Abortti/keskenmeno.

Hei, olen tekemässä lähiaikoina raskaustestiä, kun en ole varma olenko raskaana vai onko vain pillereistä johtuvia oireita.
Olen ollut raskaana kerran aikaisemminkin, mutta 3 kuukauteen kaikki oireet olivat vain rintojen herkkyys (Ei pahoinvointia, ei turvotusta, ei mitään muuta merkkiä). Sain silloin keskenmenon.
Mutta olen vielä aika nuori saamaanlasta ja elämäntilanne hyvin huono tällä hetkellä.
Olen 22 vuotias, veloissa, elämän tavat ihan kauheat, tuskin pystyn edes itseäni aina ruokkimaan enkä siis haluaisi lasta tähän elämään vielä.
Pelkään, että olen raskaana ja entä jos olen raskaana yli 3 kuukautta eli aborttiajan yli, mitä silloin pitäisi tehdä, kun en olisi valmis synnyttämään lasta enkä haluaisi kulkea kaupungilla mahapystyssä, ei olis tällä hetkellä siihenkään rahkeita.
Tosiaan minulla on keltarauhashormoni käytössä ollut jo toista vuotta ja kuukautiisa ei ole eikä tule niidenkään takia, mutta viimeaikoina rintani ovat aristaneet ja kasvanut.
Miksi Suomessa ei voi olla lakia jos huomaa vasta yli 3kuukauden jälkeen olevansa raskaana niin voi tehdä aborttia, jos ei ole henkisesti vakaa synnyttämään lasta tai olemaan maha pystyssä?
Miten voisi tässä tapauksessa tehdä keskenmenon?
095
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Lapsieitulekyseeseenkään kirjoitti:

Hei, olen tekemässä lähiaikoina raskaustestiä, kun en ole varma olenko raskaana vai onko vain pillereistä johtuvia oireita.
Olen ollut raskaana kerran aikaisemminkin, mutta 3 kuukauteen kaikki oireet olivat vain rintojen herkkyys (Ei pahoinvointia, ei turvotusta, ei mitään muuta merkkiä). Sain silloin keskenmenon.
Mutta olen vielä aika nuori saamaanlasta ja elämäntilanne hyvin huono tällä hetkellä.
Olen 22 vuotias, veloissa, elämän tavat ihan kauheat, tuskin pystyn edes itseäni aina ruokkimaan enkä siis haluaisi lasta tähän elämään vielä.
Pelkään, että olen raskaana ja entä jos olen raskaana yli 3 kuukautta eli aborttiajan yli, mitä silloin pitäisi tehdä, kun en olisi valmis synnyttämään lasta enkä haluaisi kulkea kaupungilla mahapystyssä, ei olis tällä hetkellä siihenkään rahkeita.
Tosiaan minulla on keltarauhashormoni käytössä ollut jo toista vuotta ja kuukautiisa ei ole eikä tule niidenkään takia, mutta viimeaikoina rintani ovat aristaneet ja kasvanut.
Miksi Suomessa ei voi olla lakia jos huomaa vasta yli 3kuukauden jälkeen olevansa raskaana niin voi tehdä aborttia, jos ei ole henkisesti vakaa synnyttämään lasta tai olemaan maha pystyssä?
Miten voisi tässä tapauksessa tehdä keskenmenon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu