Noniin,,,
Yleisön pyynnöstä amatööriasentajan sepustus
siitä, miten BMW E28:n valot päivitetään
vastaamaan kotoisen kaamosmaamme olosuhteita.
Ohje perustuu käytännössä hyväksi havaittuun
omassa käytössä olevaan prototyyppiin. Mikäli
tunnet sähkötekniikan paremmin kuin omat taskusi,
voit tehdä asennuksen itse, muussa tapauksessa
suosittelen kääntymistä asiantuntevan
asennusliikkeen puoleen :-)
Päivitys tulee kustantamaan 1000 - 2500 mk
riippuen siitä, minkä laatuisia valaisimia
käytät. Itselläni on Hellat. Aika tyyriit ja
laatu on parempi kuin halvimmissa
tarvikeromppeissa, mutta parempiakin on
saatavilla. Hellaan päädyin siksi, että ao
valmistajalta saa Bemariin käyvät umpiot, jotka
voi ruuvata suoraan paikalleen ilman tarvetta
muuttaa valopohjia. Laiskan miehen versio, mutta
tosi friikki ostaa huippulaadun umpiot ja tekee
niille sopivat pohjat. Kiinnostava mahdollisuus
olisi löytää kaukovalojen aukkoihin sopivat
sumarit ja laittaa lisäpitkät puskurin päälle.
Siinä järjestelyssä olisi muutamia etuja
nykyiseen verrattuna: 1, paskakelillä
tarpeelliset sumarit pysyy puhtaina auton omilla
pesureilla 2, vastaantulijat mieltävät
nykyjärjestelyssä korkealla ja melko lähellä
toisiaan sijaitsevat sumarit helposti
lisäpitkiksi ja sehän tietää iloista vilkuttelua
valoilla ja keskisormella...mainitut lieveilmiöt
mitä todennäköisimmin vähenevät, jos sumarit ja
päävalot ovat vieretysten. (eikös jossain Mersun
malleissa ole sumarit ja H4:t saman lasin
takana?) 3, kesäajaksi voi ottaa lisäpitkät pois
rumentamasta maisemaa, mutta sumarit jää sumuja
ja vesisateita vastaan käyttöön.
Sitten kytkentään.
Johtoa ja liittimiä ym asiaan kuuluvaa sälää
tarvitaan jonkinlainen joukko. Tässä kohtaa ei
liene tarpeellista alkaa tehdä kappaleentarkkaa
listaa. Tarkoitushan on saada aikaiseksi
maksimimäärä valoa minimimäärällä savua.
Tumpuloiden ei siis tarvitse tästä mitään
tajutakaan - jää muutama Bemari polttamatta, kun
eivät edes yritä ;)
Oleellisia osia toiminnan oikeellisuuden kannalta
ovat kolme vaihtokärkirelettä ja yksi tavallinen
on/off.
Aletaan siitä, että saadaan H4:t toimimaan. Tähän
hupenee kaksi vaihtokärkirelettä; vasemmalle ja
oikealle päävalolle omansa. Päävirran syöttö
releelle otetaan alkuperäisestä lähivalojohdosta.
Kärkien kela rinnankytketään kaukovalon kanssa.
Kärjiltä viedään piuhat valaisimen pohjaan. Tällä
järjestelyllä kuormitus jakautuu alkuperäisen
kytkennän mukaisesti ja sulakejärjestelyihin ei
tarvitse kajota. Alkuperäisessä valaisimen
pohjakappaleessa on paikka H4:n tarvitsemalle
kolmannelle liittimelle - tarvitsee vain porata
reikä johtoa varten ja laittaa liitin johtoineen
paikalleen. Maatto kannattaa erottaa
alkuperäisestä johtosarjasta ja viedä suoraan
runkoon (muista sekä rele että umpio).
Kaukovalo (eli tässä uudessa mallissa lisäpitkä)
toimii jo sellaisenaan oikein. Koko jutun
yksinkertaisuus perustuu kaukovaloille tulevan
virran käyttämiseen muita valoja ohjaavien
releiden hallintaan. Siksi vasen ja oikea puoli
pidetään visusti erossa toisistaan, ettei tule
täyspimennystä laiterikon sattuessa tai sulakkeen
pettäessä.
Sitten ne ajoittain lievästi kiistanalaista
keskustelua herättävät sumarit :)
Teinix-versiossa sumarit ripustetaan laahaamaan
tien pintaa ja kytketään on/off kytkimellä
suoraan kojetaululta. Me teemme homman fiksummin.
