Minun mielestäni uskovaisia ei saisi syntyä enää tänne yhteiskuntaan.
Uskonnon tuoma käyttäytymisen järjettömyys on järjen vastaista.
Uskovaiset perivät hulluutensa vanhemmiltaan.
sreriloisin kaikki uskovaiset
39
1760
Vastaukset
- Ei.välitetä
Noo saahan ihmisillä olla mielikuvituksia.
- vaikuttaa.kaikkeen
Mutta jos mielikuvitus pakotetaan hyväksymään totuutena kuten ajatus.
- MarkkuMatinpoika
Huolestuttavia uutisia YLE 1
Maailma uskonnollistuu, Islamista tulee valtauskonto, ateistien tulisi tehostaa toimintaansa, ulos täältä netistä kertomaan totuus.
https://yle.fi/uutiset/3-7909291- keneltäpäälähtee
Tulevaisuus on netissä, netissä törmää totuuteen uskonnoista.
- 777777
No hyvä kun olet tuota mieltä, valitettavasti ei teillä ole enää koko Suomea, kerta ei olisi uskovaisiakaan. Väkivaltaisuus ,huumeet ja kaikki mikä on Jumalan sanaa vastaan yleistyy ja lopuksi tulee sota . Et sillai,ihan vapaasti.
- 777777
Niin, Jumalakin salii tämän ja jo Raamatun aikaan oli Ooppium-luolia, ihan laillisesti.
Kristinuskon kyllä eräs Rooman keisareista tuomitsi kuolemaan sukupuuttoon sekä myös Islamin eräät odottavat käyvän kristikunnan kimppuun. Profeetta Daniel profetoi, että KRISTUKSELLE EI JÄÄ KETÄÄN, EI YHTÄKÄÄN! Ja Ilmestys 13 kertoo, että kun pedon merkki tulee niin pyhät voitetaan ja kaikki tapetaan, jotka eivät ota pedon merkkiä. Kristikunta tulee siis todellakin kuolemaan sukupuuttoon.
Sen sijaan muista uskonnoista en osaa paljoa sanoa. Sen verran kuitenkin, että islamin odotetaan olevan niin hedelmällinen, että aikanaan kaikkien planeettojen asukkaat tulevat olemaan islamin jälkeläisiä.
Itse harjoitin noin 40 vuotta kristinuskoa ja jouduin toteamaan tuon uskonnon olevan kaikkea muuta kuin järkevä. Mitkään sen lupaukset eivät käyneet toteen ja rukousvastauksia tuli harvoin. Sen sijaan kun kävin 1996 Israelissa rukousmatkalla niin alkoi uusi vaihe elämässäni. Aloin löytämään tietoa, jota olin etsinyt sekä totuutta. jne. Juutalaiset, Islam, Hare Krishna liike sekä Jehovan todistajat toimivat sentään jollakin tasolla, mutta kristinusko on lähinnä Kompastuskivi, joka estää kulkua, edistystä sekä pyörii jaloissa lähes tyhjän panttina.- T..Mirka
Kaikki uskonnot ovat BULLSHITTIÄ.
Kannatan uskovaisten pakko sterilointia. Tämä nopeuttaisi prosessia. Pääsisimme nopeammin eroon uskovaisten hulluudesta. Tämä parantaisi meidän kaikkien hyvinvointia.
- AimoMatinpoika
Jos uskoo ateismiin steriloidaanko hänetkin ? Ei kai minua kun olen jo 72 vuotias, impotentti ?
- T..Mirka
Ateismi on uskon puutetta. Ateisti ajattelee asioita järkevästi.
Uskovaiset pitäisi saada tajuamaan että heidän uskoma jumala on vain satua ja höpötystä.
- AimoMatti
Mitä tuo srelisointi tarkoittaa ?
- AimoMatinpoika
En tiedä varmaan jotain Suviseurojen seksiorkiaa?
- kierrälaki
Se on nyky Suoomen vihapuhetta.
- 12____13
Taas vahvistuu käsitys siitä, että ateistit ovat fasisteja ja vapauden vihollisia.
- ymmärtäväfasisti
Vapaudesta eli anteeksiannosta syntyy maansaasta.
- Ateismi
Aika sekaisin tuntuu tämän kirjoittaja olevan, srelisointia ei ole olemassakaan, vaarallisen hörhön kirjoitukselta vaikuttaa.
- ateistiruikuttaja
Retardi odottaa vain kolkuttajaa, niin lähdetään marssimaan kohti risukasaa.
- srerilisaatio
Srerilointi on juuri sitä, mitä uskovaiset kaipaavat. Siksi he tykkäävät enemmän lapsista.
- ateristi
Ajatus kulkee nopeammin, kun sormet tottelevat.
- taassenähtiin
Onko aloittajan viesti tulkittava "vihapuheeksi"? Taas tuli näyttöä, mist ateismi on lähtöisin.
- falseflag
Ei ole, siellä joku uskovainen yrittää vain tehdä itsestään marttyyrin.
- uskovana
falseflag kirjoitti:
Ei ole, siellä joku uskovainen yrittää vain tehdä itsestään marttyyrin.
En yritä tehdä itsestäni mitään sellaista, mitä en ole. Tiedän, minkälaisia asioita on "todellisille marttyyreille", ekä elämässä ni ole ollut mitään vastaavaa. Minua on kiusattu vakaumukseni tähden esim. vankilassa (en silti ole "marttyyri"..enmyöskään jehovantodistaja) ja olen menettänyt ystäväni, kuullut nimityksiä, uhkailuja yms. Sen huomaan yhteiskunnassamme, että viha kristittyjä kohtaan on lisääntymässä, mikä ei ole hyvä asia kenenkään kannalta.
- uskokana
uskovana kirjoitti:
En yritä tehdä itsestäni mitään sellaista, mitä en ole. Tiedän, minkälaisia asioita on "todellisille marttyyreille", ekä elämässä ni ole ollut mitään vastaavaa. Minua on kiusattu vakaumukseni tähden esim. vankilassa (en silti ole "marttyyri"..enmyöskään jehovantodistaja) ja olen menettänyt ystäväni, kuullut nimityksiä, uhkailuja yms. Sen huomaan yhteiskunnassamme, että viha kristittyjä kohtaan on lisääntymässä, mikä ei ole hyvä asia kenenkään kannalta.
Uskovaisia odottaa yllätys tulevaisuudessa.
- 12d3213d123f3d123d
Aloitus loukkaa uskonnonvapaus lakia, sekä kehoittaa rasismiin ihmisryhmää kohtaan uskon perusteella.
- kuhan.kakkaat
Itse loukkaat kirjoittajaa levittelemällä hänestä perättömyyksiä.
Aloitus ei nähdäkseni loukkaa mitään lakia. Uskonnonvapaus ei tarkoita sitä, etteikö joku saata kertoa mitä hän muka tekisi uskovaisille. Aloittajahan kertoi mitä muka tekisi. Jos asia pyrittäisiin tulkitsemaan uhkaukseksi, niin se ei olisi kuitenkaan mitenkään vakavastiotettava suunnitellun teon ilmoittaminen, vaan voitaisiin tulkita vain uskontojen paheksunnaksi.
Aloittaja ei näemmä myöskään kehoittanut ketään mihinkään. Eikä myönteinen suhtautuminen uskonnolliseen syrjintään, minkä ilmaisuksi aloitus korkeintaan voitaisiin tulkita, ole rasismia.
Uskovaisten keskuuteen tulisi vaan ujuttaa oppi jonka mukaan itsensä hedelmättömäksi tekeminen on Herralle mitä otollisinta.
Ongelma olisi ratkaistu.- Kakkirattaat
Järjellä rakennetaan kaasukammioita, huijataan, hyväksikäytetään, suurrikollisilla on järkeä, aatulla ja stalinilla,.
Narsisteilla ja psykopaateilla on järkeä, ne käyttää sitä, hyväksikäytöt, sadismiseksi, kahleseksi, kakkaseksi, ihminen kohta muuttuu matoiseksi. Vuorisaarna on edellä mainittujen toimijoiden vastakohta.
Ei voi kuin todeta hitler elää aaveena ja vaikuttaa järkeviin mutta ei viisaisiin.- uuniin
Hiekkakansan valheilla on maailman viholliskuvat luotu.
- ymmärtävät.ymmärtävät
# Minun mielestäni uskovaisia ei saisi syntyä enää tänne yhteiskuntaan.
Uskonnon tuoma käyttäytymisen järjettömyys on järjen vastaista.
Uskovaiset perivät hulluutensa vanhemmiltaan. #
- etpä nöytä tajuavan koko asiaa.
Uskovaiseksi ei lapsi synny. Uskovaksi tullaan Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta.
Uskonto on eri asia, kuin uudestisyntynyt uskova.
Uskovaisuutta ei peritä.
Jos ja kun et näitä asioita osaa eritellä ja ymmärtää, pysyttele pois koneen ääreltä, ainakin sinulle liian vaikeitten asioitten käsittelystä.- MarkkuMatinpoika
Täällä kirjoittelee paljon selvästi mielenterveys ongelmaisia.
- T..Mirka
HALOO
Kaikki olemme alkujaan ateisteja.
Uskovaiseksi tullaan ainoastaan tehokkaalla aivopesulla.
Lasten uskollisen aivopesun hoitaa yleensä lasten vanhemmat. Tämän takia uskovaiset pitäisi steriloida, etteivät saisi lapsia.
Näin pääsisimme pikkuhiljaa eroon uskovaisista.
- Sreriloitsija.666
Srerilointi tapahtuu Pohojanmaalla.
- pallit.irti
Jeesuskin oli sreriili, koska hänet oli muokattu kahdesta eri lajista. Jos hevonen ja aasi risteytetään, syntyy muuli. Muuli ei pysty lisääntymään. Siksi sreriiliys on oltava jokaisen uskovaisen tavoite oman Herransa mukaisesti.
Neuvostoliitossakin kokeiltiin tätä strategiaa, että sterilisoidaan ne joilla on väärä uskonto, mutta se ei toiminut tarpeeksi hyvin. Tuuria että on olemassa kommunistisia maita joihin voit muuttaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1672021
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo351439Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1321144Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe55866- 55836
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol250794Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen19779Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S16722Aina ku nään sun kuvan
Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭58703Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis195617