Juoppotaxi

kaveriieijätetä

Miesystäväni on alkoholisti. Ollut jo kymmeniä vuosia. Muutti paikkaan joka on juoppojen paratiisi. Alkaa olemaan jo muutamasta oluesta ihan tukossa. Ei pysy asunnossaan, vaan välikuoleman otettuaan suuntavaistot sekaisin omassa asunnossaan. Jos ymmärtäisi pysyä kotona, niin mitä siellä tapahtuu niin jäisi sinne.
Kai sitä on pakko juoda, kun ei osaa enää lopettaa,välillä näkee että itsekin väsynyt toilailuihinsa, ja sitten iskee morkkis. Edes itse halua myöntää että tilanne niin paha, Ei kestä arvostelua, on kaiken ulkopuolella, Sikailee. käytös tosi ala-arvoista. Tuntuu että alkanut pitää aivan normaalina omia sekoilujaan. Välinpitämätön muita ihmisiä kohtaan, empaatiton.
Silti puolitutut ja ns, viinaveljet soittelevat hänelle. kun viina loppuu. Ja sitä viinaa haetaan vartin kävelymatkan päästä autolla, Ja palkaksi aina pottu kirkasta. Eivät toiset juopot välitä tai mieti haluaako toinen juoda. Ja oikeita kavereitahan ne ei ole. Tietävät että hän jättää avaimet sisälle. Tietävät että haahuilee pihalla kalsareissaan. Ja muut ikävät sekoilut päälle. Kyllä juopon oma humala on tärkeintä, ja toisten hengestä viis. Ei niillä ole empatiaa ei omaatuntoa. Jälkikäteen naureskelevat törttöilyille,Ja ne on aina parhaita kavereita. Toisin kuin minä joka edes yritän auttaa. Monasti se on tullut soitteleen summeria vähissä vaatteissaan,kun jäänyt oven taakse. Monet ahdistukset valvonut läpi, kun humalassa tullut pelkotiloja. Käynyt osastolla kun katkolla. Soittelen jne. Juotot soittelee vaan kun tarvitsevat kyytiä, Mutta ovat niin hyviä tyyppejä,ja aina menevät edelle. Vaikka muulloin niitä näy,kunnes viinahammas iskee.

1

443

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olisi palvelus yhteiskuntaa kohtaan kun vaan pistettäisiin nappi ohtaan tollasille ihmisille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat

      En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?
      Maailman menoa
      75
      2622
    2. Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset

      Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U
      Maailman menoa
      106
      2504
    3. Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?

      Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut
      Maailman menoa
      22
      2197
    4. Purralla luistaa hihna isolla pyörällä

      Näki taas eilisillan tv-tentissä kuinka paniikissa oli kannatusromahduksen takia. Ei saanut kuin tiuskittua yksittäisiä
      Maailman menoa
      53
      1902
    5. Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan

      kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai
      Maailman menoa
      98
      1847
    6. Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia

      joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin
      Maailman menoa
      119
      1754
    7. Miksi kaikki avioeronneet miehet eivät kunnioita naisia?

      Niin. Miksi avioeronneet miehet kohtelevat huonosti naisia, jotka lähestyvät heitä? Tämä on kokemuksen rintaääntä. Tämä
      Sinkut
      259
      1719
    8. Haluat nainen torjua minut

      Yhä uudelleen ja uudelleen. Huomaan sen. Ymmärrän miksi, mutta silti se sattuu. Eihän minulla ole muuta kuin haaveet si
      Ikävä
      11
      1278
    9. Mitä koululla tapahtui?

      Onks kellää mitää vinkkilöit miks helikopteria tarvittii vuoksenniskan koulul https://www.is.fi/kotimaa/art-200001193287
      Imatra
      34
      1154
    10. Listaa syitä mikä

      Estää asioiden eteenpäin menemisen.
      Ikävä
      177
      1061
    Aihe