Sain tässä vuoden alussa kaupungilta palkkatukipaikan ja UO pääsi jyvälle. Olen n. 7 vuotta sitten pistänyt itseni tietoisesti velkakierteeseen mm. pikavipeillä ja luotoilla joista en tähän päivään saakka maksanut penniäkään takaisin paitsi veronpalautuksilla.
Nyt vituttaa, kun vihdoinkin alkaa näyttään siltä, että työtä olisi tarjoilla, mutta rahaa jää käteen saman verran kun olisi toimeentulotuella. Kaupungin palkkatukijakso loppuu vuoden lopussa, mutta saan mitä todennäköisemmin vakkarin ennen sen päätyttyä.
Kysymys siis kuuluu; miten tästä tilanteesta kannattaa jatkaa eteenpäin? Ala jolla työllistyn maksaa ihan OK, mutta velkaneuvontaan tai lainojen yhdistelemiseen on turha toivoa tällä hetkellä, kerta olen toistaiseksi määräaikaisessa.
Ulosottorekisterini mukaan, laskujen kokonaismäärä on noin 25,000e usealta eri perintätoimistolta. Aktiivisessa ulosmittauksessa noin kolme tonttua.
Idiootti ent. "pikavippinuori"
22
970
Vastaukset
- klakwlw2kkwkwkw
Ovat ihmiset maksaneet takaisin isompiakin velkamääriä. Ihan omista veloistasi kyse on, niistä itse tehdyistä ja ikiomista. Tottakai käteen jää vähemmän, kun alat lyhentää velkaasi.
- hkhghgohgudo
Ei ole välttämättä poik itse saanut rahaa kuin 3-5 tonnia käteensä, ja huijari-riisto-pikavippi firmat vetävät 500% koroilla tiliä loput.
- yy3ywgshwy3gwg3h
Eipäs nyt liioitella. Ei noissa yleensä ole ollut kuin 100 prosentin korko.
- IluPosterestante
yy3ywgshwy3gwg3h kirjoitti:
Eipäs nyt liioitella. Ei noissa yleensä ole ollut kuin 100 prosentin korko.
Eikä auta vähätellä, joillakin esim Ferratumilla on yli 200 % tod. Vuosikorko ja Vivus taisi yltää yli 400% ja on niitä muitakin monia tota luokkaa. AP maksaa töissä käydessään vielä jotain 7-8 vuotta velkojaan niin se vaan menee ellei pääse velkajärjestelyyn jolloin on vielä tiukempaa mutta voi päästä 3-5 vuodessa irti veloistaan. Minä olen valinnut kolmannen tavan eli käännän kylkeä ja annan kellon käydä omaan pussiini. Vasta sitten duunia kun on hyötyä.
- yy3ywgshwy3gwg3h
Sekoitat todellisen vuosikoron ja nimelliskoron. Todelliseen vuosikorkoon on korkoa korolle -menetelmällä laskettu mukaan myös nosto- ym. kulut, kun taas nimelliskorkoa peritään perinnässä ensimmäiset 6 kk. Nimelliskorko ratkaisee. Todellinen vuosikorko on tarkoitettu pelkästään kuluttajan lainapäätöksen tueksi, ja laskutavastaan johtuen se riippuu paljon lainamäärästä ja laina-ajasta. Pienissä lyhytaikaisissa lainoissa todellisen vuosikoron lukemat nousevat yliampuvasta laskutavasta (korkoa korolle) johtuen helposti sfääreihin, mikä kuluttajan on syytä ottaa huomioon.
Ferratumin mainos puhuu valitettavasti vain minimilyhennyksistä, mutta yrityksen vakiomuotoisista eurooppalasista kuluttajaluottotiedoista kaikki tarpeellinen tieto oman päätöksen tueksi ilmenee:
"Luoton maksettava kokonaismäärä riippuu luoton käytöstä, sen takaisinmaksusta ja luottosopimuksen voimassaoloajasta.
Jos asiakas esimerkiksi nostaa 2000 € kerralla ja maksaa luoton 12 samansuuruisessa erässä vuoden aikana, niin maksettava kokonaismäärä on 3534,00 €. Kokonaismäärään sisältyy käytetty limiitti, nostopalkkio 150,00 € ja kuukausittainen korko kokonaismäärässä 1384,00 €.
Jos asiakas esimerkiksi nostaa 2500 € kerralla ja maksaa luoton 12 samansuuruisessa erässä vuoden aikana, niin maksettava kokonaismäärä on 4417,51 €. Kokonaismäärään sisältyy käytetty limiitti, nostopalkkio 187,50 € ja kuukausittainen korko kokonaismäärässä 1730,01 €.
