Tallella ikä eletty

Voihan vispilät, minkä tein? Olin kasannut muovipusseihin valmiiksi metalli- ja lasitölkkejä viedäkseni ne roskiin ja ne oli uuninluukun vierellä lattialla, siis nojasi siihen luukuun. Sitten kävin typerys paistamaan esikypsennettyjä sämpylöitä ja tietenkin se luukku kuumeni niin, että muovi oli palanut siihen lasiseen luukkuun kiinni!

Onhan se ilmeisen helppo poistaa, kunhan luukku jäähtyy, mutta mikä possakka siitäkin tuli! No, sitä varpuvispilää putsatessa taitaisi tulla enempi ikävä äitiä, mutta laittaisin sen likoon kylmään veteen ja vispaisin sitten veden vaahdoksi! Eiks´ollutkin hieno idea?

Nyt on taas aika ottaa tuo Remeksen kirja esiin, koska haluan tietää, kuinka Mannerheimin murha toteutuu! No, ei tainnut toteutua historian mukaan, mutta onhan se kiva lukea, missä siinä meni pieleen? Hieman raskasta luettavaa nämä Remeksen kirjat, koska vaatii liikaa historian tuntemustakin ja tekisi mieli googlata aina noita nimiä, joita siellä esiintyy, vaikka osa onkin jotenkin tuttuja. Paitsi ei se Jäätävä polte, jossa kuvattiin mahdollista hyökkäystä Suomeen.
ps. onkohan sekin sitten Sipilän syy tai vika, kun hänestä tuntuu pesiytyneen eräälle oikein vuosisadan ongelma, joita vuodatuksia ei ole enää kiva edes lukea.

On tämä muisti sen verran meikäläisellä rapistunut, ettei elo eletty ole juurikaan muistissa. En itse asiassa ole koskaan painanutkaan mieleeni elettyä ja koettua. Jos on tärkeää, se kulkee muistin pohjalla itsekseen, mutta jos en ole kokenut asiaa muistamisen arvoiseksi, en ole muistilokeroitani vaivannut.
Ihmisten kanssa sama juttu. Kuljen kadulla ja katson mihin astun. En minä silmäile kanssakulkijoita. En ikinä odota näkeväni tuttuja. Hämmästyn aina kun joku tervehtii. "Oliko se tuttu!" Tietysti tunnistan naapurini ja muistan kyllä, jos olen keskustellut jonkun tuttavan kanssa siinä toin kulmalla. Mutta välillä ihmttelen, kuka kumma tuo vastaan tulija oikein oli, kun tervehti niin iloisesti, ja sitten älyän, että sehän oli sen kaupan kassa, jolle maksan päivittäin ostokseni.
Kuinka minä hänet kadulla tunnistaisin!
Kadotan myös kaiken aikaa silmälasini ja muut jokapäiväiset rarvikeeni, monta kertaa päivässä, herttinen sentään. Ihme kyllä, en ole koskaan vielä unohtanut avaimia pöydälle, kun nyt yksin eleln kodissani. Vara-avaimia ei ole tarvinnut piilosta etsiskellä.
Jollakin lailla muisti siis on kunnossa.

Alta AITAyksikön, ...nyt täytyy itselleni nauraa, aidan altako ne viskaisin. Tulee mieleen kesät Hämeessä, kun riukuaidalle tuli heitettyä uimapuku uinnin jälkeen. Pyyhettä ei edes tarvittu silloin, kyllä tuuli kuivasi ihon ja hiuksetkin ihan huomaamatta.
On tämä meneillään oleva kesäkin hellinyt meitä, luonto kukoistaa vehmaana, jo alkukesästä.

Kuuntelin tuossa aamu-uutisia Trumpin ja Putinin mahdollisesta tapaamisesta Hesassa , saa nyt nähdä, taisi Trump ehdottaa talouspakotteiden purkamista Venäjälltä ?
Menisivät mieluimmin Wieniin, nauttimaan vaikka Straussin valsseista, Itävallan kyläpääskyineen 🐦
Melkoista mediahässäkkää tuon luokan tapaaminen täällä tietäisi, vaikka onhan pääkaupunki hiljainen heinäkuussa.

Otsikko herätti minut ajattelemaan, millainen elämä on tallella. Mietin omaa elämääni. Kutakuinkin hyvin meni. Olisi tietysti joskus voinut olla vauhdikkaampaakin.

Luin juuri yhdysvaltalaisesta kuolemantuomitusta, joka on nyt 61-vuotias ja ollut vankilassa 25 vuotta. Nyt hänet sitten on lopullisesti tuomittu teloitettavaksi. Elikäs ensi kaksi kertaa pitempi vankeusaika kuin suomalaisella tappajalla ja sitten päätteeksi henki pois!
Välillä Suomessa kummastellaan lyhyitä vankeusrangaistuksia ja ihmetellään, kuinka joku murhaaja voidaan päästää vapalle, vaikka hänen historiassaan on useita samankaltaisia murhia.
Viimeksi tällainen ryökäles tappoi oitis uudelleen.
Millaiseksi eletty elämä näilläkin tapauksilla on? Kannattaako heidän tallettaa sitä?

Joillakin elämä on niin tasaista ja tapahtumaköyhää, ettei ole muistoja jäänyt. Se varmasti on omakin vika. Jokainen voi vaikuttaa elämänsä laatuun. Ei sitten tarvitse loppumetreillään katua elettyä elämäänsä.

Samaa mieltä minäkin noista kirjoittajista, joiden vastustamisen takia täällä' on minut "leimattu" viimeisen päälle maahanmuuttajamyönteiseksi suvakiksi.
Olen vain halunnut puolustaa ja ymmärtää ihmisiä. jotka ovat joutuneet pakenemaan koko omaisuuttaan kassissa kantaen. Minusta on karmaisevaa, kuinka tunnottomasti lyödään lyötyä. Totta kai joukossa on onnenonkijoita, mutta kuitenkin sotaa ja terroria pakenevat ihmiset ovat oikeutetut ihmisarvoiseen kohteluun, oli heillä sitten minkälaiset tulevaisuudensuunnitelmat tahansa.
Parastahan aina olisi, että ihminen saisi elää kotimaassaan ja omiensa parissa.
Emme ehkä yleensä tule ajatelleeksi, mitä suku ja läheiset meille merkitsevät. Vain sellainen, joka on perheestään kaukana, ymmärtää miten tärkeää on kuulua johonkin yhteisöön.

Omassa elämässäni olen yrittänyt suhtautua realistisesti siihen, mikä eteen tulee. Selvitty on, joskus tiukoistakin paikoista. Olen sen verran optimisti, että uskon siihen, että viikon päästä tämän päivän vaikeus on takanapäin, ja siitä on selvitty.
Joka aamu on armo uus.