Selänne popittaakin vielä ainakin 2 vuotta!

Jos ei valtuuston tekemästä Selänteestä eropäätöksestä pidetä kiinni niin nyt siinä pitäisi roikkua vielä ainakin kaksivuotta?!!

Ei ole näkynyt reagointeja soteuudistuksen siirtymisen vaikutuksista Pyhäjärven tilanteeseen?
18579
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Missä on tahtotila vai uskotaanko edelleen joulupukkiin että se tuo autuuden ja jalokiven ettei voi erota, yksin ei pärjätä. Ei pärjätä yksin mutta yhteistyöllä muttei liitoksilla eikä nykymallilla. Mitähän miettinee meidän virkaihmiset menosta, uskon ettei kaikkia tilanne tyydytä. kaikki järkevät häippäsevät kun vielä kerkiivät, on tämä vaan niin ihme hommaa koko kunnan visiointi ja rahankäyttö.

Äänestä

Eroon Eroon mitä pikemmin sitä parempi

Äänestä

Kyllä Pyhäjärven kuntapäättäjien pitää ottaa oikeasti vastuu kunnan asioista ja unohtaa Sipilän hallituksen vatuloinnit.
Sipilän hallituksen aikana on liian moni asia väännetty kuralle, yhtenä esim. Taxin ajamiset ja palvelut.
Ihmiset on kaikesta kysymysmerkkinä!

Äänestä
  • Ministeriön käytävillä ohjeistetaan pysymään selänteessä. valttuuston päätöksistä ei tarte välittee

    Äänestä

  • Maan hallituksen tempoilu pilaa kaiken. Tuntuu kuin," meidän herramme," palvelu ja kiittäminen olisi pääasia. Näkyy tässä pienessä, köyhässä kunnassa samanmoisena menona. Valmista ei tule ja päättämättömyys heijastaa sekavaa asioiden hoitamattomuutta.

    Äänestä

Äpyli poikii!!

Äänestä

Teemu Ilmari Selänne (s. 3. heinäkuuta 1970 Helsinki) on suomalainen jääkiekkoilija, Stanley Cup -voittaja sekä olympia- ja MM-mitalisti. Hän pelasi mittavan uran Pohjois-Amerikan NHL-liigassa, ja häntä pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista jääkiekkoilijoista.

Äänestä
  • Tarkoittaako se sitä, että "savusaunaseurakin" vielä "popittaa" kaupungin "parhaaksi" kaksi vuotta???

    Äänestä

Jukka laittanut PPKY Selänteen hallituksen kokoukseen "noviisit", kuten apteekista ja Karpalokodista. On tämä törkeää laittaa avuttomat tärkeään paikkaan.

Äänestä
  • Valittaja ei näytä tietävän, että yksi ihminen ei laitaa ketään minnekään.

    Ehkä valittaja laittaa itsensä Karju alle?

    Äänestä

Todella nyt Kiviniemen pitää kumppaneineen ruveta laittamaan asiat ja päätökset siihen ruotiin josta on sovittu ja johon uskotaan. Eli Selänne kaataa kumppaneineen Pyhäjärvren muussa tapauksessa.

Odotta nyt 2 vuotta! Haavikkaat ylisuurella Selännemiehityksellä kerkiäisi kupata Pyhäkäät lopullisesti putipuhtaiksi.

Äänestä

Valtuustossa tehtiin päätös, erota Selänteestä. Eroon ja HETI, " sotesoppa" voi kiehua vielä vaikka kuinka kauan. Valmista ei ole tullut ja taas siirtyy, mihin asti sitä ei tiedä kukaan.

Äänestä

Pyhäjärvi ei muka voi erota Selänteestä. No, Tämä asia on todella käytävä läpi perusteellisesti ja testattava käytännössä, onko asia todella näin?

Jos on näin. Niin Pyhäjärvi yrittää turhaan päästä eroon Selänteestä.

Äänestä

Kärsämäkiset osasi asiat. Heitäkin juoksutettiin oikein valtiovallan puhuttelussa. Naisjohto hoiti asiat mallikkaasti.

Äänestä
  • Vai osasi kärsämäkiset asiat? Kyllä se oli attendo lakimiehineen jotka kädestä piti kärsämäkisiä ohjeistaen heitä ulkoistamaan saadakseen heidän sotemiljoonansa käsiinsä. Kärsämäki olisi tänäkin päivänä selänteen jäsenkunta jos puitelaissa joka estää ulkoistamiset jne. ei olisi ollut siirtymäajan kautta porsaanrteikää josta attendon lakimiehet livahti kärsämäkisten seuratessa vierestä toimien ohjeiden mukaisesti jotka edellisiltä saivat. Mitä mallikkaasti toimimiseen tulee, tämä em. naisjohto sai eri oikeiusasteissa kolmet eri tuomiot koska sitä em:a taitoa ei todellakaan ollut. Palasivat lakien oikealle puolelle vasta sitten kun valtio uhkasi silloista kunnanjohtajaa judidisilla seuraamuksilla mikäli laittomuudet eivät lopu. Yhtä kuin kärsämäki olisi edelleen selänteen jäsenkunta jos kuntayhtymästä eroamisen estävässä puitelaissa ei silloin olisi ollut porsaanreikää. Ko. puitelaille oli jo haettu ja päätetty määrätä jatkoaika mutta lainvoima puuttui ja siihen attendon lakimiehet iski. Samainen puitelaki jolle Sipilä on parasta aikaa hakemassa jatkoaikaa jälleen kerran ettei kunnat hajoita kuntayhtymiä-

    Mitä ulkoistamisen onneen ja autuuteen tulee miksi sinä jätit oleellisimman pois? Kuten olet lehdistä lukenut kärsämäen ja attendon välinen "yhteistyö" on mennyt kaikkea muuta kuin hyvin.. Esimerkkinä attendo möi vanhusten hoivapalvelut kuntaa kuulematta esteri carelle minkä jälkeen sotepalvelut terveystalolle. Edelleen kuntaa kuulematta eli sellaista "yhteistyötä" ulkoistamisesta on seurannut. Kärsämäkiset voimattomina seuraavat vierestä kun pörssipeluri tekee kunnassa mitä haluaa.

    Äänestä

  • muunneltuatotuutt kirjoitti:

    Vai osasi kärsämäkiset asiat? Kyllä se oli attendo lakimiehineen jotka kädestä piti kärsämäkisiä ohjeistaen heitä ulkoistamaan saadakseen heidän sotemiljoonansa käsiinsä. Kärsämäki olisi tänäkin päivänä selänteen jäsenkunta jos puitelaissa joka estää ulkoistamiset jne. ei olisi ollut siirtymäajan kautta porsaanrteikää josta attendon lakimiehet livahti kärsämäkisten seuratessa vierestä toimien ohjeiden mukaisesti jotka edellisiltä saivat. Mitä mallikkaasti toimimiseen tulee, tämä em. naisjohto sai eri oikeiusasteissa kolmet eri tuomiot koska sitä em:a taitoa ei todellakaan ollut. Palasivat lakien oikealle puolelle vasta sitten kun valtio uhkasi silloista kunnanjohtajaa judidisilla seuraamuksilla mikäli laittomuudet eivät lopu. Yhtä kuin kärsämäki olisi edelleen selänteen jäsenkunta jos kuntayhtymästä eroamisen estävässä puitelaissa ei silloin olisi ollut porsaanreikää. Ko. puitelaille oli jo haettu ja päätetty määrätä jatkoaika mutta lainvoima puuttui ja siihen attendon lakimiehet iski. Samainen puitelaki jolle Sipilä on parasta aikaa hakemassa jatkoaikaa jälleen kerran ettei kunnat hajoita kuntayhtymiä-

    Mitä ulkoistamisen onneen ja autuuteen tulee miksi sinä jätit oleellisimman pois? Kuten olet lehdistä lukenut kärsämäen ja attendon välinen "yhteistyö" on mennyt kaikkea muuta kuin hyvin.. Esimerkkinä attendo möi vanhusten hoivapalvelut kuntaa kuulematta esteri carelle minkä jälkeen sotepalvelut terveystalolle. Edelleen kuntaa kuulematta eli sellaista "yhteistyötä" ulkoistamisesta on seurannut. Kärsämäkiset voimattomina seuraavat vierestä kun pörssipeluri tekee kunnassa mitä haluaa.

    Mutta Kärsämäellä menee nyt hyvin, Me olemme edeleen Haapajärven liekassa Pyhäjärvi Haluaa olla Itsenäinen. IRTI SELÄNTEESTÄ!!!!!

    Äänestä

Onko eropäätös edennyt valmistelussa? Vajaa puolivuotta enää aikaa. Selänne perusteli nihkeyttään eroprosessiin sillä että välivaihe oisi ollut vain vuoden mutta kun se nyt on vähintäänkin kaksi vuotta. Ja uusi hallitus tulee vesittämään koko valmistelun?

Äänestä

Myydään uusi sairaala heti Esperi Carelle,kun Easperillä onomat ambulanssitkin.Kauppa se on joka kannattaa ja rahaa tulee kaupasta TRAKTORI KUORMALLINEN!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eropäätös kirjoitti:

Jos ei valtuuston tekemästä Selänteestä eropäätöksestä pidetä kiinni niin nyt siinä pitäisi roikkua vielä ainakin kaksivuotta?!!

Ei ole näkynyt reagointeja soteuudistuksen siirtymisen vaikutuksista Pyhäjärven tilanteeseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu