Aussimaahan mieli halaa

Pecka

Yksi minun suosikkipaikoistani on Länsi-Australia ja siellä autiomaa "outback". Siellä puskassa, punaisen mullan maassa keskellä suurta autiutta, täydellisessä hiljaisuudessa, kuuman auringon alla ihminen voi olla yksin omien ajatustensa kanssa. Poissa on kaupunkien melu, ilmansaasteet, mainosvalot, kiire, tv, netti, kännykkä ja kaikki muu häiritsevä. On vain minä ja ehkä lauma kenguruita, kymmentuhatpäinen parvi kanarialintuja, parimetrinen myrkkykäärme ja metrinen "sisilisko", mutta ne eivät häiritse, päin vastoin, ne antavat hienon elämyksen Australian luonnosta. Sinne mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi. Suosittelen Australiaa muillekin, on hieno maa.

Alla aiheeseen liityvä pieni runo, josta käy selville, mitä harrastan puskassa. Runossa mainittu auto on Nissan Patrol ja Honda on mönkijä.



AUSSIKULLAN KUTSU 2018

Taasen kuulen kutsun kullan
luokse kuuman punamullan

Kutsu kuuluu, polttain rintaa,
kuopsuttamaan mullan pintaa

Lupaa hipun, lupaa toisen
seikkailunkin suurenmoisen

Clermontista löytyy kultaa
kun vain kaivaa punamultaa

Toiset saaneet monta kiloo
siit ei mulle paljon iloo,

koska pidän vapaavuoden
aikaa Lapille nyt suoden

Auton olen poies myynyt
jäljel on vain peitot, tyynyt

Kärry vielä talles on
kamain suoja ehdoton

Ei oo myöskään Hondaa enää
kulkeminen tekis tenää

Unelmissain kierrän puskaa
mielessäni tuntein tuskaa

Ehkä parin vuoden päästä
pääsen poies Suomen säästä,

etsimähän aussikultaa
kuopsuttamaan punamultaa.

PN
21.5.2018

39

674

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mennäänvaa

      En mä yksin autiomaahan, mutta
      "Sydneystä on helppo jatkaa matkaa Australian muihin kiehtoviin kohteisiin ja kaupunkeihin. Erityisen hieno tapa matkata pitkin mannerta on hypätä loisteliaan The South Pacific Express -junan kyytiin ja lähteä Brisbaneen tai Cairnsiin, tai Indian Pacific -junalla koko mantereen halki Perthiin." http://www.rantapallo.fi/australia/

    • Autz.töks.tökz

      Aust töks töks

    • Rälläkkäpaari

      On niin kaakana.

      • Bengalitikku

        Voisitko perustaa tänne Mini-Australian eli tuoda punaista hiekkaa. Kengu ja Koala. Ei krokoja.
        Mielestäni Inglesin lähellä on ranta ennen kalastajakaupunkia, minne hiekka on tuotu Afrikasta.
        Ihan vain kuvittelin...
        Kultaa etsimässä? Hmmm


      • Pecka
        Bengalitikku kirjoitti:

        Voisitko perustaa tänne Mini-Australian eli tuoda punaista hiekkaa. Kengu ja Koala. Ei krokoja.
        Mielestäni Inglesin lähellä on ranta ennen kalastajakaupunkia, minne hiekka on tuotu Afrikasta.
        Ihan vain kuvittelin...
        Kultaa etsimässä? Hmmm

        Minulla on oma Mini-Australia kotona kirjahyllyn reunalla, eli on punaista hiekkaa, magnetiittihiekkaa, erilaisia aussikiviä, kultahippuja, safiireja ym ja jääkaapin ovessa kenguru- ja koalamagneetteja. Kengurua on ollut suolalihana, mutta se ei oikein maistunut, joten sitä ei enää ole. Krokot ovat niin kamalia petoja, etten niihin koske pitkällä kepilläkään.


      • Bengalitikku

        Oletko katsonut Krokotiili-Dandyä.
        Minusta se oli musta kesälomalla > 25 v sitten.
        Lapsuuden naapurista muutti 50-luvulla perhe Australiaan ja jäivät sinne.
        Minusta olisi kivaa huuhtoa kultaa. Lähimmästä vesistöstä.


      • Bengalitikku

        Ei ollutkaan musta vaan "must" tai no aika ruskee kuiteski.


      • Pecka
        Bengalitikku kirjoitti:

        Oletko katsonut Krokotiili-Dandyä.
        Minusta se oli musta kesälomalla > 25 v sitten.
        Lapsuuden naapurista muutti 50-luvulla perhe Australiaan ja jäivät sinne.
        Minusta olisi kivaa huuhtoa kultaa. Lähimmästä vesistöstä.

        Ei ole muistikuvaa Kroko-Dandystä. Minkä niminen perhe? Pelkkä sukunimi riittää. Oletko koskaan kokeillut kullanhuuhdontaa? Minun luonani voisit käydä kokeilemassa huuhdontaa isossa vesipaljussa, mikäli asut Siuntion lähistöllä.


      • Bengalitikku

        Tarkistin: Crocodile Dundee. On austrarialainen sarja takavuosilta.
        A-aa-a. Aaha.
        Montako unssia kultaa?
        Porhallan huomenna pikajunalla Siuntion ohi läntiseen Suomeen.
        Olen käynyt vuosia sitten päivällistämässä jossain linnassa lähellä jotain kylpylää työteamin kanssa.


      • Bengalitikku

        Tiedustelu: Eikö magneettihiekka tartu ja jymähdä vaikka hedelmäveitseen tai pistä vekkarin sekaisin?


      • Pecka

        En ole vielä rikastunut kullalla, joten pitää jatkaa etsintää parin vuoden päästä, mikäli elän ja pysyn terveenä.
        Älä ihmeessä Siuntion ohi porhalla, stoppaa vähän ja käy täällä hörppäämässä kuppi kuumaa. Magnetiitti ei itsessään ole magneettista, mutta se sisältää niin paljon rautaa, että magneetti tarttuu siihen hyvin napakasti.
        Kylpylän - nyt nimeltään Scandia- lähellä on Suitian linna.


      • naurun.paikka
        Bengalitikku kirjoitti:

        Tarkistin: Crocodile Dundee. On austrarialainen sarja takavuosilta.
        A-aa-a. Aaha.
        Montako unssia kultaa?
        Porhallan huomenna pikajunalla Siuntion ohi läntiseen Suomeen.
        Olen käynyt vuosia sitten päivällistämässä jossain linnassa lähellä jotain kylpylää työteamin kanssa.

        Hitto kun pärskähdin nauramaan. Luulin, että Pecka kysyi Australiaan muuttaneen naapuri sukunimeä ja sä vastasit Crocodile Dundee :)


      • Pecka

        Kysyin Bengalitikun naapurin nimeä, jos vaikka tuntisin Australiassa.


      • naurun.paikka
        Pecka kirjoitti:

        Kysyin Bengalitikun naapurin nimeä, jos vaikka tuntisin Australiassa.

        Alkuyön yliväsyneenä tuo pikkuinen väärinkäsitys nauratti.
        Noissa leffoissa oli tosi kaunis vastanäyttelijänainen, en muista nimeä. Ettei ollut puolatar.


      • Bengalitikku

        Jaa, että nimi. Ovatten 10 suosituimman nimen listalla.
        No, mutta. Tapaavatko uudisasukkaat muutta suomalaisen nimensäasettuessaan A:aan asumaan?
        Unssilukema jäi uupumaan eli vesipaljun vetoisuus.
        Noista vesipaljuista mulle tulee mieleen Huuahotti, joka oli oikea hottentotti ja että niillä on luu nutturassa. Sauvo Puhtilan syy.


    • Minulla on ystäviä Brisbanessa, kävin heidän luonaan. Muutamia nähtävyyksiäkin käytiin katsomassa.
      Brisbanessa on kuuma, itse menisin sinne sikäläiseen talviaikaan, on vähän viileämpää.
      Ayers Rock eli Uluru on valtavan kokoinen kivi, suuri koralliriutta ym...
      Harmittaa kun en pääsyt käymään Tasmaniassa, en usko että lähden enää Ausseihin, liian pitkä ja raskas lento.
      Outbackiin en halua mennä. Mount Isassa olisi myös tuttuja keskellä ei mitään oleva kaivoskaupunki. En ole kuullut heistä aikoihin, lienevätkö tulleet pois sieltä, ovat jo aika vanhoja.

      • Pecka

        Vuonna 2014 tehdessäni kierroksen Australian ympäri vaimoni kanssa, ajoimme Mount Isan kautta ja sattumalta huomasimme kadun varrella kielisen kirkon, jossa toimi myös suomenkielinen seurakunta. Juttelimme hyvän tovin seurakunnan suomalaisen pastorin kanssa.

        Lento Australiaan on kieltämättä pitkä ja raskas, n. 20 tuntia, mutta jos on varaa ottaa paikka ykkösluokassa, niin silloin voi istuimella nukkua matkan ajan ja matka taittuu aivan huomaamatta.


      • Välilasku

        Kyllä Australia, Tasmania ja Vanuatu kiinnostaa, mutta 20 tunnin lento ei kuulosta kovin hyvältä. Olisiko parempaa reittisuunnitelmaa tiedossa? Välillä voisi olla päivän tai pari jossakin ennen jatkolentoa Australiaan.


      • Välilasku kirjoitti:

        Kyllä Australia, Tasmania ja Vanuatu kiinnostaa, mutta 20 tunnin lento ei kuulosta kovin hyvältä. Olisiko parempaa reittisuunnitelmaa tiedossa? Välillä voisi olla päivän tai pari jossakin ennen jatkolentoa Australiaan.

        "Välilasku"

        Hanki Google Earth Pro.
        Sen seuraksi Microsoft Flight Simulator.
        Sitten opettelet lentämään.
        Sitten opettelet noitten ohjelmien yhteis-käytön.
        Ja niin.
        Maailma on sinulle avoin.
        Youtubesta löydät esi-merkkejä.
        -
        Hyvänä apuna on myös opettelu ilmailun navigointiin.
        Ehkä myös autopilotin toimintaan.

        H.


      • Pecka
        Välilasku kirjoitti:

        Kyllä Australia, Tasmania ja Vanuatu kiinnostaa, mutta 20 tunnin lento ei kuulosta kovin hyvältä. Olisiko parempaa reittisuunnitelmaa tiedossa? Välillä voisi olla päivän tai pari jossakin ennen jatkolentoa Australiaan.

        Kokonaislentoaika Hki-Perth on yhdellä välilaskulla n. 20 h ja välilaskuaika 2-4h, joten koneessa joutuu istumaan kaiken kaikkiaan n. 16-18 h.
        Jos ottaa pitkän välilaskuajan, niin ehtii levätä kunnolla ja katsella välilaskumaata, esim. Hongkongia, niin kuin minä tein eräällä reissulla. Laitoin tuolloin käsimatkatavarat säilytykseen ja ajoin junalla lähikaupunkiin katselemaan.
        Menomatka Euroopasta ensimmäiseen välilaskupaikkaan voi olla n. 6-11 h. Lontoo-Perth n. 16 h 45 min. Näillä pitkillä väleillä lentokoneessa istuminen on se, joka on rasittaa ja väsyttää. Ebookers.fissä on helppo katsoa ja valita eri vaihtoehtoja. Usealla välilaskulla voi koneessaistumisajan pätkiä sopivan mittaisiksi paloiksi.


      • Bengalitikku

        Oletko lukenut Tamara McKinleyn romaaneja.
        Niissä on pintatarina, mutta kuvaus alkuperäisväestöstä, tulokkaista jne. ovat aika uskottavia: kun tuli dokumentti, vastaavuus oli ok.
        En ole ikuna käynyt A:ssa enkä osaa kuvitella suorittavani moista lentomatkaa. Mutta kirjat ja dokkarit kiehtovat.


      • kuullutjanähnyt
        Bengalitikku kirjoitti:

        Oletko lukenut Tamara McKinleyn romaaneja.
        Niissä on pintatarina, mutta kuvaus alkuperäisväestöstä, tulokkaista jne. ovat aika uskottavia: kun tuli dokumentti, vastaavuus oli ok.
        En ole ikuna käynyt A:ssa enkä osaa kuvitella suorittavani moista lentomatkaa. Mutta kirjat ja dokkarit kiehtovat.

        Meillä oli äänikirjana autossa tuo McKinleyn romaani alkuperäisväestöstä jne. ajettiin länsirajaa etelään päin. Huikea kokemus.


      • Pecka

        McKinleyn kirjoja en ole lukenut.
        Ei noita lentomatkoja tarvitse millään lailla pelätä, kyllä ne terve ihminen jaksaa, varsinkin jos pätkii lennon sopiviin paloihin välilaskuilla. Itse olen lentänyt 12 sivua, enkä yhtään arastele lähteä kolmannelletoista. Onhan ne vähän väsyttäviä, mutta so what. Koneessa pääsee kävelemään pitkin käytäviä ja töllistelemään muita matkalaisia.

        Minä olen ajanut rantatietä Geraldtonista Perthiin 2-3 kertaa. Se reitti on paljon kivempi kuin kauempana rannasta ole highway. Rantatien varrella on kaikenlaista kivaa nähtää, mm. vitivalkoisia, isoja hiekkadyynejä, jotka näyttävät aivan lumikasoilta, on Blackboys jne.


    • ö-Öö

      Pitkät lennot

      Paikka sinällään kiinnostais, matkustelu ei. Onneks telkkari. Tai sitten telkkarin ansiosta maapalloa tuntee aika hyvin, ilman matkaamistakin. Ei ole enää tutkimusmatkailija meininkiä, kaiken näkee helpommalla netistä, tai telkkarista :D

      Tottakai fiilis, hajut, maut, sellaiset pitäis kokea livenä. Mutta kulttuuri, historia, niihin helpompi tutustua sohvalta. Lidlissä muuten myydään kengurupihveä ajoittain... Ite tunnen tasan yhden australialaisen. Ei ole abo, valkoihoinen. Mikä lie rabgaistusvankien jälkeläinen. Se ajat sitten muutti sieltä pois, käynyt kai kerran sen jälkeen perintöjään hoitelemassa sillä mantereella. Noh, sen kanssa jutellut joskus, ei se valkoisen elämä siellä niin erikoiselta ole kuulostanut. Abot ois paljon kiinnostavampia, mutta kai niillekin käynyt, kuin p-jenkkilän intiaaneille. Kulttuuri häviämässä ja niistä tullut jotain reservaattijuoppoja.

      Oishan noita suomessakin saamelaisia. Miten lie, eipä taida pahemmin alkuperäistä kulttuuria olla olemassa, lähinnä poronkäristys marketin pakastealtaassa.

      Kun sattuis jokin paikka, mistä ei mitään hajua, se vois kiinnostaa. Mutta maapallo on nyt valloitettu ja tutkittu. Avaruuteen ei oikein pääse, sieltä löytyy vielä kaikkea kiinnostavaa. Mitä ei näe telkkarista.

      =DW=

      • "teevee"

        Hanki Google Earth Pro.
        Sen seuraksi Microsoft Flight Simulator.
        Sitten opettelet lentämään.
        Sitten opettelet noitten ohjelmien yhteis-käytön.
        Ja niin.
        Maailma on sinulle avoin.
        Youtubesta löydät esi-merkkejä.

        H.


      • hunksz kirjoitti:

        "teevee"

        Hanki Google Earth Pro.
        Sen seuraksi Microsoft Flight Simulator.
        Sitten opettelet lentämään.
        Sitten opettelet noitten ohjelmien yhteis-käytön.
        Ja niin.
        Maailma on sinulle avoin.
        Youtubesta löydät esi-merkkejä.

        H.

        Hyvänä apuna on myös opettelu ilmailun navigointiin.
        Ehkä myös autopilotin toimintaan.

        H.


    • e.lä.mä

      Maa ilman tavallaan omaa historiaa, yritys olla osa eurooppaa. Tavallaan nollaa ollut kymmeniä vuosia. Nolla taloudessa kokonaisuudessa.

      • Pecka

        Nyt on pakko sanoa, että e.lä.mä ei ole tainnut paljoakaan elämää nähnyt. Käsityksesi Australiasta on aivan väärä. Luepa vaikka Wikipediasta, mitä siellä kerrotaan Australiasta, niin paha aukko yleissivistyksessäsi tulee paikatuksi. Jos aussikieli taipuu, niin täältä löytyy tuoreempaa tietoa: https://en.wikipedia.org/wiki/Australia


      • fair_dinkum

        Aijjaa.
        Hyvä maa asua ja yrittää. Kaksikymmentä vuotta ..70-90 välillä tuli asuttua Ausseissa, (perheasiat toivat, ikävä kyllä, takaisin Suomeen aikoinaan) jälkipolvea sinne asettunut yrittäjiksi, jotta tämän päivän tietoa on ja lehdistä voi lukea ajankohtaisista asioista politiikan, talouden saroilta.
        Ei pitäisi kenenkään nollailla asioita, jos ei niistä muuta tiedä, mitä joku on kertonut tai joku henkilökohtaisesti pettynyt on jaaritellut.


      • isoäiti_
        fair_dinkum kirjoitti:

        Aijjaa.
        Hyvä maa asua ja yrittää. Kaksikymmentä vuotta ..70-90 välillä tuli asuttua Ausseissa, (perheasiat toivat, ikävä kyllä, takaisin Suomeen aikoinaan) jälkipolvea sinne asettunut yrittäjiksi, jotta tämän päivän tietoa on ja lehdistä voi lukea ajankohtaisista asioista politiikan, talouden saroilta.
        Ei pitäisi kenenkään nollailla asioita, jos ei niistä muuta tiedä, mitä joku on kertonut tai joku henkilökohtaisesti pettynyt on jaaritellut.

        Mukava siellä Aussilassa oli risteillä. Ostin upeaa taidetta ihan kohtuulliseen hintaan, mutta nyt hinnat ovat nousseet, kun aboriginaalien taiteen arvostus
        on maailmanlaajuisesti noussut, mikä on hienoa.

        Luonto siellä tarjoaa jokaiselle jotain: voi hiihtää Mt Kosciuszkolla Victoriassa, löhöillä Gold Coastin auringossa, harrastaa helmenkalastusta länsirannikolla tai kokeilla onneaan kuumilla opaalikentillä vain jotain mainitakseni.

        Nyt on lentoliput toiseen suuntaan tilattu, joten Down Under jääköön muistoihin.


      • Välilasku
        fair_dinkum kirjoitti:

        Aijjaa.
        Hyvä maa asua ja yrittää. Kaksikymmentä vuotta ..70-90 välillä tuli asuttua Ausseissa, (perheasiat toivat, ikävä kyllä, takaisin Suomeen aikoinaan) jälkipolvea sinne asettunut yrittäjiksi, jotta tämän päivän tietoa on ja lehdistä voi lukea ajankohtaisista asioista politiikan, talouden saroilta.
        Ei pitäisi kenenkään nollailla asioita, jos ei niistä muuta tiedä, mitä joku on kertonut tai joku henkilökohtaisesti pettynyt on jaaritellut.

        Ilmeisesti on edelleen hyvä maa asua ja yrittää. Naisystäväni veli perheineen ja muuta heidän sukuaan muutti Australiaan 1960-luvulla. Tämä vanha sukupolvi on ilmeisesti jo haudassa, mutta heistä moni oli yrittäjä. Sama jatkuu seuraaviin sukupolviin.


    • odotellaan

      Tein loton jotta voin toteuttaa matkan Aussimaahan.

    • kanadaparas

      ja tunnen useita suomalais perheita,jotka ovat ensin asuneet siirtolaisena ausseissa ja sitten muuttaneet tanne kanadaan,,eika yksikaan heista ole muuttanut takaisin.eli summa-summarum.. aussien ilmasto ei sovi suomalaiseen nahkaan kovin monillekkaan.

      • Pecka

        Totta on , että Vancouverissa on lähes samanlainen ilmasto kuin Suomessa. Australiassa suomalaiselle sopiva sää on sikäläisen talven aikana, jolloin on suomalaisittain kesäsää. Australian talven aikana (loka-maaliskuu) on liian kuuma suomalaiselle. Itse olin siellä autiomaassa Meekatharan seudulla pari vuotta sitten 41 asteen lämmössä lokakuussa. Oli kuuma, liian kuuma suomalaiselle, mutta lämpö ei kuitenkaan tuntunut sillä lailla pahalta kuin Suomessa 25-30 asteessa, koska vauhdilla haihtuva hiki piti kehon lämmön siedettävänä. Autiomaassa ilman kosteus on hyvin alhainen, kun se sitävastoin Suomessa on niin korkea, ettei hiki pääse kunnolla haihtumaan. Suomessa paita kastuu hiestä, autiomaassa se pysyy kuivana.


      • Bengalitikku

        Minulla on ehdotus: olet useasti käynyt Australiassa. Mitä, jos avaisit blogin tänne ja kertoisit kokemuksista jonkinlaisessa aikajärjestyksessä.

        P.S. ottivat kiinni maximaisen monsterikrokotiilin, 600 kg ja kiikuttivat eläintarhaan. Olisipa karmea tapaaminen tuollaisen eläimen kanssa!
        P.S.2. muutkin jossain muualla kuin Suomessa asuvat, voisivat laittaa omansa.
        Olisi mielenkiintoista lukea niitä ja vaihtelua teksteihin.
        Miten tulitte lähteneeksi ja miksi juuri sinne, missä nyt asutte jne.
        Kyselisimme ja ihmettelisimme.
        En ole itse matkustanut kuin Euroopassa ja Turkissa, joten kokemukset ovat tuota rataa.


    • entvancouverinlokari

      vanc. ilmasto on kylla kokemukseni mukaan jonniin verran suomesta poikkeava.. vain 3 vuodenaikaa...useimmiten se talvi puuttuu ,tai on pelkkaa loskaa ja sadetta --sumua..ja heti monta kuukautta..mutta muutahan joku sata km sisamaahan pain,,jo loytyy kunnon talvia..

      • Pecka

        Luonnehdintasi Kanadan ilmastosta sopii hyvin Etelä-Suomeen, jossa itse asun. Täällä talvet ovat enimmäkseen loskaisia, sateisia ja sumuisia. Jonkinlainen talvi tapaa tulla helmi-maaliskuussa. Pari sataa kilometriä pohjoisempana on talvi jo erilainen ja Lapissa eritoten.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      397
      8553
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      170
      2891
    3. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      13
      1232
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      76
      1008
    5. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      64
      928
    6. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      25
      916
    7. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      61
      913
    8. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      893
    9. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      64
      852
    10. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      72
      822
    Aihe