Onko muille käyny samalla tavalla että, vasta yli 40v. alkanu todellinen seksielämä. Aviomies ihan ihmeissään mikä tuota emäntää vaivaa kun,jatkuvasti haluaa. On kyllä erittäin tyytyväinen tilanteeseen. Voin sanoa että, että minulla se tapahtui vasta muutama vuosi sitten, mutta aina vain paremmalta tuntuu. Luulin jo ettei minusta tällaista puolta löydykkään vaan kuikas kävikään.
Ennen Haluton
Onnellinen nainen 45
41315
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tuo halupuoli tulee heittämään vielä häränpyllyä, kun vaihdevuosivaivat iskevät päälle. Nauti nyt kun vielä voit.
Jos olet jo hormoonikorvaushoidon aloittanut, niin kerro ihmeessä mitä lääkitystä saat.
Onko niin että, kun nainen tulee menopaussi ikään niin halut katoaa. Itse ajattelin että nyt vasta se alkaa ja painetaan täysillä loppuun asti. Itse olen valmis taistelemaan sitä vastaan mutta, luonollisin keinoin. Tiedän mitä naisessa tapahtuu menopaussin aikana kuitenkin jaksan uskoa tulevaisuuteen seksuaalisesti aktiivisena ihmisenä. Nyt on aikaa keskittyä oman ihanan aviomiehen hellimiseen ja myös omaan hyvinvointiin kuten ulkonäköön, liikuntaan, ja siihen niin ihanaan nautittavaan seksielämään.
meillä seksi oli rutiinia ja pakon-omaista kunnes vaimo jätti pillerit pois.
sen jälkeen seksielämä on ollut kuin teininä.
Ennen niin haluton nainen piinaa minua nykyään päivittäin ja mä olen se joka joutuu välillä pihtaamaan.
Poikamaiset naiset ovat monesti tosi halukkaita, koska heillä on juuri estrogeeniä vähemmän. Luulen, että tässäkin tapauksessa juuri estrogeenipitoisuus on vähentynyt ja se vaikuttaa halukkuuteen.
Jos haluaa olla halukas, niin silloin ottaa vaan testosteronia, mutta se on vaarallista ja aiheuttaa mm. aknea, kasvaville ihmisille kasvuhäiriöitä, raivokohtauksia, hengen haisemista, lihasten kasvamista, hiusten lähtöä, naisilla parran ja karvojen kasvua jne. Bodareilta saa, mutta terveys menee.