielestäni tämä vaikutti olevan kosteuden aikaansaannosta. Varmaan sillä märällä alueella oli sitten jotain kasvustoakin kipsilevyn kohdalla kun kaikki oli muutenkin sellaista tummaa mössöä kipsilevy, villat ja puurunko.

    Kylpyhuone on remontin aikana alipaineistettu ja kaikki rakoset, poistoilmaventtiili teipattu umpeen. Toinen kylpyhuoneeseen johtavista ovista on tietysti käytössä kun huoneeseen täytyy päästä työn aikana kulkemaan, joten sitä ei ole millään tavalla tiivistetty. Tämä kulku kylpyhuoneeseen kulkee makuuhuoneen kautta eikä tätä kulkua ole mitenkään eristetty. Kuinkakohan paljon sitä mahdollisesti haitallistakin "tavaraa" kylpyhuoneesta kulkeutuu asuntoon aina kun ovesta kuljetaan? Tietysti asunnossa joudutaan tekemään perusteellista siivousta, mutta jääkö sitä haitallista ainetta silti liian paljon piiloon ympäri asuntoa? On paljon pintoja, kolosia ja esineitä joita on hyvin vaikea tai jopa mahdotonta pyyhkiä/pestä, esim. seinät ja katto.

    Mitä siis tässä yritän hakea on se, että voiko pelkästään asuntoon irrallisina levinneet itiöt jäädä pysyvästi aiheuttamaan jotain haittavaikutuksia? Uusia itiöitähän ei enää tule kun itse vaurio-osat ja niiden kasvustot on kylpyhuoneesta poistettu, kyseessä on siis ainoastaan se määrä joka nyt remontin aikana pääsee asuntoon ilmassa leviämään.

    Myös lahottajasienien joukossa on myrkkyjä tuottavia lajeja.

    Purkutöiden aikana ilmaan leviää valtavat määrät itiöitä eli on syytä olla huolellinen varsinkin, kun vaurio vaikuttaa melko laajalta ja pahanlaatuiselta. Ainakin siinä läpikulkuhuoneessa kannattaisi peittää kaikki huonekalut ja tavarat.

    http://www.rakennustieto.fi/Ratu mh/Ratunayte_820239.pdf

    Äänestä

  • Liisa kirjoitti:

    No eipä meillä ihan noin tarkkaan ole tuota tilan eristystä ja purkua tehty kuten tuon linkin takaa oli kuvattu. Olisihan se kiva jos urakoitsija olisi käyttänyt tuollaisia "sci-fi" menetelmiä, mutta kuinkahan moni niin oikeasti tekee ainakaan tällaisissa kotiremonteissa?

    Läpikulkuhuonetta ei valitettavasti sen kummemmin suojattu muuten kuin lattian osalta jossa kulkureittin kohdalle laitettiin parketin päälle suojapaperia. Eli mitään suojausta mikrobeja tms. vastaan ei ole itse kylpyhuoneen eristyksen ja alipaineistuksen lisäksi tehty. Myös eteisestä, jonka läpi kulkureitti menee, on avoin yhteys olohuoneeseen ja keittiöön, eli käytännössä koko asunto on sitten samassa kunnossa.

    Täytyy toivoa että huolellinen tuuletus ja siivous poistaa kaikki nuo mahdollisesti haitallisetkin aineet?

    Nyt tilanne on se että kylpyhuoneessa on suoritettu kaikkien vaurioituneiden osien poisto tuulensuojalevyjä myöten, siis ihan ulkotiiliverhoiluun asti. Yhteensä vaurioitunutta pintaa oli karkeasti arvioiden 3-4 m2, rakenteita poistettiin kuitenkin reilummin. Kaikki kylpyhuoneen seinä- ja lattiapinnat on poistettu ja uusitaan.

    Lisäksi kylpyhuoneessa on nyt tehty tilan desinfiointi. Miten hyvin muuten tuollainen desinfiointi puree niihin mikrobeihin? Aineiden hajuista, kylppärin oven umpeen teippauksesta ja siihen ilmestyneestä 'Pääsy kielletty!' lapusta voisi päätellä että käytetään niin voimakkaita myrkkyjä että varmasti kaikki elollinen kuolee?

