pilkallisuus

tällä keskustelufoorumilla ei saa puhua pilkallisesti, joten pidämmehän vl:t pilkalliset ajatukset kielilläpuhumiesta ja jehovien pistetaulukoista omina tietoinamme.
233445
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

En pilkkaa, enkä kirjoita pilkkamiellä, vaan siten kun uskon asian. Asia pitää tehdä selväksi...

Äänestä
  • Pyhä Hengen työn ja armolahjojen pilkkaaja tällä palstalla. Samassa rintamassa monen muun vanhoillislestadiolaisen kanssa. O.M, usk.m, sinä, moni anonyymi-vl-nimimerkki.

    Juud.

    "3. Rakkaani! Kun minulla on ollut harras halu kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme, tuli minulle pakko kirjoittaa ja kehoittaa teitä kilvoittelemaan sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu.
    4. Sillä teidän keskuuteenne on pujahtanut eräitä ihmisiä, joiden jo aikoja sitten on kirjoitettu tulevan tähän tuomioon, jumalattomia, jotka kääntävät meidän Jumalamme armon irstaudeksi ja kieltävät meidän ainoan valtiaamme ja Herramme, Jeesuksen Kristuksen."

    "8. Yhtäkaikki nämä uneksijat samoin saastuttavat lihan; he halveksivat herrautta, herjaavat kirkkauden henkiolentoja.
    9. Mutta ei ylienkeli Miikaelkaan, kun riiteli ja väitteli perkeleen kanssa Mooseksen ruumiista, rohjennut lausua herjaavaa tuomiota, vaan sanoi: "Rangaiskoon sinua Herra!"
    10. Nämä sitävastoin herjaavat sitä, mitä eivät tunne; mutta minkä he järjettömäin eläinten tavoin luonnostaan ymmärtävät, sillä he turmelevat itsensä."

    "17. Mutta te, rakkaani, muistakaa nämä sanat, mitkä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen apostolit ovat edeltäpäin puhuneet,
    18. sanoen teille: "Viimeisenä aikana tulee pilkkaajia, jotka vaeltavat jumalattomuutensa himojen mukaan".
    19. Nämä juuri saavat aikaan hajaannusta, he ovat sielullisia, henkeä heillä ei ole.
    20. Mutta te, rakkaani, rakentakaa itseänne pyhimmän uskonne perustukselle, rukoilkaa Pyhässä Hengessä
    21. ja pysyttäkää niin itsenne Jumalan rakkaudessa, odottaessanne meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen laupeutta iankaikkiseksi elämäksi."

    "24. Mutta hänelle, joka voi varjella teidät lankeamasta ja asettaa teidät nuhteettomina, riemuitsevina, kirkkautensa eteen,
    25. hänelle, ainoalle Jumalalle ja meidän pelastajallemme Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, hänelle kunnia, majesteetti, voima ja valta ennen kaikkia aikoja ja nyt ja iankaikkisesti! Amen."

    Äänestä

  • Hepr. 10:

    "26. Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,
    27. vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.
    28. Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:
    29. kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!
    30. Sillä me tunnemme hänet, joka on sanonut: "Minun on kosto, minä olen maksava"; ja vielä: "Herra on tuomitseva kansansa".
    31. Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin."

    "ja pilkkaa armon Henkeä!"

    "Minun on kosto, minä olen maksava";

    "31. Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin."

    Äänestä

  • Vakava viesti kirjoitti:

    Pyhä Hengen työn ja armolahjojen pilkkaaja tällä palstalla. Samassa rintamassa monen muun vanhoillislestadiolaisen kanssa. O.M, usk.m, sinä, moni anonyymi-vl-nimimerkki.

    Juud.

    "3. Rakkaani! Kun minulla on ollut harras halu kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme, tuli minulle pakko kirjoittaa ja kehoittaa teitä kilvoittelemaan sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu.
    4. Sillä teidän keskuuteenne on pujahtanut eräitä ihmisiä, joiden jo aikoja sitten on kirjoitettu tulevan tähän tuomioon, jumalattomia, jotka kääntävät meidän Jumalamme armon irstaudeksi ja kieltävät meidän ainoan valtiaamme ja Herramme, Jeesuksen Kristuksen."

    "8. Yhtäkaikki nämä uneksijat samoin saastuttavat lihan; he halveksivat herrautta, herjaavat kirkkauden henkiolentoja.
    9. Mutta ei ylienkeli Miikaelkaan, kun riiteli ja väitteli perkeleen kanssa Mooseksen ruumiista, rohjennut lausua herjaavaa tuomiota, vaan sanoi: "Rangaiskoon sinua Herra!"
    10. Nämä sitävastoin herjaavat sitä, mitä eivät tunne; mutta minkä he järjettömäin eläinten tavoin luonnostaan ymmärtävät, sillä he turmelevat itsensä."

    "17. Mutta te, rakkaani, muistakaa nämä sanat, mitkä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen apostolit ovat edeltäpäin puhuneet,
    18. sanoen teille: "Viimeisenä aikana tulee pilkkaajia, jotka vaeltavat jumalattomuutensa himojen mukaan".
    19. Nämä juuri saavat aikaan hajaannusta, he ovat sielullisia, henkeä heillä ei ole.
    20. Mutta te, rakkaani, rakentakaa itseänne pyhimmän uskonne perustukselle, rukoilkaa Pyhässä Hengessä
    21. ja pysyttäkää niin itsenne Jumalan rakkaudessa, odottaessanne meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen laupeutta iankaikkiseksi elämäksi."

    "24. Mutta hänelle, joka voi varjella teidät lankeamasta ja asettaa teidät nuhteettomina, riemuitsevina, kirkkautensa eteen,
    25. hänelle, ainoalle Jumalalle ja meidän pelastajallemme Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, hänelle kunnia, majesteetti, voima ja valta ennen kaikkia aikoja ja nyt ja iankaikkisesti! Amen."

    kun kritisoin voimakkaastikin esimerkiksi helluntailaisuuden tiettyjä ilmenemismuotoja. Minusta ne todella loukkaavat arvokasta ja aitoa uskonnollisuutta - kaikki se sirkustouhu, "kielillä" puhuminen ja muu karismaattistyyppinen toiminta. En ole tosielämässä nähnyt kyseisiä ilmiöitä, mutta netin välityksellä olen niihin tutustunut (videoin ja ääninäyttein).

    Äänestä

  • Vakava viesti

    usk.m kirjoitti:

    Minä saan kuulua Jumalan valtakuntaan, jossa opetetaan puhtaasti ja terveesti. Siellä ei tarvita ihmisestä itsestään lähteviä "ihmeitä" uskon todistukseksi. Minä rienaan korkeintaan Saatanaa, kun kritisoin tiettyjä väärän uskonnollisuuden ilmentymiä.

    Äänestä

  • usk.m kirjoitti:

    miksi kirjoitat saatanan isolla?

    Äänestä

  • Melperi

    usk.m kirjoitti:

    kun kritisoin voimakkaastikin esimerkiksi helluntailaisuuden tiettyjä ilmenemismuotoja. Minusta ne todella loukkaavat arvokasta ja aitoa uskonnollisuutta - kaikki se sirkustouhu, "kielillä" puhuminen ja muu karismaattistyyppinen toiminta. En ole tosielämässä nähnyt kyseisiä ilmiöitä, mutta netin välityksellä olen niihin tutustunut (videoin ja ääninäyttein).

    Äänestä

  • Melperi kirjoitti:

    Voithan käsittää asian noinkin.

    Äänestä

  • pronsu kirjoitti:

    miksi kirjoitat saatanan isolla?

    Saatana on Raamatun mukaan persoonallinen voima, henkilö - ei vertauskuva.

    Äänestä

  • Vakava viesti kirjoitti:

    Pyhä Hengen työn ja armolahjojen pilkkaaja tällä palstalla. Samassa rintamassa monen muun vanhoillislestadiolaisen kanssa. O.M, usk.m, sinä, moni anonyymi-vl-nimimerkki.

    Juud.

    "3. Rakkaani! Kun minulla on ollut harras halu kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme, tuli minulle pakko kirjoittaa ja kehoittaa teitä kilvoittelemaan sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu.
    4. Sillä teidän keskuuteenne on pujahtanut eräitä ihmisiä, joiden jo aikoja sitten on kirjoitettu tulevan tähän tuomioon, jumalattomia, jotka kääntävät meidän Jumalamme armon irstaudeksi ja kieltävät meidän ainoan valtiaamme ja Herramme, Jeesuksen Kristuksen."

    "8. Yhtäkaikki nämä uneksijat samoin saastuttavat lihan; he halveksivat herrautta, herjaavat kirkkauden henkiolentoja.
    9. Mutta ei ylienkeli Miikaelkaan, kun riiteli ja väitteli perkeleen kanssa Mooseksen ruumiista, rohjennut lausua herjaavaa tuomiota, vaan sanoi: "Rangaiskoon sinua Herra!"
    10. Nämä sitävastoin herjaavat sitä, mitä eivät tunne; mutta minkä he järjettömäin eläinten tavoin luonnostaan ymmärtävät, sillä he turmelevat itsensä."

    "17. Mutta te, rakkaani, muistakaa nämä sanat, mitkä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen apostolit ovat edeltäpäin puhuneet,
    18. sanoen teille: "Viimeisenä aikana tulee pilkkaajia, jotka vaeltavat jumalattomuutensa himojen mukaan".
    19. Nämä juuri saavat aikaan hajaannusta, he ovat sielullisia, henkeä heillä ei ole.
    20. Mutta te, rakkaani, rakentakaa itseänne pyhimmän uskonne perustukselle, rukoilkaa Pyhässä Hengessä
    21. ja pysyttäkää niin itsenne Jumalan rakkaudessa, odottaessanne meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen laupeutta iankaikkiseksi elämäksi."

    "24. Mutta hänelle, joka voi varjella teidät lankeamasta ja asettaa teidät nuhteettomina, riemuitsevina, kirkkautensa eteen,
    25. hänelle, ainoalle Jumalalle ja meidän pelastajallemme Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, hänelle kunnia, majesteetti, voima ja valta ennen kaikkia aikoja ja nyt ja iankaikkisesti! Amen."

    Pyhää Henkeä on vain yksi. Kuinka Juamla harhaopissa ihmeitä tekisi?

    Sensijaan lopunajoista varoitetaan voimakkaasti:

    Matt.24:24. Sillä väärät Kristukset ja väärät prophetat nousevat, ja tekevät suuria ihmeitä ja merkkejä: niin että myös, jos taitais tapahtua, valitutkin eksytettäisiin.

    Vakava viesti siis ittellesi..

    Miten sinä sitten uskallat?

    Äänestä

Vakava viesti

Äänestä

JOSKUS VAIN ON NIIN,ETTÄ TOISILLE MITÄ PYHIN JA LOUKKAAMATTOMIN ON PILKKAA. KAIKKI EIVÄT YMMÄRRÄ VL:N SYNTIEN ANTEEKSI SAARNAAMISTA, VAAN SE ON JUMALAN TEKOJEN PILKKAAMISTA.

Äänestä
  • pilkkaa ole se, että jos ei-vl sanoo saaneensa syntinsä anteeksi jonkun muun kuin vl:n toimesta, alkaa vl:ien taholta rienaus, ja pilkka, että "et sinä ole oikealla tavalla saanut syntejäsi anteeksi, sen anteeksiantajan pitää olla VL".

    Eikö tuo ole ennemmin Jumalan teon pilkkaamista? Ihminen tulee uskoon, mutta te pilkkaatte häntä ja sanotte että ei hän olekkaan tullut uskoon, että hän on omavanhurskauden uskossa.

    Äänestä

  • ennemmin kirjoitti:

    pilkkaa ole se, että jos ei-vl sanoo saaneensa syntinsä anteeksi jonkun muun kuin vl:n toimesta, alkaa vl:ien taholta rienaus, ja pilkka, että "et sinä ole oikealla tavalla saanut syntejäsi anteeksi, sen anteeksiantajan pitää olla VL".

    ylläolevaan?

    Ei väärästä hengellisyydestä voi hakea anteeksiantoa...Tehän ootte eripaikassa ja opetatte eritavalla. Tästähän raamattu puhuu niin usein: 3. Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia
    4. ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin.

    Äänestä

  • larssi kirjoitti:

    uskoontulo on henkilökohtainen kokemus, Jumala on kutsunut ihmistä parannukseen ja hän haluaa lähteä seuraamaan Jeesusta. (vrt. vanhoillisen uskoontulo= syntyy vl-perheeseen, ja elää elämänsä noudattaen tiettyjä vl-käytäntöjä ja tapoja ja jos sattuu niitä rikkomaan, niin tekee niistä parannusta...)

    Hän etsiytyy seurakunnan yhteyteen, joka ei olekkaan rauhanyhdistys, vaan mikä tahansa muu kristillinen yhteisö. Hänelle saarnataan synnit anteeksi. Hän haluaa uskoa syntinsä anteeksi omalle kohdallee. Hän ottaa henkilökohtaisesti uskolla vastaan sen ilosanoman, että Jeesus kuoli hänenkin syntiensä puolesta.

    Tällaiselle ihmiselle vl menee ja sanoo, että "et sinä oikeasti tullut uskoon, luulet vain olevasi uskossa, se on luulouskoa".

    Eikö tuo ole Jumalan työn halvaksi tekemistä ja toisen uskon ja uskoontulon pilkkaamista?

    Äänestä

  • jokaisen ihmisen kirjoitti:

    //Eikö tuo ole Jumalan työn halvaksi tekemistä ja toisen uskon ja uskoontulon pilkkaamista?//

    on se.

    Äänestä

  • larssi kirjoitti:

    Ei väärästä hengellisyydestä voi hakea anteeksiantoa...Tehän ootte eripaikassa ja opetatte eritavalla. Tästähän raamattu puhuu niin usein: 3. Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia
    4. ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin.

    ja ulkouolella Jumalan valtakunnan ei ole yhtään autuutta.

    Äänestä

Mutta eikö vl-uskokin perustu Raamatun totuuksiin? Jos pilkkaatte Raamatun sanaa, niin te pilkkaatte Jumalaa. Kielilläpuhuminen ym. Jumalan antamat armolahjat löytyvät selkeästi Raamatusta, mutta ei kylläkään "pistetaulukko."

Voiko joku suhtautua halveksivasti Jumalan antamiin lahjoihin?

Äänestä
  • //Voiko joku suhtautua halveksivasti Jumalan antamiin lahjoihin?//

    ""Miksi kiinnostaisi
    Kirjoittanut: usk.m 16.2.2005 klo 12.35

    moinen hölynpöly ja Jumalan pilkkaaminen? Siis nämä "armolahjat" - siansaksan mölötys ja "kaatamiset" sun muu huuhaa."

    "Mitäs sinä riehut?
    Kirjoittanut: Torfinn 15.2.2005 klo 20.25

    Pane tähän näytteeksi kielillä polotusta niin arvsotellaan! :-) Jos sulla kerran on "lahja" niin laita tähän esille!

    Vai onko siinä jotain hävettävää niin ettet kehtaa?"

    "Ei suuremmin
    Kirjoittanut: O.M 16.2.2005 klo 17.14

    Joku (Melperi?) kauhistui joskus, kun lukiessani erään palstan kirjoittajan viestejä sain hakukoneeseen 666 vastausta. No minä sitten kirjoitin sen palstalle hymiöiden kera ja tämä joku väitti minun vihjaavan kirjoittajan olevan itse piru. Olin aidosti hämmästynyt tällaisesta taikauskosta. Sama juttu noiden "armolahjojen" kohdalla, mutta taaplatkoon kukin tyylillään. Sen sijaan on mielenkiintoista nähdä, ketkä palstan kirjoittajista uskovat hurmoshenkisten kokousten "armolahjoihin"."

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000006833394

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

palstan lukija kirjoitti:

tällä keskustelufoorumilla ei saa puhua pilkallisesti, joten pidämmehän vl:t pilkalliset ajatukset kielilläpuhumiesta ja jehovien pistetaulukoista omina tietoinamme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu