Tosiaan pari kuukautta jo tässä kärsinyt ensin oikean polven inhottavasta sisäsyrjän kivusta/kiristyksen tunteesta ja noin kuukauden ajan oikean puoleisen nivusen kivusta. Polvi magneettikuvattiin jo yli kuukausi sitten ja se oli ihan ok.
Kävin sitten kansanparantajalla eli Kalevalaisella jäsenkorjaajalla viime kuun lopussa. Kertoi siellä että minulla oli sinne tullessa lantio hieman kierossa eli muistutti ikään kuin banaania muodoltaan kun makasin siinä hoitopöydällä ja kertoi myös että jalat on hieman eri pituiset. No lopuksi tuo jäsenkorjaaja kertoi että lantion asento palautui takaisin normaaliksi käsittelyn jälkeen.
Auttoihan tuo jäsenkorjaus vähän aikaa tai oikeastaan vain pari päivää kunnes sitten taas tuli nivunen kipeäksi. Nyt sitten loppui nivuskipu muutama päivä sitten mutta taas on palaillut ne ikävät tuntemuksen polven sisäsyrjälle samaan paikkaan missä alunperinkin.
Voiko olla tosiaan niin että nämä vaivat johtuu tuosta Si-nivelen pois paikaltaan menosta eli siitä että lantio on hieman kierossa? Istun kyllä paljon näyttöpäätteen edessä ja olen kuullut että ihan senkin takia voi mennä Si-nivel pois paikoiltaan. Pitäisikö tässä sitten vain käydä useamman kerran tuolla Kalevalaisella jäsenkorjaajalla vai voiko sen Si-nivelen opetella laittamaan itse paikalleen jollain tietyillä liikkeillä?
Si-nivelen toimintahäiriö?
9
2587
Vastaukset
- MikäNytNeuvoksi
Niin ja lääkärithän ei tosiaan näissä asioissa osaa auttaa. Kävin yksityisen puolen yleislääkärillä ja lääkäri tunnusteli myös Si-nivelen ja sanoi että mitään vikaa ole. Määräsi vain muutaman päivän 3x800mg Burana kuurin ja käski kokeilemaan laittaa kylmää nivusen alueelle aina 10 minuuttia kerrallaan. Eihän tuosta tietenkään mitään apua ollut.
- Kivuliastaon
Polvi, lonkka, si-nivel, kaikki kuuluu samaan ketjuun. Nilkka voitais ottaa mukaan vielä.
Kerron omaa tarinaani. Ensin alkoi vaivata polvi, sitten si-nivel, mutta varsinainen syy on lonkassa. Koko jalan asento väärä, polvi sisäkierrossa, lonkankoukistaja niin kireällä, että veti lonkan nuppia ulos, jänne napsahteli myös. Tällä kaikella vaikutus si-niveleen.
Lonkankoukistajan jännettä operoitiin, mutta liian myöhään. Nyt si-nivelen nivelsiteet pysyvästi löystyneet. Lonkassa oireilua, ilmeisesti rustot kuluneet. Kivutonta päivää ei ole ollut, eikä tule olemaan.
Et kerro ikääsi, mutta selvittäisin lonkan tilanteen pätevällä ortopedilla. Jos olet nuori, ja lonkassa jotain vikaa, niin sille voitaisiin ehkä tehdä jotain. Istuminenkin voi kiristää lonkankoukistajaa.- MikäNytNeuvoksi
Olen 29-vuotias ja tosiaan lonkastakin kuuluu aina välillä outoa klonksuntaa. Kun kävin ensin ortopedillä tuon polven takia niin ortopedikin sen totesi että lonkasta kuuluu ääntä jonka itsekkin selvästi kuulin jalkaa taivuteltaessa . Ortopedi laittoi kuitenkin lähetteen vain polven/säären magneettikuvaukseen kun kipua oli vain polvessa.
- Kivuliastaon
MikäNytNeuvoksi kirjoitti:
Olen 29-vuotias ja tosiaan lonkastakin kuuluu aina välillä outoa klonksuntaa. Kun kävin ensin ortopedillä tuon polven takia niin ortopedikin sen totesi että lonkasta kuuluu ääntä jonka itsekkin selvästi kuulin jalkaa taivuteltaessa . Ortopedi laittoi kuitenkin lähetteen vain polven/säären magneettikuvaukseen kun kipua oli vain polvessa.
Mene ortopedille, joka hyvä lonkka-asioissa. Pinnetilat on yleisiä nuorilla. Voi olla jotain viattomampaakin, mutta kannattaa selvittää ajoissa. Tuossa linkissä selitetään asiaa.
https://www.mehilainen.fi/ortopedia/tahystyksesta-apu-lonkkavaivoihin
- si-nivel88
Olisiko tuolta apua?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/4144183/si-nivelen-virheasennon-korjaus- Sivusta_seuraaja
Kuulepa, sulla taitaa olla vain nilkka pois paikoiltaan, ei lantiossa ole välttämättä mitään vikaa. Jos lantio on pois paikoiltaan, niin lähtee välillä ihan yhtäkkiä jalat alta ja kipua voi olla vaikkapa emättimessä, mutta jos olet mies, niin tuskinpa sitten siinä. Ei siihen osaa kalevalainen auttaa, käy jollain muulla. Vaikka Holtilla.
Kokeile nouseeko toinen jalka ylemmäs kuin toinen, jos nostat niitä vuorotellen polvi koukussa kohti mahaasi selkä suorana. Jos nousee, on lantio vinossa, jos ei, ei siinä taida olla vikaa.
- Si-nivel88
Multa lieveni lonkan paukkeet, kun venyttelin etureisiä rennosti ja lonkankoukistajia, ei liian rankasti eikä liian paljon kerralla, muuten voi sattua ja pahentua. Hyvä liike on mennä polviasentoon, venytettävä jalka vaikka matalan sängyn päälle, tyyny polven alle ja sit venyttää eteenpäin työntyen hiljalleen, pidä huoli et patella on suorassa eikä vääntyneenä sivulle siellä maassa tyynyä vasten. Sitten pitää vahvistaa heikkoja lihaksia, esim. mulla oli takareidet, ja vatsat mitä piti vahvistaa. Ryhti on vähän ATP kaltainen, eli anterior pelvic tilt.
Polvet myös paukkuvat, ja ratisee, ratina ja pauke helpotti paljon jo ekalla kerralla kun venytin etureisiä ja kireät lihakset polvilumpion ympärillä vetävät sitä lumpiota vinoon, niin koitan niitä jotenkin hieromalla saada auki. Joku polvituki vois olla ok. - Si-nivel88
Koitin myös hierontarullaa lantion sivuille, eli sielläkin oli kireät lihakset mitkä vaikutti paukkeeseen. Eli sivuttain maaten lattialle ja rulla alle siihen lantion kohdalle.
- si-nivel88
"Voiko olla tosiaan niin että nämä vaivat johtuu tuosta Si-nivelen pois paikaltaan menosta eli siitä että lantio on hieman kierossa? Istun kyllä paljon näyttöpäätteen edessä ja olen kuullut että ihan senkin takia voi mennä Si-nivel pois paikoiltaan. Pitäisikö tässä sitten vain käydä useamman kerran tuolla Kalevalaisella jäsenkorjaajalla vai voiko sen Si-nivelen opetella laittamaan itse paikalleen jollain tietyillä liikkeillä?"
Tuossa linkissä on ohjeita nivelen takaisin laittamiseksi. Mulla riitti se, että ensin hieroin pakaran ja lämmittelin nivelen heiluntaliikkeillä, sitten menin maaten ja vasemman puolen jalkaa (vasen si-nivel) siirsin
oikean jalan päälle ja tein semmoista hiljaista potkuliikettä sinne sivulle, jos vielä osaa painaa kädellä samaan aikaan nivusesta niin sekin auttaa hieman. Joskus kuului pauke, mutta joskus ei kuulunut mitään vaikka oireet helpottikin heti sen jälkeen. Kipu nivusessa oli mulle aina merkki siitä että si-nivel pois paikoiltaan ja se pauke esim. kävellessä lantiolta. Ei kannata käydä kuin kerran Kalevalaisella (itse en käynyt) ja katso tarkkaan miten ne tekee sen, ja opettele sitten itse laittamaan paikoilleen, ja muista myös vahvistaa heikkoja lihaksia. Jos istut päivät pitkät niin
se on myrkkyä si-nivelelle. Ota saikkua 1-3 vuotta ja paranna nivelesi :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Neljä nuorta kuoli Nurmijärvellä, auto suistui jokeen Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa.
Neljä nuorta kuoli Nurmijärvellä, auto suistui jokeen Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa. Poliisi sai lauantaina 4.37816175- 2646251
Tänään olisn uskaltanut
Ainakin luulen, kun tänään oli jotenkin varma olo. Olisin vähintään sanonut moi ja jos olisit ollut yksin olisin pyytäny113688- 1972777
Tiedäthän että
Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il142332- 1372229
Tiistaina nähdään.
Pitkästä aikaa. Minua on alkanut jännittää kovasti se näkeminen ja miten taas osaan olla. En tiedä yhtään oletko kiinnos1101660Sinusta jäi lopulta kuitenkin hyvä kuva
Vaikka voit ajatella itsestäsi kaikkea, mitä siinä mylläkässä saattoi tapahtua, mutta näin se on. Seurasin kyllä, ja mon481459Rattoisaa lauantai iltaa
Mitäs tänään tapahtuu? Mitäs kirsikalle kuuluu? Onko lähdössä iltaelämään? 😊✨💞🌆 Minä vietä taas yksinäistä koti-iltaa2411216- 901214