Upea kirjailija

yksilesken

Hieno ja hyvä kirjailija puhuu jälleen asiaa.
Hän ihmettelee miksi ihmiset haluavat järjettömän pitkän elämän.

Miehensä nukkui pois suurinpiirtein saappaat jalassa.
Ei joutunut elämään sairaana tai sairaalassa ollenkaan.

Kirjailija olisi itsekin valmis lähtemään ja nukkumaan ikiuneen.
Miehen kuoleman jälkeen lyijyviitta harteilla ei tunnu yhtään kevenevän.
Tuttu tunne itselläkin.

Olen aina pitänyt K.U:n kirjoista, mielipiteistä ja hänestä huokuvasta karismasta.

45

589

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Filtteri.vinkuu.jo

      Piakkoinhan tuo lähteekin. Jouluun mennessä. Ketjupolttaja.

    • Tiedän monta upeaa kirjailijaa.

      Claes Andersson on myös upea kirjailija, runoilija.
      Samaa ikäpolvea kuin Kaari Utriokin, vähän erilaisella alueella tosin.

      Tänä kesänä on Anderssonnin kirjat vieneet mennessään.

      Hänen elämänohjeensakin on aikamoisen pätevä, antoi sen jonkun naistenlehden osiossa:

      "Älä koskaan anna neuvoja muille ihmisille."

      Jotenkin liikuttavaa kun sen ohjeen antaa psykiatri, joka on koko ikänsä tehnyt työtä ihmisen hyväksi.

      Tässä yksi runo, josta tykkään kovasti

      "Betoniseinän uumenista
      välkähtää äkkiarvaamatta
      pienen tytön nauru!
      Muurilaasti halkeaa
      Tornitalo huojuu
      Tornitalo minun ajatuksissani luhistuu
      ja paljastaa odottamatta
      elävän puutarhansa
      Heleissä öljyväreissä
      ne viipottavat ympäriinsä pienillä polkupyörillään
      Niitä saa tuskin laskettuksi
      On kevät vaikka on syksy
      ja sydän hauras kun betoni"

      • IhailenMinäkin

        Clas Andersson ja vaimonsa ovat hyvin aktiivisia monella tapaa, sekä henkisesti että fyysisesti. Molempia näkee usein kaupungilla polkupyörällä ajamassa, kun siirtyvät paikasta toiseen.

    • de-meter

      Vaikka Kaari Utrio on suosittu kirjailija, yhtään hänen kirjaansa en ole lukenut. Käsittääkseni hän ammentaa historiasta, on sen tuntija ja hyvin tuottelias, kuten Laila Hirvisaarikin, jonka kirjoja en myöskään ole lukenut. Utrion Perhekirjan olen saanut lahjaksi, mutta sitäkin olen vain selannut ja silmäillyt.

      On paljon kirjoja, joita olen ajatellut lukea ja myös niitä mitä pitäisi lukea, kirjapiirin jäsenenä.
      Viimeksi luin Juha Hurmeen kirjan "Hullu" ja Ossi Nymanin kirjan "Röyhkeys". Eräänlaisia tilityskirjoja, omaelämäkertaa molemmat, mutta tietysti jollakin tavoin yleispäteviä kun ne kaunokirjoiksi luetaan.
      Ihmismieli on aina kiinnostanut, myös ajankuvaa välittävä kirjallisuus, ja tietysti ihan puhdas draama.

      Nuo Kaari Utrion mietteet olivat kai jostakin haastattelusta vai olivatko kolumnista ? Olisi kiva lukea se, voisin välittää eteenpäinkin kun näitä surijoita pakkaa tässä elämänvaiheessa rinnalle osua.

      • Löytyisikö jostain Someron lehdestä, koska siellä he asuivat Kai Linnilän kanssa. Olen lukenut Urtrion, kuten Laila Hietamiehen kirjojakin ja nyt on taas vaihteeksi Remestä. Siinä on vasta asiantuntija, mistä kirjoittaa, sillä olen useita nimiä googlannut netistä ja oikein ovat. Oikeastaan liian hidas lukuista minulle, kun on suorastaan pakko mennä välillä hakemaan lisätietoa ja siinähän sitten olen, googlen lumoissa.

        Kävin juuri kirjasto autolla ja Reijo Mäkeä, kuten Kaarin Utrion kirja on ainakin ja sitten kolme muuta höpö kirjaa. Taas on kirjastoautolla 6-viikon tauko ja heti perään lisää, mutta alinausaikaa on aina riittävästi.

        Minusta kirjojen luku on paljon antoisampaa tylsien TV-ohjelmien vuoksi, saati iänikuista sote/Sipilä jaarittelua, jossa pelko on, että vanhukset joutuu sylttytehtaalle!D Sen´kun vievät, mitä välii?

      • Kristiina23 kirjoitti:

        Löytyisikö jostain Someron lehdestä, koska siellä he asuivat Kai Linnilän kanssa. Olen lukenut Urtrion, kuten Laila Hietamiehen kirjojakin ja nyt on taas vaihteeksi Remestä. Siinä on vasta asiantuntija, mistä kirjoittaa, sillä olen useita nimiä googlannut netistä ja oikein ovat. Oikeastaan liian hidas lukuista minulle, kun on suorastaan pakko mennä välillä hakemaan lisätietoa ja siinähän sitten olen, googlen lumoissa.

        Kävin juuri kirjasto autolla ja Reijo Mäkeä, kuten Kaarin Utrion kirja on ainakin ja sitten kolme muuta höpö kirjaa. Taas on kirjastoautolla 6-viikon tauko ja heti perään lisää, mutta alinausaikaa on aina riittävästi.

        Minusta kirjojen luku on paljon antoisampaa tylsien TV-ohjelmien vuoksi, saati iänikuista sote/Sipilä jaarittelua, jossa pelko on, että vanhukset joutuu sylttytehtaalle!D Sen´kun vievät, mitä välii?

        Mulla taas pakkaa käydä niin, Krisiina23, että laina-aika menee umpeen ennenkuin ehdin aloittakaan kirjaa. Näitä pikkuisia on pyörimässä jaloissa vielä. Tai jos ei ihan jaloissa niin ovat muulla tavalla lukuun otettavia.
        Ja sitten on vielä silmät: edelleen odottelen kaihileikkausta enkä sitä ennen viitsi uusia laseja...

      • demeter1 kirjoitti:

        " että laina-aika menee umpeen ennenkuin..."

        Onhan sinulla kirjasto kortti ja siinä uusinta mahdollisuus, melkein ikuisuuksiin paitsi, että kirjasi on varauslistalla, jolloin se on palautettava, joten lue ensin ne uutuus kirjat.

        Nyt lukemaani Remeksen kirjaa "Pedon syleily", jossa suunnitelaan Mannerheimin murhaa, joka ei tietenkään ole onnistunut, mutta loppu onkin sitten ilmeisen jännittävä, kuinka se epäonnistui ja ketkä ovat viholliset ja kuka taas tapetaan ja täällä minäkin vain luuraan?

        Siinä oli myös tietenkin viittausta tähän Leningraadin piiritykseen, johon Suomi ei mukamas osallistunut täysipainoisesti ja samaa olen lukenut vanhasta kirjasta Leningradin 900 päivää, joka oli todellakin kammottavaa luettavaa.

        ps. asiasta viidenteen. Oliko todellakin Frankon aikaan Espanjassa, että lapset otettiin pois vanhemmiltaaan ja väitettiin heidän kuolleen, mutta sijoitettiin sitten Frangon mielisiin perheisiin? Uskomatonta!

        Joudun kyllä uusimaan lainauksiani, mutta sitten on näitä best-seller-kirjoja, joita ei voi uusia: laina-aika kaksi viikkoa...
        Olen kuullut asioista mihin viittasit, Kristina23 : Leningradin piirityksestä ja muusta. Ihminen pystyy äärettömään julmuuteen kun tosi paikka tulee. "Elossa"-kirjassa kuvattiin retkikuntaa joko joutui saarroksiin ja "joutui" turvautumaan kannibalismiin, ihmissyöntiin...