Lainakorko: 103,42% nimellinen vuosikorko nostetun luoton määrästä, korko lasketaan päivittäin."
Tuo Vivuksen 400 prosentin korko on lyhytaikaisen lainan todellinen vuosikorko, ei nimelliskorko, jota perinnässä ja ulosotossa käytetään ensimmäiset 6 kk. Omissa vakiomuotoisissa ehdoissan Vivus ilmoittaa näin:
"Tyypillinen 2 010 euron luotto.
Luottoraja yhteensä 2 010 euroa
Nostettu luotto 2 010 euroa
Laina-aika 61 päivää
Takaisinmaksueriä 1 kpl
Luottokorko 858 euroa
Luottokustannukset yhteensä 858 euroa
Takaisinmaksettava summa yhteensä 2 868 euroa
Vuosikorko 255,42 %
Todellinen vuosikorko 739,01 %"
Mutta kuka aikuisten oikeasti nostaa Vivukselta muita kuin pikkusummia viikoksi-pariksi?
Nyt töihin. Teen sitä, jotta elättäisin itseni ja heikompiosaisilla olisi Suomessa hyvä olla. - ghwiughighIG
yy3ywgshwy3gwg3h kirjoitti:
Eipäs nyt liioitella. Ei noissa yleensä ole ollut kuin 100 prosentin korko.
Ulosotossa velkasumma kasvaa edellälaskeneiden muiden maksujen päälle vielä lisää. Veikkaan että pojan alkuperäinen käteensä saama raha todellakin on maksimissaan luokkaa viisi tonnia.
IluPosterestante kirjoitti:
Eikä auta vähätellä, joillakin esim Ferratumilla on yli 200 % tod. Vuosikorko ja Vivus taisi yltää yli 400% ja on niitä muitakin monia tota luokkaa. AP maksaa töissä käydessään vielä jotain 7-8 vuotta velkojaan niin se vaan menee ellei pääse velkajärjestelyyn jolloin on vielä tiukempaa mutta voi päästä 3-5 vuodessa irti veloistaan. Minä olen valinnut kolmannen tavan eli käännän kylkeä ja annan kellon käydä omaan pussiini. Vasta sitten duunia kun on hyötyä.
Todellinen vuosikorko on täysin teoreettinen luku, joka ei voi toteutua. Se perustuu ajatuksen, että vippi maksettaisiin aina ottamalla samanlaisia vippejä. Jos palautat 10 euron arvoisen kirjan päivän myöhässä kirjastoon, maksat 137641 % todellista vuosikorkoa. Toinen tapa on sanoa, että maksat 20 senttiä sakkoa.
- yy3ywgshwy3gwg3h
Nyt kulutusluottojen korkokattojen laskutapaa ollaan onneksi muuttamassa. Enää ei puhuta todellisesta vuosikorosta, vaan aivan tavallisesta vuosikorosta. Päivä- ja kuukausikorotkin kielletään. Maksimivuosikoroksi kaavaillaan 30:tä prosenttia. Sen lisäksi saisi periä muita kuluja laina-ajan perusteella 0,08 % päivässä, jos lainasumma on yli 2000 euroa, muuten 0,012 % päivässä, kuitenkin vähintään 5 euroa ja enintään 150 euroa per vuosi. Myös kuluttajalle ennen lainapäätöstä annettettavissa tiedoissa puhutaan uudistuksen jälkeen vuosikorosta eikä enää vaikeasti tavallisella funktiolaskimella tarkistettavasta ja laskettavasta todellisesta vuosikorosta.
https://www.lausuntopalvelu.fi/FI/Proposal/DownloadProposalAttachment?attachmentId=8921
Näin ollen lakiuudistuksen jälkeen satasen vippi kahdeksi viikoksi saisi maksaa enää enintään 6,15 euroa ja tonnin laina vuodeksi 343,80 euroa. Kahden tonnin laina saisi maksaa 1,8 euroa päivässä eli n. 55 euroa kuukaudessa.
Myös perintäkuluissa on nykyään varsin kohtuulliset lakisääteiset maksimäärät.
Sitten jos ja kun Suomeen saadaan vielä positiivinen luottorekisteri, ihmisten velkaongelmat vähenevät kertaheitolla 95 %. Eilen itse asiassa piti valmistua oikeusministeriön asettaman selvitysmiehen selvitys siitä, kannattaako Suomeen sellaista perustaa, mutta eipä näkynyt uutisissa vielä mitään, ehkä huomenna.
Ulosoton suojaosuutta tuskin nostetaan, koska sillä olisi myönteisten vaikutusten lisäksi runsaasti myös negatiivisia vaikutuksia. Taktisista syistä työttömänä olevat ulosottovelalliset ovat menetetty sukupolvi, joiden työllistymismahdollisuuskin on velkojen vanhenemisen jälkeen heikko. Yhteiskunnallehan tulee aina joka tapauksessa kustannuksia ulosotosta, sairauksista ja rikollisuudesta. - yy3ywgshwy3gwg3h
"Sen lisäksi saisi periä muita kuluja laina-ajan perusteella 0,08 % päivässä"
Tarkoitin muita kuluja 0,008 % päivässä, jos lainasumma on yli 2000 euroa.
- IluPosterestante
Joo, hyvää työpäivää!
Mä vasta heräilen, tyhjät tölkit ympäriltäin keräilen, sitten kaljakauppaan pyöräilen!
Ilu on iloinen, eikä ajattele olevansa loinen!- Eihuoltahuomisesta
Kesällä on mukava keräillä tyhjiä tölkkejä. Samalla voi pomia rikkaitten heittelemiä rahoja. Niitä on tullut poimittua yhteensä jo lähes 100 euroa.Ja kesä on vasta alussa.
- köyhäKyykkyynYlösKyykkyy
Eihuoltahuomisesta kirjoitti:
Kesällä on mukava keräillä tyhjiä tölkkejä. Samalla voi pomia rikkaitten heittelemiä rahoja. Niitä on tullut poimittua yhteensä jo lähes 100 euroa.Ja kesä on vasta alussa.
Parasta kesähupia on liimata euron kolikko jalkakäytävälle pikaliimalla ja istua viereisellä terassilla katselemassa, kun köyhät nolona yrittää sitä poimia taskuunsa.
- VipstaakiOg
köyhäKyykkyynYlösKyykkyy kirjoitti:
Parasta kesähupia on liimata euron kolikko jalkakäytävälle pikaliimalla ja istua viereisellä terassilla katselemassa, kun köyhät nolona yrittää sitä poimia taskuunsa.
Nyt erehdyt, paljon hauskempaa on käydä terassilla nauravaa urpåa tirvasemassa lättyyn tai ainakin käydä huitasemassa sen tuoppi nurin.
- Juhana_Vartiainen
köyhäKyykkyynYlösKyykkyy kirjoitti:
Parasta kesähupia on liimata euron kolikko jalkakäytävälle pikaliimalla ja istua viereisellä terassilla katselemassa, kun köyhät nolona yrittää sitä poimia taskuunsa.
Tuo on hyvä! Hauskaa on myös laittaa siima kiinni tyhjään kaljatölkkiin ja kun köyhä yrittää sitä poimia, nyppäsee terassilta siimasta ja röhönauru päälle.
- Veikko_Hursti
Juhana_Vartiainen kirjoitti:
Tuo on hyvä! Hauskaa on myös laittaa siima kiinni tyhjään kaljatölkkiin ja kun köyhä yrittää sitä poimia, nyppäsee terassilta siimasta ja röhönauru päälle.
Juhanalla semmoset fantasiat ja samalla käsi housuissa hieroo nakkia joka ihan innostui moisesta fetissistä.
Teille sikaileville pintaliitäjille on kiva laittaa tuoppiin loraus silmätippoja kun huomionne on kiinnittynyt johonkin tölkinkerääjän pilkkaamisen. Muutamaa tuntia myöhemmin köyhä nauraa sitä kuuluisaa röhönaurua kun heräätte pöydän alta tai vessasta ilman lompakkoa ja sormuksia. Olipa yhdeltä porsaalta kuulemma taannoin kiskottu myös kultahammas suusta. Siinähän sitten nauroi vähän Turhapuro-mallisella kalustolla jatkossa. - köyhätkuuluuvankilaan
Veikko_Hursti kirjoitti:
Juhanalla semmoset fantasiat ja samalla käsi housuissa hieroo nakkia joka ihan innostui moisesta fetissistä.
Teille sikaileville pintaliitäjille on kiva laittaa tuoppiin loraus silmätippoja kun huomionne on kiinnittynyt johonkin tölkinkerääjän pilkkaamisen. Muutamaa tuntia myöhemmin köyhä nauraa sitä kuuluisaa röhönaurua kun heräätte pöydän alta tai vessasta ilman lompakkoa ja sormuksia. Olipa yhdeltä porsaalta kuulemma taannoin kiskottu myös kultahammas suusta. Siinähän sitten nauroi vähän Turhapuro-mallisella kalustolla jatkossa.Köyhällä on rikollinen mieli, kuten edellisen kommenteista voi todeta, heidän tärkeimmät elämänohjeet ovat: älä tee työtä, ryöstä, varasta, älä maksa velkojasi.
- Robin_Huud
köyhätkuuluuvankilaan kirjoitti:
Köyhällä on rikollinen mieli, kuten edellisen kommenteista voi todeta, heidän tärkeimmät elämänohjeet ovat: älä tee työtä, ryöstä, varasta, älä maksa velkojasi.
Herää pahvi, joku nettikirjoitus ei oo sama kuin elämänohje.
Silti samaa mieltä siitä että rikkailta saakin napata mitä köyhä mukaansa saa, sillä rikas on yleensä sikamaisen ahne eikä antais köyhälle mitään vaikka olis kuinka paljon. Sen sijaan rikkaat keksii sääntöjä ja pykäliä joilla köyhät saa imeä kuiviin.
Siksi ajaudutaan tilanteeseen jossa oman käden oikeus tasaa liian isot tuloerot. Se on ihan ok! - sdfghjkoihg
Robin_Huud kirjoitti:
Herää pahvi, joku nettikirjoitus ei oo sama kuin elämänohje.
Silti samaa mieltä siitä että rikkailta saakin napata mitä köyhä mukaansa saa, sillä rikas on yleensä sikamaisen ahne eikä antais köyhälle mitään vaikka olis kuinka paljon. Sen sijaan rikkaat keksii sääntöjä ja pykäliä joilla köyhät saa imeä kuiviin.
Siksi ajaudutaan tilanteeseen jossa oman käden oikeus tasaa liian isot tuloerot. Se on ihan ok!Köyhät pitää laittaa vankiloihin, tai työleirille, kun eivät osaa elää vapaassa maailmassa rötöstelemättä.
- Judge_Dredd
sdfghjkoihg kirjoitti:
Köyhät pitää laittaa vankiloihin, tai työleirille, kun eivät osaa elää vapaassa maailmassa rötöstelemättä.
Pieniä on köyhien rötökset herroihin verrattuna. Eli kun köyhä saa 1 kk linnaa tekosistaan niin porvarisiat lusivat vastaavasti 10 vuotta. Samassa suhteessa tuloerojen kanssa ja rikosten suuruuden.
- jaikkjisjwjwu22j
https://www.takuusaatio.fi/tietoa-ja-ratkaisuja/ratkaisuja-velkaongelmiin/maksusopimus-velkojan-kanssa/velan-anteeksianto
”Velan anteeksianto
Tiedustele velkojalta suostuisiko tämä antamaan osan velasta anteeksi, jos maksat sen pois kerralla tai muutamassa erässä. Helpommin velkoja luopuu viivästyskorosta.
Parhaat onnistumismahdollisuudet sinulla on, jos
- velka on pieni, vanha ja ollut pitkään maksamatta
- pääoma on maksettu ja jäljellä paljon viivästyskorkoja
- maksukykysi on vähäinen, tuloistasi ei pystytä esimerkiksi ulosmittaamaan
- velka on vanhentumassa lähiaikana.
Pyydä velkojalta aina kirjallinen päätös velan anteeksiannosta.
Velan anteeksiantoa kutsutaan akordiksi.” Eiköhän kannattaisi ihan maksaa takaisin. Ihan oman itsetunnon kannalta parasta olisi, jos voisit maksaa velat pois.
- OnhanSinullaVaihtoehtoja
a) Velkajärjestely
b) Takuusäätiö
c) Velan maksaminen pois ulosoton kautta
d) Velan vanhentuminen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
PropsApp Koodi
Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset23468Persut yrittävät epätoivon vimmalla
kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a723211"Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"
Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin462728IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n
eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-542558Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen
Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.702354Taas nuoren kuolema
Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭271207Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!
Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä151172- 921121
Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen on selvä
On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen joten3361033Hämmentävä muutos tv:ssä: Roope Salminen OUT, Sointu Borg IN!
Roope OUT, Sointu IN! Mitä tykkäät tästä muutoksesta? Suositun Myyrä-seikkailusarjan alusta asti juontohommissa on oll14936