Kirjoitin nimesi

Oon pahasti koukussa muistoihin, sinuun.

Siihen, miltä tuntui, kun kaikki oli hyvin.

Kaksi vuotta tulee täyteen kohta enkä yhtään mitään ole sinusta kuullut. Yhtään viestiä et ole minulle laittanut etkä mihinkään ole minulle suoraan vastannut. "Suoraan" tarkoittaa elävää elämää.

Täällä uskon sinun käyneen, lukeneen juttujani, joskus jopa kommentoineen. Olen kirjoittanut sinulle niin paljon (niitä kirjeitäkin), että sinun täytyy tunnistaa minut tyylistä, jos siis luet näitä joskus. Kun luit.

Nyt ensimmäistä kertaa vuosien jälkeen tunnen saavuttaneeni jotain, tulleeni pisteeseen, jonka ne kaksi vuotta minulle suo. Kahden vuoden palkinto. Haluan eroon tästä, jatkaa elämääni, parannuksen särkyneelle sydämelleni. Pois ja eroon ja unohduksen.

Ajattelin, että olet elämäni rakkaus. Tunsin niin ja tunnen yhä. Mutta täällä ei ole hyvä.

Mitä meillä joskus oli, on ollutta ja mennyttä. Me ei nähdä, eikä meillä ole yhteyttä.

Tiedän, jos näkisin sinut. Sinä olet lämpöni ja lempeyteni, hellyyteni ja rakkauteni, kauneuteni ja haaveeni. Kaipuuni. Sinun ansiosta tiedän enemmän rakkaudesta.

Mutta tämä täällä ei ole mitään.
10518
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kirjoitit kauniisti.
Toivon ettei hän hukkaa elämäänsä.
Eläisi ja etsisi omansa.
Samaa mieltä;tämä täällä ei ole mitään.
Vaikka välitän kovasti hänestä, olen kaukana.
Sidottu velvollisuuden sitein.
Kirjoitin kaivattuani ajatellen.

Äänestä

VITTU MITÄ SANAN HELINÄÄ! TEOT NE ON MITKÄ MERKKAA LUUSERI ITKE SIELLÄ RAUHASSA MÄRKÄÄN TYYNYYSI EN OTTAIS TOLLASTA KAVERIA VAIKKA HELVETTI TAIVAS TIPPUIS NISKAAN

Äänestä
  • Kuka sinua huutajaa ottais? Ei kukaan, sen vuoksi täällä oletkin.

    Äänestä

Kauniisti kirjoitettu.

Silloin kun sinä sitouduit muualle, valitsit toisen suunnan, niin niihin aikoihin minä pääsin rajoittavasta tekijästä eroon, mutta silloin oli jo liian myöhäistä. Olit niihin aikoihin myös hyvin päättäväisen näköinen puuhailija. Huomasin myös jälkeen päin sinut kohdatetessani, että olet hyvin ylpeä saavutuksistasi, ja niin pitää ollakkin.

Sinulle oikeamielinen, luja mutta lempeä mies.

Äänestä
  • Aloitus on naiselta miehelle

    Äänestä

  • kuulin ettei kaikki ole hyvin. Sammaleen paksuus määrittää kuinka hyvin terä leikkaa. Mutta terän vaihto voi tuottaa monenlaisia assosiaatioita, kuten lausahduksia jotka jäävät elämään. Mitäpä niitä muuttamaan jo ne kerran ovat totta. Viski on viisasten juoma eikä konjakkia oteta keskellä päivää.

    Äänestä

  • siitäkaveristasi kirjoitti:

    kuulin ettei kaikki ole hyvin. Sammaleen paksuus määrittää kuinka hyvin terä leikkaa. Mutta terän vaihto voi tuottaa monenlaisia assosiaatioita, kuten lausahduksia jotka jäävät elämään. Mitäpä niitä muuttamaan jo ne kerran ovat totta. Viski on viisasten juoma eikä konjakkia oteta keskellä päivää.

    Kenelle vastaat?

    Äänestä

  • Mutta kiitos sinulle 😊

    Äänestä

  • Kuudenvuodentakaa kirjoitti:

    Kenelle vastaat?

    24 päivää taaksepäin tavattiin. Mutta ei ensimmäistä kertaa. Kaksi kuukautta odotin tapaamistamme ja siitä eivät tienneet muut, koko totuutta. Jos vielä on epäselvää niin et ole oikea.

    Äänestä

  • siitäkaveristasi kirjoitti:

    24 päivää taaksepäin tavattiin. Mutta ei ensimmäistä kertaa. Kaksi kuukautta odotin tapaamistamme ja siitä eivät tienneet muut, koko totuutta. Jos vielä on epäselvää niin et ole oikea.

    En ole.

    Aloituksessakin kirjoitin, etten kahteen vuoteen ole kuullut enkä nähnyt

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuudenvuodentakaa kirjoitti:

Oon pahasti koukussa muistoihin, sinuun.

Siihen, miltä tuntui, kun kaikki oli hyvin.

Kaksi vuotta tulee täyteen kohta enkä yhtään mitään ole sinusta kuullut. Yhtään viestiä et ole minulle laittanut etkä mihinkään ole minulle suoraan vastannut. "Suoraan" tarkoittaa elävää elämää.

Täällä uskon sinun käyneen, lukeneen juttujani, joskus jopa kommentoineen. Olen kirjoittanut sinulle niin paljon (niitä kirjeitäkin), että sinun täytyy tunnistaa minut tyylistä, jos siis luet näitä joskus. Kun luit.

Nyt ensimmäistä kertaa vuosien jälkeen tunnen saavuttaneeni jotain, tulleeni pisteeseen, jonka ne kaksi vuotta minulle suo. Kahden vuoden palkinto. Haluan eroon tästä, jatkaa elämääni, parannuksen särkyneelle sydämelleni. Pois ja eroon ja unohduksen.

Ajattelin, että olet elämäni rakkaus. Tunsin niin ja tunnen yhä. Mutta täällä ei ole hyvä.

Mitä meillä joskus oli, on ollutta ja mennyttä. Me ei nähdä, eikä meillä ole yhteyttä.

Tiedän, jos näkisin sinut. Sinä olet lämpöni ja lempeyteni, hellyyteni ja rakkauteni, kauneuteni ja haaveeni. Kaipuuni. Sinun ansiosta tiedän enemmän rakkaudesta.

Mutta tämä täällä ei ole mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu