Vihaa*, valhetta ja muunnelmia totuuden vierestä
Mediassa käydään väkevää debattia valemedioista [1, joista on syntynyt uhka. Millainen uhka? Perinteellinen media pitää kiinni asemastaan neljäntenä valtiomahtina – kuten se ennen olikin, jopa presidentin tekijä. Lukijat ovat osin pioneereina nousseet barrikadeille uutisvirran muuntuessa tarkoitushakuiseksi, jopa manipulaatioksi
Jo lapsesta lukien vastuulliset vanhemmat opettavat ettei saa valehdella. Valehteleminen on rumaa ja luo epätietoisuutta sekä ristiriitoja. Valhe on yksiselitteinen virhe, joskin luonto on täynnä ”valheita”, joita kutsutaan myös salaamiseksi! [2 …, mutta mikä onkaan vale ja mitä valehteleminen?
…
[1 ” …Vastamediaa ei olisi olemassa, jos jotkut eivät kokisi tarvitsevansa valtavirtamediasta poikkeavaa ja sitä haastavaa aineistoa. Vastamedioiden lisääntyminen on kuitenkin herättänyt monet pohtimaan perustavanlaatuista kysymystä: ovatko kaikki mielipiteet samanarvoisia? Varsinkin vastamedia esittää asian usein niin, että konservatiiviset, nationalistiset ja jopa muukalaisvihamieliset näkemykset eivät saa ansaitsemaansa näkyvyyttä. Heidän näkemyksensä mukaan on olemassa mielipiteiden ääripäät, joista toisessa on globalisaation, maahanmuuton ja feminismin nimeen vannova ”punavihreä eliitti” ja toisessa kansallismielinen, maahanmuuttovastainen ja perinteisiä sukupuolirooleja korostava ”hiljainen enemmistö” … ” ~ https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005731286.html – HS Mielipide – Juho Rahkonen – Taloustutkimus.
Perinteellinen media pitää valheina sellaista informaatiota, jota ei voida hyväksytyin keinoin todistaa oikeaksi. Herää kysymys kuinka oikeellisia ovat perinnemedian uutiset ja informaatiovirta. Mitä totuudella todellisuudessa tarkoitetaan? [3.
Kansalaisten suoramedia eli tutummin some* harjoittelee uutterasti
On selvää, että itse itseään kehittävä suoramedia harjoittelee tapoja kuinka vaikutetaan – aivan kuten itseään oikeaksi mediaksi kutsuva perinnemediakin tekee – on aina kysymys vaikutusvallasta ja siitä, että juuri minä/ me saimme ensimmäisinä kertoa jotain sykähdyttävää – siksi onnettomuusuutiset kirkuvat suurimmilla fonteilla. Haluamme sensaatioita … juoruilukin perustuu tähän.
Tänään maailmalla on käynnissä niin sanottu idän ja lännen välinen taistelu, [ ~ http://ilkkaluoma.blogspot.com/2018/06/lansi-kay-jo-asemoitumissotaa-idan.html - ]
… ei normisotana – vaan vaikutus- ja talousvaikutevaltana. Itää johtaa kauppavalta Kiina [4, jonka yhteiskuntajärjestys on tullut jo vientituotteeksi. Lännen puolelta taistelua johtaa sotavalta Yhdysvallat [5, jonka yhteiskuntajärjestys on ollut vallitseva hegemonia jo kohta 100 vuoden ajan. Nyt eletään jo de facto kiinalaisten vuosisataa [kuva 1.].
Tämän itä-länsiottelun alla käydään myös mediasotaa valhein, totuuksin, ...
... manipuloiden sekä suorastaan propagoiden … Puhutaan West trolling manipulation -ilmiöstä ja sen vastapainona päällekäyvempi East trolling propaganda -itäisenä ilmiönä informaatiovirrassa. Kumpikin ilmiö on taisteluilmiö, jossa propaganda synnytti manipulaation [6.
Tuohon manipulaation ja propagandan väliin kehittyy kansalaisten oma suoramedia – informaatiovirta tekijöiltä lukijoille ja katselijoille. On selvää, että ylilyöntejä tapahtuu, kukaan ei ole ollut seppä syntyessään eikä toimittaja syntyjään.
…
EKSTRA 1
Millaisessa 'West trolling manipulation' maailmassa me elämmekään - esimerkiksi vastakkainasetteluna idän ja lännen osalta? … ~ https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005731287.html - ” … Kriittiset lukijat ovat kuulemma tervetulleita, mutta osaa näistä Pettersson kutsuu ”ulvoviksi molopäiksi”. Kylähullujakin siihen joukkoon mahtuu, mutta nyt ainakin minä lukijana kaipaan täsmennystä. Tekeekö esimerkiksi tämä kirjoitus minusta ”molopään”? Olenko tervetullut keskusteluun vai pitäisikö minun olla kiltisti hiljaa tai siirtyä muualle? … ” -HS Mielipide, Riku Salmivuori, opettaja. … Allekirjoittaneen huomio: Lukijalta erinomainen huomio tiedon ja informaation vaativuudesta ymmärtää niiden ero ja esittäjiensä alkuperä. Mikä onkaan totta, kun mediassa, niin "valheellisena kuin totena" on aina esittäjänä välittäjä, siis välikäsi - omine kantoineen. Median voi vaihtaa, mutta lukijoita kansana ei. Lukijoillakin on mielipide. Nyt on kysymys mielipiteiden oikeellisuudesta ja niiden suhteellisuudesta esittäjänsä, myös toimittajan tietotasoon ja kykyyn hallita omia mielipiteitä.
Mitä merkitsee toimituksellinen moraali?
Toimittajien moraali informaatiovirrastaan on osin rämettynyt ja puolueettomuuteen ja oikeudenmukaisuuteen pyrkivät ”untohämäläiset” ovat nykyään harvinaisuus – jäänne jostain niiltä ajoilta, jolloin oli kunniakysymys ainakin pyrkiä totuudellisuuteen.
…
Jatkuu
Valheita ja muunneltuja totuuksia mediasta
12
428
Vastaukset
Valtamedia on monopolisoitunut sanoman konserniksi, jossa on yksi yhteinen malli tuottaa valikoitua ja hallintoeliitin mieleistä/ ohjaamaa tietoa kansalle, siksi tarvitaan vastapainoksi mediaa , joka kertoo totuuden ja joka uskaltaa kertoa totuuksia myös muualta kuin kotikirkonkylältä.
Neljös valtiomahti on muuttunut puudeliksi joka antaa tasuua pyytämättä.- joo_kyllä
Valtamedia on osin muuttunut viihdelukemistoksi. Juhannuksen Helsingin Sanomat käytti kulttuuriosastollaan sivukaupalla palstatilaa erään muusikon ja entisen urheilijan parisuhteen ruotimiseen. Toimittajien lukioainetasoisille kolumneille annetaan koko sivu ja niin edelleen.
Lehti ei taida tietää mitään siitä, mitä meillä ja maailmalla oikeasti tapahtuu. Jemenissä on näiden aikojen pahin humanitaarinen kriisi, mutta siellä pommittajina ovat länsimaiden liittolaiset, joten aihe painetaan pimentoon.- Seppo-Ilmari
En minä sitä pidä pahana, jos Hesarikin laajuutensa nähden julkaiseen joskus parisuhdehömppää. Kulttuuria Hesarissa on kyllä rutkasti oikeastaa ainoana sanomalehtenä Suomessa, jopa kehä-III:n ulkopuoleltakin ja myös kansainvälisistä kulttuurikuulumisista eri aloilta.
Tuosta Jemenistä tuli mieleen ylempänä mainitun Maria Petterssonin haastattelu radiossa/TV:ssä jo vuosia sitten. Googlasin jutun, ja siinä hän suurin piirtein itkee sitä, miksi Jemenin tilanteeseen ei kiinnitetä huomiota. Hän oli silloin ulkomaantoimittajana Hesarissa:
https://areena.yle.fi/1-2874152
Pidän Hesaria laatulehtenä, enkä edes pitkin hampain, vaikka olenkin toisen kustantajan palveluksessa.
[2
…
Nyt kun toimitukset eivät enää pidä niin vahvasti kiinni moraalistaan, niin herää kysymys miksi perinnemedia käy niin kovaa vastakarvaa omasta vaikutusvallastaan? ...
… vastuukansalaiset nimittäin osaavat enemmän, tietävät enemmän ja ennen kaikkea ymmärtävät enemmän – meillä Suomessakin lukijat jo näkevät perinne- ja lööppimedian läpi – tässä idän ja lännen informaatiosodassa [7, jossa ylilyönnit ovat jo arkipäivää – rapautuvalta neljänneltä valtiomahdilta.
[*PS
Jätän itse tarkemman vihapuheen tarkastelun sikseen – aivan eri kirjoitukseen, koska sen ilmentymät kertovat osin mielenterveydestä ja vähäosaisuudesta, jotka aihealueina kuuluisivat mieluummin psykiatreille ja yhteiskuntatieteilijöille – ja erityisesti inhimillisyytenä sosiaalialan ammattilaisille.
…
Viitteet tekstistä
[2 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.com/2005/11/kuinka-luonnollista-on-asioiden.html -
[3 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.com/2016/08/totuus-hetken-piina.html -
EKSTRA 2:”Onko maailma siirtymässä totuuden jälkeiseen aikaan? Uuspopulistit osasivat iskeä siihen hetkeen, kun perinteinen media alkoi vajota ja sosiaalinen media nousta
… ” ~ https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000002918136.html – HS Pääkirjoitus – Ville Similä - kolumni.
[4 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.com/2018/05/maailmankauppaa-pelataan-nyt-monin-eri.html -
[5 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.com/2018/03/reviiripuolustus-on-yhta-kuin.html -
[6 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.com/2016/12/west-trolling-east-trolling-nokittelua.html -
[7 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.com/2015/01/hybridillista-informaatiosotaa-mista.html -
EKSTRA 3
Perinteellisen median voimakas puolustuspuhe … ”Amerikkalaisen mediajätin johtaja kertoo, miksi Facebook hänestä riistää laatulehtiä ...” ~ https://www.hs.fi/talous/art-2000005731694.html – Ote: ” … Jos Facebook rajoittaa algoritmeillaan sivustollaan jaettujen uutisten määrää, se vähentää samalla uutismedioiden lukijoiden lukumäärää. Näin tapahtuu myös Suomessa. Tarvitseeko enää edes kertoa, mitä mieltä Thomson on digiyhtiöiden algoritmeista? Hänen mukaansa niillä manipuloidaan ja vääristetään kilpailua, joten algoritmien käyttöä pitäisi valvoa … ”. Allekirjoittaneen kommentti: On käynnissä kamppailu lukijoista, sillä niiden todistettu määrä maksumuurin takaa tai ei, ratkaisee mainostulot, jotka lienevät median merkittävintä tuloaluetta. Se on varmaa, että lukijoita koetetaan ohjastaa, nätimmin sanottuna opastaa "tiedon oikealle tielle", oli sitten opastajana "laatu tai vale". On kysymys informatiivisesta vaikuttamisesta, joko manipuloiden ja/tai opastaen. Miten määritellään lopulta totuus? [3.
The END- Luojan.luoma
IPUsta pois potkittu rattijuoppo trollaa samaa paskaa joka kirjoituksessa .
Ääliön väitteet ovat kopioitu edellisistä aivopieruista.- Doctorius
Dosetti tyhjä?
- Rohvessori_itte
Pettersson vastasi Salmivuorelle:
"Salmivuori kaipasi täsmennystä myös siihen, onko hän fiksu lukija vai ulvova molopää.
Tähän on helppo vastata.
Salmivuoren teksti voitiin julkaista HS:n kaltaisessa perhelehdessä, se ei sisältänyt lainkaan esimerkiksi tappouhkauksia tai huorittelua eikä sitä huudettu humalassa puhelinvastaajaan kello kolme aamuyöllä. Niinpä hän ei ole ulvova molopää."
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005733810.html
Ehkä tuo selventää Salmivuorelle ja Luomalle, että ns. kritiikkiä ja palautetta on useampaa lajia. Petterssonnin vastaus on sikäli ovela, että hän sulki pois vaan pahimman ääripään. Itse en pidä Salmivuorta mielipidekirjoituksensa perusteella kyllä erityksen fiksuna, enkä Luomaakaan.- Seppo-Ilmari
Komppaan edellistä. Salmivuoren mielipidekirjoitus vaikuttaa pahansuovalta rääpimiseltä tahallisine väärinymmärryksineen.
Petterssonin ajatukset alkuperäisessä jutussa ovat kyllä huomionarvoisia. Olemme sananvapaustilastojen kärjessä, koska emme julkaise riittävän kriitiisiä juttuja. Heti kun sellainen tulee, valtaapitävät ärähtävät ja yrittävät painostaa julkaisijaa. Tämä painostus rekisteöidään tietysti sananvapauden kaventamisyrityksenä.
Puhun tietysti ns. normaalimedista, en paskaluukuista, jotka eivät sitoudu JSN:n ohjeisiin.
Katsokaahan toimittajan otsikointi ja sitten Trumpin vastaus esitettyyn kysymykseen - "ystävä vai vihollinen". Kaikuuko jutusta West trolling manipulaatio -toimittajan taholta? Näinkö rakennetaan median kulmasta vastakkainasettelua lukijoille, varsinkin heille, jotka lukevat vain otsikot?
…
~ https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201807112201066465_ul.shtml -
…
Iltalehden otsikko (copy-paste) - "Trump: En osaa sanoa, onko Putin ystävä vai vihollinen" ... Lainaus leipätekstin loppupuolelta: " ... Reutersin mukaan Trumpilta kysyttiin myös, onko Putin ystävä vai vihollinen.
- En todellakaan osaa sanoa tällä hetkellä. Ehkä kilpailija, Trump vastasi. ... " -Iltalehti
...- putinonhully
Ihan itse idiootti putini perseennuolija yrität vääntää vastakkainasettelua
- Luoma-ja-7-tyhmää
putinonhully kirjoitti:
Ihan itse idiootti putini perseennuolija yrität vääntää vastakkainasettelua
Tyhmempikin näköjään ymmärtää Luoman itätrolliksi?
Eikös Luoma saanut eduskuntavaaleissa 7 ääntä - ne olivat kansakunnan ainoat Luomaa tyhmemmät.
- Anonyymi
Tämäkin nousee jälleen ajankohtaiseksi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen1407311Miksi persut eivät häädä mamuja pois Suomesta?
Sitä vartenhan persut äänestettiin valtaan. Nyt valta on persuilla. Mamut nostaa työttömyyskorvauksia. Persut huutaa mam1405149Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk753854KL - Sähköautoilu aiheuttaa lisäkustannuksia muille tehopiikkimaksujen muodossa!
Kauppalehti 15.1.2026 Kommentti / Sähköautoista tuli ongelma – Uusi ”vero” uhkaa Kun perhe ostaa sähköauton ja laittaa63363Sinä olet minun forEver
Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,293265Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on122911Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?
Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni672734Eduskunnan setämiehet eivät häiritse
Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.132694Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto
Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,652364Silminnäkijät kertovat IS:lle useista törkeistä SDP:ssä tapahtuneista häirintätapauksista.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011749874.html Silminnäkijöiden Iltasanomille kertomusten mukaan SDP:ssä on tapahtu982200
