Multa menee Elenialle mökissäni melko tarkkaan rahassa 43€ Elenian hinnan 0.0432€/Kwh mukaan 1000 Kw vuotuisella kulutuksellani. Nyt puhutaan pelkästä sähkön siirtomaksusta vuodessa. Nyt Elenian KOROTUS on 0.032€/Kwh siirtomaksuun, eli KOROTUS tekee rahassa 32€ vuodessa ja pelkästään sähkön siirtomaksuun . Monta vuotta kulutustani seuranneena, tämän kiinteistön osalta tiedän kulutuksen ja mikä on siirtomaksu Elenialla nyt ja elokuussa. Omakotitaloni Karstulassa kuluttaa taas noin 15000 Kw/h vuodessa. Sen osalle pelkkä siirtomaksun korotus tekee rahassa vuodessa 480 € . Hurjaa on sähkölaskun korotuksen määrä. Kiinteistöllä maaseudulla ei ole paljoakaan arvoa, mutta kiiteistöverojakin tuon lisäksi korotettiin kunnan puolelta huomattavasti. Ei hyvä yhtälö. Jotain on keksittävä, ettei postilaatikkoni ota yhtään lisää korotettuja muita laskuja maksettavakseni kiinteistöni osalle.
Kerran vielä. Ennen meni siirtomaksuuni Kivijärven kuivanmaan mökissäni Elenialle sähkön pelkkään siirtomaksuun 43€. Elenian ilmoittama korotusvaikutus merkitsee, että nyt tänä päivänä, saisin tällä nykyisellä siirtomaksulla kuluttaa YLIMÄÄRÄISTÄ peräti 740 Kw eli entisen hinnoittelun mukainen kulutukseni saisi olla peräti 1740 Kw. Ensi vuonna, laskutetaan vakiintuneen noin 1000 Kw kulutuksenni mukaan minua siirtomaksuna 75 entisen 43 € sijaan. Ja omakotitaloni siirtomakun korotus tekee rahassa 480€. Taitaa olla viisainta vääntää sulakkeet irti.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Uusiin kesämökkeihin kannattaa laittaa aurinkosähkö, nykyjärjestelmät toimivat hyvin eikä tarvitse maksaa mafialle joka kuukausi turhasta.