Suomi24 mielessäin pitäessäni taukoa

Ajatuksia ja kokemuksia kirjoittajana:

"Siitä, että on ollut Suomi24:ssä rekisteröityneenä käyttäjänä, ei ole ollut muuta hyötyä kuin että pers'kärpäset tietävät ketä kiusaavat ja ylläpito tietää, kenen viestejä milloin minkäkin raukkamaisen ilmoituksen perusteella poistelee. Suomi24:ssä ei voi todellakaan 'keskustella vapaasti asiasta kuin asiasta' niin kuin etusivun mainoksessa virheellisesti väitetään. Itse asiassa Suomi24 on vahvempien puolella ja ylläpitämässä korruptiota pönkittämällä vallankäyttäjien asemaa ja hyvin herkästi rajoittamassa ihmisten laillista oikeutta kritisoida julkisten viranomaisten toimintaa, kuten poliiseja, lääkäreitä jne. Suomi24 ottaa kantaa jopa sillä, mitä sairauksia ja missä yhteydessä se sallii omilla sivuillaan käsiteltävän. Esimerkiksi borrelioosin uhrit ovat yhteiskunnassa täysin heitteillä ja oman onnensa nojassa, mikä sopii Suomi24:n ylläpidollekin huolimatta epidemian räjähtämisestä käsiin. Viranomaisten näkemys ihmisten kärsimyksestä on sama kuin Suomi24:ssä, ettei kroonista borrelioosia muka ole, vaikkei borrelioosia häädetä edes kehosta tehokkaasti pois niin kuin helikobakteeria; yhden antibiootin ollessa tehotonta spirokeetan kaikkiin kolmeen muotoon. Ihmiset jätetään näkymättöminä kärsimään antamatta näille edes äänioikeutta. Foorumissa, jossa on joka paikkakunnallekin omat osionsa, ei löydy omaa kolkkaa epidemialle 'Punkkisairaudet'. Eihän omaa osioita ole ALSillekaan, vaikka kyseessä on tappava tauti. Toisaalta tikun nokkaan on nostettu sairauksia, joita on pystytty viihteellistämään ja antamaan kyytiä niitä poteville vertaistuen sijaan. Itse asiassa foorumin aihealueet jo sairauksien osalta ovat täysin vanhentuneet niin kuin koko softakin, jossa rekisteröityneet käyttäjät eivät voi edes muokata omia viestejään, saati poistaa niitä niin kuin ennen."

- Poistin profiilistani https://www.suomi24.fi/profiili/sanasinko?page=1 tuon pidemmän kannanottoni, jotta viestien selaaminen olisi joutuisampaa niille, jotka etsivät kirjoituksistani jotain. Mikäli ajattelisin vain itseäni, en laittaisi viestejäni näkymään muille, jonka voi valita omista asetuksistaan.

Lisäksi edellisen kirjoitukseni jälkeen mielessäni on jäsentynyt vielä tarkemmin osiot, jotka täällä olisi hyvä olla jo tulevaisuuttakin ennakoiden. Ympäristösairaudet pääosiona, jonka alla Homesairaudet, Punkkisairaudet, Kemikaaliyliherkkyys, Sähköyliherkkyys jne. uskoi niihin sitten tahi ei.

3

377

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Maanantaina 13.8.2018:

      "Kello on 8.50 aloittaessani, kun päätäni kalvaa jumalattomasti kipeästä kohdasta päälaella. Oikea sierain vähän vuotaa otsan vaivattua jälleen yöllä ennen nukkumaanmenoa. Heräsin aamulla aikaisin kai jo ennen kuutta siihen, että olin hikinen jouduttuani hautomaan täriseviä reisiäni villapeitolla, kun en jaksanut ottaa yöllä enää aprikoosinytimiä ja Andrographista kipuihin, jotka vaivasivat aamullakin jouduttuani ottamaan rohtojani taas. Vasen varpaanväli on kaivellut entiseen malliin ja muistuttanut Trichophyton rubrumista, josta siitäkään en ole päässyt eroon oltuani ilman varvasvälipuuteria maalla, jossa meri-ilmasto muuten teki hyvää seudulla, joka vilisee punkkeja saatuani itsekin jonkun pureman taas."

      Kello 9.22. Kyllä voi olla riutunut olo herättyään tuollaiseen, mitä olen kuvannut aamusivuuni tänään. Jatkuttuaan jo kauan univelka painaa silmiä ja kipeitä poskia. Hyvä kun jaksaa olla olemassa, mutta taistella vaan pitäisi kipeällä nupillaan kaikesta vääryydestä, mistä olemme joutuneet poikani kanssa kärsimään. Kun sairaana ei voi edes sairastaa rauhassa, yhteiskunnan julmuudella ei ole rajoja.

      Ei tarvitse ihmetellä, jos minusta ei kuulu mitään. Tätä taistelua ei voiteta jaarittelemalla niitä näitä täällä.

      • Postattuani viime aikoina ihan liikaa viestejä ajatellut pitää taukoa vähän taas.

        Kirjoitelkaa te muutkin välillä.

        Vanhoille kamuille V-E:lle, Homeherkälle, Oliiville jne. ja toki muillekin mietintämyssyyn nimimerkin rekisteröiminen, jos ja kun vain rekisteröityneet käyttäjät pääsevät kirjoittamaan tulossa olevan uudistuksen myötä.

        Itse en olisi osannut täällä muulla tavalla kirjoittaakaan hätyytellessäni jo viidentuhannen viestin rajaa arkistojen ollessa tärkeät.


      • sanasinko kirjoitti:

        Postattuani viime aikoina ihan liikaa viestejä ajatellut pitää taukoa vähän taas.

        Kirjoitelkaa te muutkin välillä.

        Vanhoille kamuille V-E:lle, Homeherkälle, Oliiville jne. ja toki muillekin mietintämyssyyn nimimerkin rekisteröiminen, jos ja kun vain rekisteröityneet käyttäjät pääsevät kirjoittamaan tulossa olevan uudistuksen myötä.

        Itse en olisi osannut täällä muulla tavalla kirjoittaakaan hätyytellessäni jo viidentuhannen viestin rajaa arkistojen ollessa tärkeät.

        Lukekaa Orwellin Eläinten vallankumous, niin tiedätte, ketkä niitä tämän päivän sikoja on nauttimassa https://goo.gl/CF9sGy eduista toisten kustannuksella. Soon moro!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      137
      7189
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      126
      5005
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      68
      4382
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3503
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2311
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      302
      1809
    7. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      24
      1716
    8. Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki

      Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o
      Maailman menoa
      9
      1619
    9. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1495
    10. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1458
    Aihe