      • Kaati Utrion mietteet olivat 27.06. iltapäivälehdessä.
        Poimittu Eeva lehdestä.

      • yksilesken kirjoitti:

        Kaati Utrion mietteet olivat 27.06. iltapäivälehdessä.
        Poimittu Eeva lehdestä.

        Kiitos, yritän etsiä...

      • demeter1 kirjoitti:

        Joudun kyllä uusimaan lainauksiani, mutta sitten on näitä best-seller-kirjoja, joita ei voi uusia: laina-aika kaksi viikkoa...
        Olen kuullut asioista mihin viittasit, Kristina23 : Leningradin piirityksestä ja muusta. Ihminen pystyy äärettömään julmuuteen kun tosi paikka tulee. "Elossa"-kirjassa kuvattiin retkikuntaa joko joutui saarroksiin ja "joutui" turvautumaan kannibalismiin, ihmissyöntiin...

        ""Elossa"-kirjassa kuvattiin retkikuntaa joko joutui saarroksiin ja "joutui" turvautumaan kannibalismiin, ihmissyöntiin..."

        Noita kirjoja lukiessani olen joutunut miettimään, kuinka itse toimisin silloin ja uskoisin, että pystyisin syömään myös ihmis lihaa, jos henki olisi siitä kiini.

        Minulle ei ole vierasta eläimen tappo, mutta ihminen voisi tuoda pahoja ongelmia, mutta sehän on jo kuollut, joten siitä vain, jos siitä on kiinni elämäni.

        Lukiessani myös tämän Remeksen kirjan "Jäätävä polte", niin sai aikaan kyllä sellaisen reaktion, että kuinka minä pärjäisin ja jotenkin helpotus, että kyllä minä pärjään silti.

        Voihan se olla, että kymmenen keinoa ketulla ja yksi kissa puuhun pääsi tyyliin1D

      • demeter1 kirjoitti:

        Kiitos, yritän etsiä...

        "demeter1"

        Arvioi hän nyt minun mahdollisen kirjani ensimmäisen kappaleen.
        Se kun ei ole suoraan kopioitu toisten ihmisten kirjoista.
        Vaan kirjoitettu ihan itse.
        Tehän ehkä ymmärrätte että kirjallisuus-piirit ovat jossain muualla kuin täällä.
        Täällähän me kirjoitamme toistemme kommentteja kommentoiden.
        Sillee niistä keskustellen.

        H.

      • hunksz kirjoitti:

        Jahas, että ylivartija hunksi sanoi oman painavan sanansa, kertoi mistä saa kirjoittaa ja miten...
        Etkös koskaan väsy tuohon mestarointiisi ? Ihan omia ajatuksiasi tietysti esität, mutta ketä kiinnostaa ?

        Kirjasi ensimmäinen kappale ? Vähän pliisulta vaikuttaa, suoraan sanoen. Ei jännitettä, ei siltaa lukijan luokse. Pystyt parempaankin, mutta säästä meidät siltä..))

        Ompaha!
        Siinä on lukijaa kiehtova viittaus rakastettavista reisistä jotka katoavat.
        Jäljelle jäävät vai puut joihin päätään yksinäisenä hakata.
        Kyllä niiden pitäisi jokaista kiinnostaa.
        Jokaista, joka ei voi moista kohtausta koskaan unohtaa.
        Täytyyhän sinullakin joskus olla olleet paljaat reidet silmä-lasiesi tilalla?

        H.

      • hompsantuusa_

        Porno on tämän ikäisille turhaa luettavaa.

      • hompsantuusa_ kirjoitti:

        Porno on tämän ikäisille turhaa luettavaa.

        Just.)) Reisissä nyt ei ole mitään omaperäistä... Edes "mestarin" kuvaamana..))
        Että reidet silmälasien tilalla ? En minä sentään sellaiselle mutkalle taivu...