Sumarit siis asennetaan YLÖS, jotta niistä on
oikein hyötyäkin. On taulapäistä polttaa niitä
samaan aikaan pitkien kanssa (ku ei ole mitään
apua valotehon lisääjinä; lisääntynyt
heijastinpinta ei auta, kun kova kuormitus
alentaa sähköjärjestelmän jännitettä ja lamput
vaan punottaa kilpaa kuskin naaman kanssa), joten
hukataanpa se kolmas vaihtokärkirele tähän ja
laitetaan sumarit palamaan vain lyhyiden kanssa
yht'aikaa. Sumarien sammahdukseen ei meno katkea,
joten ei jaksa vaivautua tekemään oikeaa ja
vasuria erikseen, vaan pistetään yhden kortin
varaan koko roska. Siis näin:
Sulakekotelolta vedetään syöttöpiuha on/off
releelle. Siitä jatko vaihtokärkireleelle
(tulevat siis sarjaankytkentään) ja siitä
edelleen valaisimille. Vaihtokärkireleen kela
taasen rinnan (alkuperäisen) kaukovalon syöttöön.
Sumareille menevä johto kelan vedosta aukeavalle
kärjelle. Nyt ne palaa vuorotusteen pitkät ja
sumarit. Ensin vaan pitää saada on/of kiinni...
Hyödynnetään siinä Bemun omaa sumareille
tarkoitettua johdotusta. Etu sumareille
tarkoitetusta piuhasta virta on/offin kelalle ja
johan toimii. Parannetaan vielä hiukan kytkentää
sillä, että muutetaan kojetaulussa olevan
sumarikytkimen toimintajärjestystä.
Alkuperäisessähän se kytkee ensin takasumarit ja
toisessa vaiheessa etuset. Vaihdetaan taakse ja
eteen lähtevien johtojen paikat kytkimen
taustassa; nyt saadaan kytkettyä ensin etusumarit
päälle ja kelin käydessä kelvottomammaksi napsu
lisää ja palaa takanakin. Sumarien merkkivalokin
jo valmiiksi kytkettynä kojetaulussa...ihan kiva.
Vakioumpioin ja polttimoin tämä menee
katsastuksessa läpi puhtain paperein (kokeiltu
jo). Oma lukunsa on sitten, jos aletaan asetella
kisakamaa nokalle, mutta siinähän maksat
sakkosi... niin minäkin teen... Mikäli aiot
käyttää satasen polttimoita, on syytä vaihtaa
alkuperäiset sulakekotelolta umpioille menevät
johdot jämäkämpiin. Kaikki johtoliitokset
tinataan ja eristetään kunnolla.
Kutistemuoviholkit on käteviä, eikä niistä tule
niin kamalaa köytöstä kuin vulkanoituvasta
teipistä.
Se on siinä!

Vastaukset 7
Vanhimmat
"Laiskan miehen versio, mutta
tosi friikki ostaa huippulaadun umpiot ja tekee
niille sopivat pohjat"
Kukaan tosi friikki ei edes kehtaisi koskea E28-
Bemariin...
Et sitten millään malta olla heittämättä jotain
mälsää kommenttia juttuihin, joissa E28
mainitaan? Joko olet täyttänyt 16 vuotta?
Tiedätkö reppana edes, mitä friikkiys tarkoittaa?
Tässä sinulle hiukan tietoa:
Sana "friikki" on lähtöisin englanninkielen
sanasta FREAK joka asianomaisessa kielessä
tarkoittaa: OIKKU, PÄÄHÄNPISTO, ERISKUMMALLINEN
IHMINEN. (tarkistettu englanti-suomi sanakirjasta)
Siis suomenkielisessä keskustelussa vakiintunut
käytäntö tarkoittaa "friikillä" johonkin asiaan
omituisen omistautunutta tyyppiä, on täsmälleen
oikein.
Meikä siis on E28-friikki ja sinä hillittömän
friikki E28-fanien mollaaja.
Tuntuuko hyvältä olla omituiselle päähänpistolle
omistautunut eriskummallinen ihminen? :)
vanhassa C-sarjan mesessä valmistettu noin (1993-
2000) tarkalleen en muista millon alkoi valmistus.
sumarit ovat samassa umpiossa muitten valojen
kanssa.
(siis saman lasin alla)
tyyppi oli H7
lyhyillä ja pitkillä
sumareista en tiiä mikä poltimo oli
Taisi olla 80-luvun puolivälissä vähän vähemmässä
nuo E28 M5 vastustajat kaikilta ominaisuuksiltaan
ja etenkin varusteiltaan (lasikattoluukku tahi
sähköpenkit). Jos väittäisit, että 300-sarjaan ei
friikki koskisi niin yhtyisin täysin.
(Tottahan on, että oikeat ja aidot bmw:t on
valmistettu 70/80-luvulla ja niissä on ollut
isolohkokutonen.)
Nonih. Varmistui sitten, että en vanha kalkkuna
ihan omiani kuvitellut:)
Mistäs sitä meikäläinen köyhä olis Mersua muuten
päässyt tutkimaan kuin varovasti sivusilmällä ja
etäittäin...?
kerrankin tällä palstalla näkee jotain muutakin
kuin sitä "bemarikuskit on homoja" -keskustelua.