Ihminen soittaa minulle, kertoo lääkärinkäynnistä. Tietty lääke tai lisäravinne oikeastaan, piti lopettaa, koska se aiheutti hänelle ilmavaivoja. Hän alkaa sen jälkeen vakuutella minulle katkeralla äänellä miten ilmaa kertyi vatsaan, aivan kuin epäilisin sitä. Minä sanoin lääkärille...Minusta tuntui...minun piti...enhän minä...tyylisesti. Yhtäkkiä ilmavaivat tuntuivat olevan hänelle kuin vakava sairaus, selittää ja selittää miltä ne tuntuivat. Suuri numero loppujen lopuksi pienestä asiasta.
Vaivansa kullakin
Whatheck
5362
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ja sinä traumatisoiduit pahasti siitä, että hän kaatoi tämän kauhean asian päällesi ja jouduit kantamaan ja jakamaan hänen kuormaansa. On ne kauheita ne narsistit ja vanhat ihmiset, kun ne eivät ymmärrä, että pitää vaan olla hiljaa, eikä vaivata lähimmäisiään. Hienoa, että jotkut osaavat haudata toiset jo elävänä ja julistaa itsensä vielä inhimillisiksi ihmisiksi :)) Joopajoo,.sääli ei ole sairautta, vaan tervettä empatiaa ja myötäelämistä silloinkin, vaikka toisen huoli olisikin meistä vähäpätöinen.
Vastaa, ap, kertomalla miten sinulla on vielä pahempi vaiva...vaikkapa että ripuli lentää kuin varpusparvi.. kesken puhelunkin pitää paukata vessaan...loppuu joutava valitus
Vastataan sulle sopivalla tyylillä. Ota persereiästäsi kiinni ja vedä se nurinpäin päällesi. Olet silloin sopivassa paikassa. Juntti.
Aijai!
Siellä on ahdasta kun sinä olet jo pukannut sinne itsesi...
Vedä sitten vittu päähäsi ja tukehdu. Mee takaisin äitiisi....