      • hompsantuusa_ kirjoitti:

        Porno on tämän ikäisille turhaa luettavaa.

        Kerrohan mikä vei ajatuksesi pornoon.

        H.

      • hompsantuusa_
        hunksz kirjoitti:

        Kerrohan mikä vei ajatuksesi pornoon.

        H.

        Tarvitseeko kirjailijalle itselleen sitä tulkita. Vai haluatko, että tulkitsen josko joku ei ymmärtäisi lukemaansa ;)

        Pään hakkaaminen reisiin. Kyllä se ihan suuseksin antamista oli. Yksipuolisesti.

      • hompsantuusa_
        demeter1 kirjoitti:

        Just.)) Reisissä nyt ei ole mitään omaperäistä... Edes "mestarin" kuvaamana..))
        Että reidet silmälasien tilalla ? En minä sentään sellaiselle mutkalle taivu...

        Älä kokeile kotona ;)

      • hompsantuusa_ kirjoitti:

        Tarvitseeko kirjailijalle itselleen sitä tulkita. Vai haluatko, että tulkitsen josko joku ei ymmärtäisi lukemaansa ;)

        Pään hakkaaminen reisiin. Kyllä se ihan suuseksin antamista oli. Yksipuolisesti.

        No ei.
        Kysymys on elämän vaihtuminen toiseen elämään.
        Elämään, jonka tuska täyttää.
        Kykysi lukea aikuisten elämää on vielä kakaramaista.

        H.

      • hompsantuusa_
        hunksz kirjoitti:

        No ei.
        Kysymys on elämän vaihtuminen toiseen elämään.
        Elämään, jonka tuska täyttää.
        Kykysi lukea aikuisten elämää on vielä kakaramaista.

        H.

        Hah ja Pah. Tulkintasi kyvyistäni lukea olet selvästi asettanut itsellesi suotuisaksi. Kuten tavallista.
        Hioppa vielä tuota ensimmäistä kappaletta. Ehkä siitä jonkinlainen taskupokkari kioskikirjallisuuden riviin sukeutuu vielä.

        Haluatko, etkä tulkitsen myös silmälasien tilalla olevat paljaat reidet. Jääköön muillekin mielikuviteltavaa.

      • de-meter
        hompsantuusa_ kirjoitti:

        Älä kokeile kotona ;)

        Jätin suosiolla väliin..))

    • J.P.Marquand
      Vilpittömästi teidän.
      ...
      Palomaa....?

      H.

    • Kirjoitanpa teille tuntelikoille yhden luvun mahdollisesta kirjastani.
      -
      "Minä tiesin ihan hyvin että Bessie rakasti minua.
      Jokainen yhteinen hetkemme metsässä vain vahvisti asiaa.
      Mutta hullu minä, en voinut kertoa hänelle että olen syntynyt ihan toiseen maailmaan.
      Maailmaan, josta tulisi päivä päivältä yhä julmempi.
      Minulla on yhä tallessa runo jonka aioin antaa hänelle.
      En antanut, jostain tuli mieleeni hellyyden puuska.
      "Älä hakkaa päätäsi reisiini enää
      meille tulla ei koskaan voi yhteistä elämää.

      Olen fiksu kuin sinäkin toisin kuitenkin
      koskaan ei minusta voi tulla rakastavaa isää."
      -
      H.

      • suuretluulot

        Johan oli sepustus. Voihan vitalis!

    • Kuuntelin viimeksi Tuula-Liina Variksen äänikirjan Rakas, tykkäsin kuunnella. Sitä ennen kuuntelin ihan erilaisen kirjan, Tuomas Vimman Raksa. Tämä oli oikein mielenkiintoista kuunneltavaa, rakennusfirmojen touhuista.
      En oikein lämpene Kaari Utriolle enkä Laila Hietamiehelle.

      • "mielikki.mummo"

        Arvioi hän nyt minun mahdollisen kirjani ensimmäisen kappaleen.
        Se kun ei ole suoraan kopioitu toisten ihmisten kirjoista.
        Vaan kirjoitettu ihan itse.
        Tehän ehkä ymmärrätte että kirjallisuus-piirit ovat jossain muualla kuin täällä.
        Täällähän me kirjoitamme toistemme kommentteja kommentoiden.
        Sillee niistä keskustellen.

        H.

      • hunksz kirjoitti:

        "mielikki.mummo"

        Meille tuli Nyyrikki kun olin lapsi, luin sitä suurella mielenkiinnolla.

      • mielikki.mummo kirjoitti:

        Meille tuli Nyyrikki kun olin lapsi, luin sitä suurella mielenkiinnolla.

        "mielikki.mummo"

        Etkö sinä yhtään ikkaissut kirjani alku-luvun vuoksi?
        Sehän on NIIN surullinen.
        Ja täynnä todellisuutta.

        H.

      • hompsantuusa_

        Minä tykkään Tuomas Vimman kirjoista. Helsinki 12 oli aika räväkkä avaus. Aika tuottelias hän on, kirja per vuosi kaiketi.
        En minäkään ole jaksanut perehtyä Uutrion ja Hietamiehen (en muista mikä nykyisin onkaan Lailan sukunimi) tuotantoon. Olen päätynyt siihen, että ovat raskassoutuisia ja eivät siis minulle.

        Hirvisaari taitaa olla ja Lailan tyttönimi.

      • hompsantuusa_ kirjoitti:

        Hirvisaari taitaa olla ja Lailan tyttönimi.

        "Hirvi hirnahti oudosti leukansa liikahti
        hurja lupaus luonnossa turpaansa lehahti.

        Se tiesi kyllä miksi sarvet kasvaa
        miksi toisinaan pissassa on paljon rasvaa.

        Jossain naaras ynähti nenästään syvästi
        ei mene kauaa kun on aika sanoa neitsyydelle hyvästi."

        H.

    • seonsinnepäin

      Yhtä tyhjän kanssa ovat nämä em. teokset jos historiaa haluaa lukea, ja sitähän minä luen. Utrion teoksissa toki historiaa toisinaan sivutaan, mutta teoksista ei voida puhua samana päivänä esim. vaikka Zetterbergin, Lindbergin tms. oikeiden historiantutkijoiden ja - kirjoittajien kanssa.

    • noohjooh

      Niinpä, elämä voi mennä epämiellyttäväksi taisteluksi, koska muutakaan ei voi. Se on elettävä niin kauan kuin henki pihisee, ja kun sekin alkaa hiipua, iskee jonkinlainen henkiinjäämisrefleksi.

      Suru syö elämänhalua, varmaan Utrionkin elämänhalua. Tavallaan ollaan menetetty jotain kaunista kun uskonto ei ole enää läsnä. Suru on muuttunut murskaavaksi, kuolema on lopullinen, ei enää vapaus kivuista ja jälleennäkeminen.

      • Bengalitikku

        Aukko sivistyksessä: en ole lukenut Joenpeltoa, Utriota, Hirvisaarta ent. Hietamiestä enkä Orasta, mutta Kristiina Vuorta ja Milja Kaunistoa kyllä.
        Mietin, eikö markkinointi ole tavoittanut vai kirjailijatko itsessään eivät ole edistäneet lukuintoa. Mutta kas. Heikki Hietamieheltä olen lukenut kymmenkunta kirjaa. Aliarvostettu kirjoittaja. Hän jäi jotenkin Paasilinnan varjoon, kenen suhteen saavutin kyllästymisasteen jossain vaiheessa ja sivuakaan en sen koommin lukenut. Mutta Ernon kirjoituksista tykkäsin.

      • de-meter
        Bengalitikku kirjoitti:

        Erno Paasilinna on minun lemppareitani. Niukkasanainen ja yrmeä. Hänen novellinsa ""Vittu" kokoelmassa Alamaisen kyyneleet saa hörisemään ääneen.
        Eve Hietamies, Heikin ja Lailan tytär, kirjoittaa myös kivasti.
        Mikä siinä tosissaan on, että jotkut kirjailijat vain eivät herätä mielenkiintoa. Raakkaako heidät listalta liian kevein perustein ? Itse en enää ponnistele minkään kirjan kanssa: jos se ei heti vedä imuunsa, se saa jäädä.

      • Bengalitikku

        Luulenpa, että olet koikeassa: kevein perustein.
        Myönnän, etten tee lukemattomille oikeutta.

    • Olen lukenut ehkä noin puoli tusinaa Utrion kirjoista; historiallista viihdekirjallisuutta, sijoittuu jonnekin kioskiviihteen ja kaunokirjallisuuden välimaastoon. Hyvää nukahtamisluettavaa, jossa aivot jää tyyppi alfalle ja tarpeeksi hyvin kirjoitettua ettei nukahda ensimmäiselle sivulle. Mutta jos haluaa historiallisesti pedanttisen nuukaa tietoa niin tarvii pitää mielessä että Utrio kirjoittaa kaupallisesti menevää kamaa ja historiankirjat ovat erikseen. Mielestäni on kuitenkin meriitti se Utrio on nostanut naisen historian esille ja valokeilaan aivan merkittävästi.

      • de-meter

        Ehkä korostunut feminismi on se, mitä Utriossa vierastan. Ei niin, ettei asia olisi tärkeä, mutta minusta korostuksessa on aina jotakin poissulkevaa...

      • Bengalitikku

        Sivusta: Mutta tuohon varhempaan aikaan se lienee ollut tärkeää.
        Monet itsestäänselvyydet nyt ovat tarvinneet puolestapuhujia, jotkut ovat esillä ja jotkut toimivat ilman julkisuutta.

    • Tunsinhyvin

      Minusta on ilkeää jonkun henkilön kuoleman yhteydessä alkaa ruotia esim. puolison työtä.

      • Tunsinhyvin

        Tämä ei ollut moite aloittajalle, hän puhui omaisen menettämisen tuomasta tuskasta.
        Myöhemmin sotkeuduttiin ruotimaan itse kunkin kirjamakua.

      • Tunsinhyvin kirjoitti:

        Tämä ei ollut moite aloittajalle, hän puhui omaisen menettämisen tuomasta tuskasta.
        Myöhemmin sotkeuduttiin ruotimaan itse kunkin kirjamakua.

        Haittaako "sotkeutuminen" ? Minusta rönsyily on usein keskustelun suola.
        Ja vakavimmista aiheista tulee usein noottia. Huomautuksia säälipisteiden keruusta, kylmäsydämisyydestä, synkistä aihevalinnoista. Kun sen yhteisen aaltopituuden löytäminen ei aina onnistu.

      • Bengalitikku

        Tunsinhyvin: Niin, ehkä olisi pitänyt alkuun mainita aloituksen henkilöstä, etten tunne kirjailijaa kirjailijana, mutta kun on asettunu julkisuuteen ja asettunut julkisuuteen selittämään tuntojaan, "uutisen lukijat" reagoivat eri tavoin.
        Veikkaan, että Suomessa on nyt 5,5 miljoonaa, joka tulee menettämään läheisen ja he eivät tule koko kansalle kertomaan tuntojaan. Eihän heidän ikävästään välttämättä kysy kukaan koskaan mitään.

        Mielestäni pahoitit omituisesti mielesi.

    • Sarrain

      Miten se Paloman kirja jakselee? Olen hieman satunnainen palstalla kävijä , joten en ole niin "ajan hermolla". Siihen olisi kiva tutustua, sillä Paloma on kiinnostava ja välkky kirjoittelija palstalla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      376
      8283
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      167
      2627
    3. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      76
      948
    4. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      60
      873
    5. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      12
      860
    6. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      25
      836
    7. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      833
    8. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      64
      812
    9. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      46
      786
    10. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      69
      725
    Aihe