    Tämä Ratu-kortti, josta linkissä oli vain alkusivut, perustuu rakennustöiden turvallisuusmääräyksiin ja asiantuntijaurakoitsijat noudattavat sitä nykyään rutiininomaisesti aivan kuten asbestisaneerauksissakin. Pitää paikkansa, että nämä varotoimet laiminlyödään hyvin yleisesti jopa ihan kokonaan. Teillä oli sentään aika pitkälti tehty suojaustoimia.

    Näitä mikrobeja ei voi tappaa kuin polttamalla. Desinfiointiaineet lähinnä vain tainnuttavat niitä siten, että lisääntyminen pysähtyy joksikin aikaa. Jotkut kosteusvauriobakteerit omaavat myös kyvyn käyttää erilaisia myrkkyjä ravintonaan ja voivat jopa lisääntyä näiden aineiden käytön seurauksena. Jos paikat kuitenkin pysyvät kuivina jatkossa, niin ongelmia ei tarvitse pelätä.

    Menee jo vähän sivuun meidän kosteusvauriosta, mutta eikö kuitenkin ole olemassa myrkkyjä jotka tappavat kaiken elollisen pienintäkin mikrobia, bakteeria, solua yms. myöten? En keksi mistä mutta jostain mieleeni tulee formaldehydi, eikö esim. se ole sellainen joka tappaa/putsaa ihan kaiken?

    Eri asia on sitten tietysti se minkälaisessa paikassa tuollaisia aineita voi käyttää, mutta jos joku suljettu laboratoriotila pitää saada 100% puhdistettua niin eikö siihen aineet löydy?

    Hyvä Liinu....

    "Näitä mikrobeja ei voi tappaa kuin polttamalla. Desinfiointiaineet lähinnä vain tainnuttavat niitä siten, että lisääntyminen pysähtyy joksikin aikaa. Jotkut kosteusvauriobakteerit omaavat myös kyvyn käyttää erilaisia myrkkyjä ravintonaan ja voivat jopa lisääntyä näiden aineiden käytön seurauksena. Jos paikat kuitenkin pysyvät kuivina jatkossa, niin ongelmia ei tarvitse pelätä. "

    Näyttää löytyneen se Saddamin hukassa ollut salainen biologinen ase ,eli eliö mitä ei voi tuhota, kuin polttamalla ...heh heh.. Liisa... heh heh .

    Äänestä

  • J_W kirjoitti:

    Menee jo vähän sivuun meidän kosteusvauriosta, mutta eikö kuitenkin ole olemassa myrkkyjä jotka tappavat kaiken elollisen pienintäkin mikrobia, bakteeria, solua yms. myöten? En keksi mistä mutta jostain mieleeni tulee formaldehydi, eikö esim. se ole sellainen joka tappaa/putsaa ihan kaiken?

    Eri asia on sitten tietysti se minkälaisessa paikassa tuollaisia aineita voi käyttää, mutta jos joku suljettu laboratoriotila pitää saada 100% puhdistettua niin eikö siihen aineet löydy?

    Eipä taida vielä olla löydetty kaiken kattavaa. Erilailla käyttäytyviä mikrobeja ja erilaisia aineyhdistelmiä on äärettömät määrät ja vain pieni osa niistä edes tunnetaan vielä. Usein on vaikea mieltää, että nämä mikrobit eivät kuulu eläin- tai edes kasvikuntaan, vaan ovat jotain elämän ja aineen rajamuotoja. Esim. viruksilla ei ole omaa aineenvaihduntaa ja ne voi luokitella pikemminkin kemiallisiksi aineiksi kuin eliöiksi. Antibiootit ovat sienten ja bakteerien erittämiä aineita. Sienen ja bakteerinkin ero on häilyvä. Vielä muutama vuosi sitten esim. aktinobakteerit luokiteltiin sieniksi (sädesienet)niiden ulkonäön perusteella. Hurjimmat myrkytkin ovat bakteerien tuottamia ja niitä käytetään myös biologisina aseina. Joidenkin mikrobien kykyä käyttää ravintonaan erilaisia myrkkyjä voidaan hyödyntää esim. saastuneiden maa-alueiden puhdistamiseen (kloorifenolit - mykobakteerit).

    Steriiliä tilaa ei kai koskaan yritetäkään tehdä valmiiksi saastuneeseen paikkaan. Steriloinnissa voidaan vaativissa tilanteissa käyttää hyväksi myös kuumuutta, säteilyttämistä yms.

    Hometaloissa on sienten lisäksi riesana hiivat, bakteerit, virukset ja esim. myös amebat, jotka voivat pitää sisällään bakteereja. Näiden myrkyttämisellä pyritään kai lähinnä tekemään niistä lisääntymiskyvyttömiä eli steriilejä (eivät itiöi). Vaikutus on yleensä lyhytaikainen eikä välttämättä tehoa kaikkiin eri mikrobeihin.
    Lisääntymiskyky ei tietenkään palaa, jos muutkin kasvuedellytykset eliminoidaan (kosteuslähde poistetaan).

    Mikrobit olivat ennen meitä ja jäävät meidän jälkeenkin. Kaiken kaikkiaan kysymyksessä on ala, josta tiedetään vielä melko vähän ja toksikologeilla ja mikrobiologeilla on edessään loputon tutkimuskenttä.

    Panen tähän linkin, jossa on havainnollistava kuva myrkytetystä homekasvustosta ja teksti: "Myrkyillä ei homeita saada tapettua (tämä on osoitettu useilla testeillä). Sairaalan korjaustyön yhteydessä oli kuvan seinärakennetta myrkytetty jo kaksi kertaa (4 ja 8 % kemikaalilla) ja kuitenkin mikrobit ovat edelleen vetreässä kunnossa."
    http://www.kolumbus.fi/mikrosem/

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

J_W kirjoitti:

Rivitalossa sijaitsevassa kylpyhuoneessamme havaittiin pahalta vaikuttava kosteusvaurio. Kun epäilykset heräsivät tehtiin seinään reikä poistamalla muutama kaakeli. Kaakelin takaa kipsilevyt olivat aivan tummuneet, märät ja osin jopa murentuneet. Kipsilevyn takaa puiset pystykoolaukset ovat mustuneet ja pehmenneet niin että niitä voi sormella murentaa. Tietenkin myös villat olivat aivan kosteat ja tummuneet. Seinästä löydetystä "mössössä" on siis selvästi myös jotain home tai sieni kasvustoa.

Tämä "tarkistusreikä" peitettiin väliaikaisesti muovilla ja ilmastointiteipillä siihen asti kunnes löydettiin sopiva urakoitsija. Parin viikon päästä kun urakoitsija tuli paikalle ja teipit poistettiin aukosta oli aukoon päin kasvanut pitkää sienikasvustoa. Kyseessä oli siis muutamat sellaiset varrelliset (arviolta 10-15 cm pitkät) ja sienimäiset "torvet". Varret olivat vaaleat lähes valkoiset ja itse torviosa mielestäni mustaa. Parina päivänä oli loppuvaiheessa myös kylppärin lattialla pienet sentin kokoiset läntit mustaa jauhetta - ilmeisesti jotain itiöitä. Tätä jauhetta oli tullut teippauksen ali kahden kaakelisauman kohdalta. Kyseinen seinä on ulkoseinä joten pakkassäällä märät villat eivät juuri eristä jolloin syntyy näköjään ilmavirtausta kylmän ja lämpimän tilan välillä.

Nyt olisinkin kiinnostunut tietämään minkähänlaisesta sienestä tässä oikein on kyse? Sinällään asialla ei ole enää niin väliä sillä kaikki kostuneet ja vaurioituneet osat puretaan tarkasti pois ja koko homma rakennetaan kunnolla uusiksi. Mitään terveyshaittoihin viittaavia oireita ei ainakaan toistaiseksi ole päässyt syntymään kenellekään perheen jäsenistä, mutta kiinnostaisi silti tietää mitä nuo yökötykset ovat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu