Kahvila Sahan omistajan koiran kimppuun hyökkäsi kaksi vierasta koiraa ja raateli tätä pahoin sunnuntaina. Onneksi koira selvisi hengissä, mutta leuka oli purtu halki monesta kohdasta ja on vielä epäselvää selviääkö se hengissä. Uutisten mukaan samat kaksi koiraa ovat käyneet muidenkin koirien kimppuun monta kertaa, joten kysyn mikä laki Kokkolassa vallitsee, kun ei kahta irtokoiraa saada kuriin?
Koira raadeltiin Kahvila sahan pihassa?
koirakuria
514699
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Voi miten surkeasti Elsa koiran kävi takapäähänkin oli revitty useita syviä haavoja. Kumma miksei tästä uutisoitu jo eilen nuista vihaisista koirista olisi pitänyt saada heti tieto ihmisille.
Aika parantaa haavat, mutta sen leukaproteesin asentaminen vanhalle koiralle huolestuttaa. Kokkolassa on hyviä eläinlääkäreitä he kyllä antavat parhaan mahdollisen hoidon koiralle.
Ei löytynyt Kokkolasta ketään operoimaan koiran leukaa girurgi piti tilata Hattulasta asti ja koira leikataan tänään.
Tuommoisia koiria ostaa vaan idiootit pullistelu tarkoituksessa Tai sitten vanhat naiset iltatähdekseen. Suurin osa koiran omistajista ei tiedä koirista hölkäsen pöläystä kuvittelevat että ne ovat ihmisiä.
Itsellä oli aikoinaan koiria niin opetin ne niin että remmiä ei tarvittu voin jättää ne kaupan eteen odottamaan kun kävin asioilla ja koirat odotti vaikka ihmiset kävivät niitä rapsuttamassa ja ihmettelivät että" mistäs sinä olet tänne tullut voi voi eikö sinulla ole isäntää". Rapsutus loppui vasta kun tulin kaupasta ja komensin koiran tai koirat seuraamaan.
Tottakai on omistajien mielestä sydämellisiä Amerikanakitat, mutta kun ovat arvaamattomia irti päästessään ja sellaista voi tapahtua vaikka kuinka hyvin on hoidettuna koiran osalta asiat. Ovat pelottavia tuolla irti ollessaan ja jälkeä tulee!! Ei ole mikään perheen lemmikkikoira rotu. Pitäisi olla joku järki kun lemmikkiä valitaan seuraksi... Eikä tuo rotu ole toki ainoa joka saattaa olla/on väärä valinta lemmikiksi. Mistä lienee johtua kun valitaan lemmikiksi isoja koiria joita pelätään, ehkä se on niin hienoa omistaa sellainen, vaikka ei täytä vaatimuksia... :)
Tsemppiä Elsalle. Kauhea tapaus. Silityksiä ihanalle Elsalle.
Siis tämähän on aivan järkyttävää, kun yrittäjän vastoinkäymisten jälkeen lemmikkieläimelle sattuu tällaista. Ottakaa nyt kantaa tähän uutiseen ja sydämellisesti voimia ja jaksamista Elsa koiran omistajalle.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201806252201032372_u0.shtml
Ovatko ne suurikokoiseen japanilaiseen pystykorvarotuun kuuluvat koirat verrattavissa taistelukoiriin? Nuo koirat ovat nyt päässeet veren makuun, joten pelottaa miten käy, kun pääsevät seuraavan kerran irti.
Keskipohjanmaa -verkkolehti uutisoi tänään, että ne kaksi irti päästettyä koiraa ovat Amerikanakita-rotua ja Amerikanakitaa on alun perin käytetty taistelu- ja metsästyskoirana.
Pitäkää saatanan rakkine kurissa. Vittu kun kohta jokaisella taloudella on koira. Saatanan sairasta. Kuula kalloon vaan.
Ennen koira, kuin paskahäntä kissa, hah hah haaa!!!...
Usassa tilanne olisi ratkaistu siten, että hyökkäävät kulkukoirat olisi eliminoitu heti alkuunsa lyijyrokotteella.
Suomessa vaan hyysätään tuollaisia tappelukoiria ja selitellään, ettei koirissa mitään vikaa ole, vaan ihminen tuonkin tilanteen on aiheuttanut.
Amerikanakita voi olla vieraskoira-aggressiivinen, eli se ei tule tuntemattomien koirien kanssa toimeen. Se on täysin normaalia käytöstä muillekin roduille, esim terriereille. Pointti on siinä, että tällaisen koiran omistajalla on SUURI VASTUU koirastaan, eikä se saa aiheuttaa vahinkoa kenellekään.
Tässä tapauksessa on väärä koira väärällä ihmisellä.
Sellainen ihminen millainen koira, se on kuin sielun peili.
Juuri näin!!!!
Pitääkö pihlajalaisten perheiden nyt pitää pikkulapset sisällä siihen asti, kunnes koira ongelma on ratkaistu vai täytyykö kyhätä pihoille teräsverkkoaitaus?
Tuttu ilmiö, esim.useat ulkoilureitit,irrallaan koirat usein.jopa susikoira tänään irti,kuspäitä riittää..
Se on eittämättä paheksuttavaa, mut se on vähän eri asia tuolla yleisillä ulkoilureiteillä missä jokainen käyskentelee omalla vastuulla, kuin omalla kotipihalla mikä on yksityisaluetta ja yht'äkkiä sattuu tollasta.
Luin tämän hetki sitten ilmestyneen uutisen ja ihmettelen suuresti miksi poliisi ei ole hakenut kiukkuisia koiria pois, koska niistä on tehty kolme rikosilmoitusta ennenkin. Poliiseillakin on koiria joita he hyysäävät kuin viimeistä päivää hyysäisivät välillä muidenkin koiria vai mitä?
https://kp24.fi/lehti/keskipohjanmaa/541056/amerikanakitat-yrittivat-hyokata-elsa-koiran-kimppuun-jo-aikaisemmin-ja-samankaltaisia-tapauksia-on
Tilastonpitäjille tiedoksi et 1 ainakin rikosilmoitus tehty lisää lokakuu 2020. Tiedossa ettei kyseinen Akita ohjaaja saanut käskytettyä kolmea Akitaa eikä pidettyä taluttumilla hallinnassa vaan kävivät kohtaamistilanteessa pienemmän koiran kimppuun..
Saaristokadulla Ykspihlajassa hortoili tänään musta isohko koira irrallaan.
Luontopoluilla jatkuvasti koiria irrallaan ja agressiivisesti hyppivät ja haukkuvat ympärillä. Laajalahti ja Vanhan Kallen polku pahimmat.
Meijanki kylalla oli yhella isannalla pahatapane koira, se oli jottain karjalankarhukoiran sekotusta. Se melekee tappo, puri jalat poikki, kylalta melekeen kaikki kissat, kavi pyorailijoiden jalakoihin kiinni, hattyytti ja puri lehemia laitumella etc. Kylla sille isannalle oli ennustettu, etta pian sille koiralle sattuu jottain, jos ei pia sita kiinni eli hakisa. Ei pitany. No, sille kavi sitte niinku oli ennustettu, se kuoli. Joku oli ottanu jyvalle sen naapurikylalla. Lupasiha se isanta isorahan jos joku sannoo sille sen ampujan nimen tai ilimottaa polliisille. Sai pittaa rahasa, kukkaan ei tieny, kuka sen oli ampunu, eika kuullu mittaan, eika nahany mittaan, Sellane se Korpilaki on. Polliisikki oli tutkivinnaa tappausta, eika syyllista loytany. Ylleesa pahatapaset koirat ei palijoa sympatijjaa saa, joku voi pian kiittaa sita ihimista, joka hoitaa ne koirat, eika polliisikkaan nyt niin aktiivissija ole siina tappauksesa, on tahelisempaaki tekemista.
Elsa -koiran leikkaus onnistui leukaproteesi on paikallaan ja koiran toipuminen on alkanut. Kiitos toimenpiteen suorittaneelle eläinlääkärille.
Upea juttu!!hyvää vointia hauvalle.
Terävä vesuri auttaa ongelmissa!
Onko Sahalla tänään mitään jameja eli onko tilapäisteltta avoinna, että olisi tekosyy käydä katsomassa miten Elsa-koira voi?
On se nyt ollu avoinna joka päivä kello kakskytyksi saakka, jotta mene vaan ja vie joku ylläri taikka pehmolelu koiralle, niin saa harjottaa purukalustoaan.
Korvaakohan se amerikanakitojen omistaja koiriensa aiheuttamat vahingot suosiolla vai onko luvassa Kokkolan suurimmat koirakäräjät?
Jaa mitenkähän lienee korvauksien kanssa no ainakin pitkissä kantimissa saada edes osan jotain....taisi tulla kalliiksi tämä akitojen reissu Elsan terassille. ?
Jos minun koira olisi Amerikan akita niin äkkiä vaihtaisin pieneen lemmikki koiraan ko rodun. Miksi yleensä tuollaisia koiria myydään/annetaan yksinäiselle naishenkilölle.... em. tuettuihin kaupungin vuokratiloihin pidettäväksi.?
Lemmikkieläinvakuutus korvaa kaikki eläinlääkärin kulut, tosin siinä on joku koiran ikärajoitus en nyt vain muista mikä se ikä oli.
Jos sellainen kyseisellä koiralla olisi otettuna niin eiköhän olisi korvannut myös kahden edellisen koiran raatelut.? Joten ei ole sanoisin!
Odotan innolla lopetuspäätöstä. Myös raatelukoiran omistajan pitäisi saada piikki.
Onko kukaan teistä päässyt näkemään miten Elsa-koira voi tällä hetkellä?
Ehkä kukaan ei ole nähnyt sitä toivotaan nyt, ettei koira kuollut leikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin se nyt tästä vielä puuttuisi.
kai tuo häiriökoira ammuttiin? eihän tollasia koiria enää kukaan saa pitää?
Ei eläin ole syyllinen vaan omistaja.
Menkää nyt ihmeessä erottamaan ne rakit toisistaan, ennen kuin tulee raatoja, hah hah haaa!!!...
Olen sitä mieltä että isot ja vaaralliseksi tunnetut koirarodut pitäisi kieltää asutusalueilta. Sen ymmärrän jos kaukana sivutien päässä asuu niin tarvii ehkä turvakseen ison koiran mutta että niitä on asutusalueilla asukkailla, sitä ei voi käsittää. Mikä ilo siitä on kun tietää itse omistajakin koiransa olevan vaaraksi muille irti päästessä. Ja lisäksi niitä pelätään vaikka ovat omistajansa mukana fleksissä että hallitseeko omistaja koiransa ja tiukkaa tekee kiinni pitäminen se on koettu monet kerrat. Suositellaan peiliin katsomista ja muuttoa koirineen korpeen sellaiset koiran omistajat. Tervemenoa!
Kaikenl. olipa erittäin hyvä kommenntti, näin useimmat ajattelevat.järjetöntä pitää uhkana vaarallisia otuksia.
Nyt on hyviä uutisia Elsa- koira toipuu hyvää vauhtia ja Kahvila sahan asemakaavan tiimoiltakaan ei tullut yhtäkään valitusta. Hyväksytystä Ykspihlajan perinnekorttelin kaavasta tulee virallinen kuulutus Kokkola -lehteen ensi keskiviikkona.
Kuka?
Oliko samat koirat taas?
Akitat hyökkäsi?
Pelkään milloin jollekin lapselle käy huonosti Nyt pitäis kylän puuttua asiaan ja puhua omistajalle
Jos samat niin miksi ne koirat saa jatkaa tätä?
Onko pohjanmaan poliisilla asian kansssa jtn juttua
Sitä ihmetellyt jo kauan!?
Miten nää meni?
Miten ongelmakoirille tapahtui?
No voi taatana. Vieläkö ne koilat tielä Pihilajatta tappelee...