Uskaltaako Suurseurdun Ossuuskaupan ABC - asemilla tankata naftaa, jos vaikka lirauttavat ryssien halpaa bensaa naftan joukkoon kuten Kuusamossa?
Vastaukset 5
Voi sua. Älä tuollaisella päätäs vaivaa.
- sikamaistatouhua
aioliko se taas ABC, eil mene ossuskaupalla hyvin?
- uudetperunatpellossa
Ettei vaan lirauta kokomaituunkin vettä joukkoon, näin se Osuuskauppa nousee jälleen.
Koko Osuuskauppatoiminto pitää muuttaa ainakin nimeltä - pienyrittäjien ryöstyritykseksi.
Aikamoista hehtaaritoimintaa harrastaa esimerkiksi parturi prismassa, kaikki maajussithinhan sinne menee kun junttikansa ainakin ja kaikki on pois kivijalkaliikkeiltä.
Toisaaltahan moni arvostaa yksitäispalvelua, eikä mene sinne "puimakonehalliin" mielellään.
- Jtalaine
Älä murehdi. Silloin kun sinua tehtiin aineiden joukkoon lorahti hiukan ylimääräistä.
- KaavoitusarkkitehtiKaava
Vanha Osuuskaupan mainoslause: "Osuuskauppa on monessa mukana", heh jopa kunnallispolitiikassa kun aikoinaan päättivät saako kaupunkiimme tulla kilpaileva Lidli ruokakauppa.
Saatana mitä kaksinaamaista touhua on ennen ollut ja tulee olemaan!
Saako kaupunkimme puistoon rakentaa kerrostalon - saa jos on kaavoituspuolella Osuuskaupan voitelemia virkamiehiä.
Kerrostalo rakennetaan osittain entisen puiston paikalle Mariankadun varrella, viddu mitä touhua!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 110685
Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.
Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?64516- 39516
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät37442Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha71437Hyvää yötä
Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!21419- 152414
Missähän pöytäkirja viipyy, taas?
Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett38399Hyvästi feikit hiustenpidennykset - Kerttu Rissanen hurmaa uudella hiustyylillä
Kerttu Rissanen ihastuttaa uudella hiustyylillään ja lookillaan. Rissasella on totuttu näkemään pitkät hiukset ja hiust6394- 20371