Rauhassa kaikkien kanssa

Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat tärkeinä pidettyjä arvoja kaikkien ihmisten elämässä. Niiden esillä pitämisellä ja toteutumisella on merkitystä ihmisten väliseen kanssakäymisen ja yhteiseloon. Suomalaiseen yhteiskuntaan ja koko maailmaan toivotaan asennetta, joka mahdollistaisi näiden arvojen toteutumisen.
Itsenäisessä Suomessa on arvostettu kykyä tehdä yhteisiä päätöksiä usein suurtenkin näkemyserojen vallitessa. Ristiriitoja on edelleen, joten kyky sopia yhteisistä asioista joutuu usein koetukselle.

Synti luo ristiriitoja

Ihmisten näkemykset hyvästä elämästä ovat moninaiset. Ihmiselämässä kaikki ei ole hyvää ja kaunista. Syntiinlankeemuksesta lähtien olemme joutuneet kohtaamaan ne ristiriidat ja vaikeudet, jotka ovat synnin seurausta.

Syntiinlankeemuksessa turmeltunut ihminen elää usein ristiriidassa Luojamme vanhurskaan tahdon suhteen. Tämä ilmenee myös suhtautumisessa lähimmäiseen.

Jo Aadam ja Eeva poikineen kokivat kaikessa karmeudessaan lankeemuksen seuraukset. Kain murhasi veljensä Aabelin, kun tämä kadehti häntä. Jumalan sana opettaa kuitenkin toimimaan riitatilanteissa toisin kuin ihmismieli.

Jumalan sanaan perustuvat arvot ja elämäntapa voivat näyttää monien ihmisten silmissä jopa vääriltä ja vahingollisilta. Kun ihminen menettää uskon, sydämeen tulee ”uusi isäntä”. Tämän myötä käy usein niin, että elämä ja arvot muuttuvat.

Rakkaus ohjenuorana

Jeesukselta kysyttiin aikanaan hyvää elämää tavoitellen, mikä on lain suurin käsky. Jeesus vastasi: ”Rakasta Herraa Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi” ja jatkoi: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” (Matt. 22:35–40.)

Myös apostoli Paavalin neuvot ovat Jeesuksen opetuksen mukaisia: ”Olkoon rakkautenne vilpitöntä. Vihatkaa pahaa ja pysykää kiinni hyvässä. Osoittakaa toisillenne lämmintä veljesrakkautta, kunnioittakaa kilvan toinen toistanne. – – Siunatkaa niitä, jotka teitä vainoavat, siunatkaa älkääkä kirotko. – – Älkää maksako kenellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää siihen, mikä on hyvää kaikkien silmissä. Jos on mahdollista ja meistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa. (Room. 12:9–18.)

Uskomisesta pysyvää rauhaa

Jumalan valtakunta on rauhan valtakunta. Valtakunnan kuningas on Jeesus Kristus. Hän, synnin ja kuoleman voittaja, on uskon perustus ja rauhan syy. (Ef. 2:13–17.) Jumalan valtakunta on lähestynyt. Jumalan valtakunnan evankeliumi rohkaisee uskomaan rauhaan, vapauteen ja iloon asti.

Kristuksen seuraajat tulevat matkan päättyessä perille rauhan maahan. Kirkkauden maassa Jumalan vanhurskas tahto, kiitos ja kunnia toteutuvat täydellisinä.
164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mistä kopioit jälleen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mellu_Heinolasta kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu