Cmapkartta

Ostin CMAP kartan plotteriini. Nyt kesän aikana olen huomannut että joitakin reimareita puuttuu, esim Porkkalassa Lähteelän satamaa lähestyttäessä ja Sommaröstrandia lähestyttäessä Tammisaaren lähellä.
Onko muut huomanneet puutteita vai liekö käyttäjässä vika?
121462
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ensimmäinen toimi vektorikartassa on zoomata isommaksi kuvaa. Jos reimari ilmestyy niin vika on käyttäjässä. Jos ei ilmesty niin karttamateriaali ei ole ajan tasalla.

Äänestä

Käyttäjässä on vika.
Yllättävän monet eivät osaa käyttää plotteria eivätkä tunne sen asetuksia. Zoomaus on vain yksi monista asetuksista, jotka vaikuttavat siihen, mitä ruudulla näkyy. Kannattaa lukea käyttöohje, vaikka tosimiehet eivät tekisikään niin.

Osaamattoman käsissä plotteri on kuin partaveitsi apinalla.

Äänestä

Vika on tavallaan käyttäjässä. Pitää ymmärtää että on myös ikäänkuin epävirallisia reimareita jotka eivät ole Trafin ja siten eivät myös heidän tietokannoissaan, joihin plotterien näkymät perustuu. Esim Lähteelän tapaus lienee sellainen.

Äänestä
  • Lähteelän reimarit, jos siis puhutaan niistä "sisäänajon" etelä-pohjoisviitoista, ovat kyllä ihan virallisia. Todennäköisesti kyse on nyt siitä, ettei aloittaja ole huomannut zoomata riittävän "lähelle" eli suurempaan mittakaavaan.

    Äänestä

  • Kyllä on zoomattu. Marineassa ,josta katan ostin sanottiin että on tullut kartasta muiltakin huomautuksia.

    Äänestä

  • 10-14 kirjoitti:

    Lähteelän reimarit, jos siis puhutaan niistä "sisäänajon" etelä-pohjoisviitoista, ovat kyllä ihan virallisia. Todennäköisesti kyse on nyt siitä, ettei aloittaja ole huomannut zoomata riittävän "lähelle" eli suurempaan mittakaavaan.

    Niinpä taitaa ollakin. Olen aina ajatellut että ne pienempikokoiset tikut eivät ole "virallisia". iSailorin kartassa nuo näkyvät. Navionicsin webbinäkymässä myös näkyvät paitsi että osa niistä näyttäisi olevan jonkun käyttäjän lisäämiä. Sailmaten rasterikartassa niitä ei ole, mutta se ei liene yllätys. Ei niitä ole myöskään 0100100Merellä-appsin kartassa.

    Äänestä

Plottereiden asetuksissa voi valita näkymän. Miniminäkymässä ei välttämättä näy kaikki väylämerkit. Laita päälle näkymä, jossa näkyy maksimi ja katso näkyykö sitten. Itse käytän Simradin plotterilla miniminäkymää, jossa usein näkyy vain toinen lateraalimerkeistä.

Äänestä

Täällä näemmä tiedetään asioita paremmin, mitä karttavalmistaja itse...
Kyllä uudesta C-MAP:sta puuttuu väyliä ja merkkejä, jotka ovat näkyvillä online-kartassa. Ostin tuon Jeppesenin, kun en oikein tykästynyt Navionicsiin. Plotterissa on kuitenkin edelleen Navionics noiden puutteiden vuoksi. Puutteista olin yhteydessä Marineaan ja C-MAP:n kuluttajapalveluun. C-MAP:lta tuli vastaus, että kyse on bugista karttapohjassa ja pyysivät lähettämään kortin heille. Tapaus on vielä osaltani auki.

Äänestä

Nämä lähes kaikki ulkolaisten toimittamat kartat mitä heidän lotterinsa käyttää on sellaisia suurinpiirtein karttoja jotka ei sovellu suomen vesillä ollenkaan tarkkaan navigointiin (turvalliseen liikkumiseen vesialueilla).

Olen monet vuodet venemessuilla katsellut ja kysellyt noista ulkolaisista kartoista esittelijöiltä/myyjiltä ja kaikista on löytynyt vaikka minkälaisia puutteita ja paikkansa pitämättömiä tai olemattomia merkintöjä todellisuuteen verraten.

Suomessa tehdyt meidän omat paperiset merikartat ja niiden tietojen parusteella tehdyt digitaaliset kartat on parhaita ja tarkimpia ja niihin on saatavissa helposti päivitykset ja muutokset sekä korjaukset.

Lotterinne on lähinnä sellaisia pieniruutuisia leluja joista ei ole juuri muuta hyötyä kuin että niistä saa vain riittävän tarkan paikkatiedon koordinaatteina, mutta kartat on enemmän tai vähemmän paikkansa pitämättömiä ja surkeita.

Äänestä
  • Eikös nyt näissä kirjoituksissa olisi ollut kyse kartoista ja lottereista? mitäs varten tämä asiantuntija 10-14 puuttu eri asioihin elikä näköön ?? ei tietääkseni näkö vaikuta mitenkään jos kartat on tehty puutteelsiksi tai virheellisiksi? vai onko kirjoitetun tai lukemisesi ymmärämisessä vikaa ?

    Äänestä

  • KartoistaKeskustelija kirjoitti:

    Eikös nyt näissä kirjoituksissa olisi ollut kyse kartoista ja lottereista? mitäs varten tämä asiantuntija 10-14 puuttu eri asioihin elikä näköön ?? ei tietääkseni näkö vaikuta mitenkään jos kartat on tehty puutteelsiksi tai virheellisiksi? vai onko kirjoitetun tai lukemisesi ymmärämisessä vikaa ?

    Aika heppoisin perustein ylläpito näyttää poistavan viestejä sääntöjen vastaisena. Jos selvään provoiluun vastaa sarkastisesti, ei sen pitäisi olla peruste viestin poistolle. Tai sitten n. puolet tämän foorumin viesteistä ansaitsisi tulla poistetuksi.

    Asiaan: kyllä oman kokemukseni mukaan suurten valmistajien plotterit ja kartat ovat aivan kelvollisia navigointiin Suomen vesillä. Ei toki ainoana navigointivälineenä, vaan paperikarttojen rinnalla. Virheitä löytyy paperikartoiltakin. Ruudun koko on kustannuskysymys. Euroa tiskiin niin pinta-alaa riittää.

    Äänestä

  • Fufkfkffk kirjoitti:

    Aika heppoisin perustein ylläpito näyttää poistavan viestejä sääntöjen vastaisena. Jos selvään provoiluun vastaa sarkastisesti, ei sen pitäisi olla peruste viestin poistolle. Tai sitten n. puolet tämän foorumin viesteistä ansaitsisi tulla poistetuksi.

    Asiaan: kyllä oman kokemukseni mukaan suurten valmistajien plotterit ja kartat ovat aivan kelvollisia navigointiin Suomen vesillä. Ei toki ainoana navigointivälineenä, vaan paperikarttojen rinnalla. Virheitä löytyy paperikartoiltakin. Ruudun koko on kustannuskysymys. Euroa tiskiin niin pinta-alaa riittää.

    Aivan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Puutteessareimareiden kirjoitti:

Ostin CMAP kartan plotteriini. Nyt kesän aikana olen huomannut että joitakin reimareita puuttuu, esim Porkkalassa Lähteelän satamaa lähestyttäessä ja Sommaröstrandia lähestyttäessä Tammisaaren lähellä.
Onko muut huomanneet puutteita vai liekö käyttäjässä vika?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu