Tietysti kaikkia, mutta kun en pystynyt olemaan netin ääressä sattumoisin paljoakaan niin haluaisin kuunnellä niitä jälkeenpäin.
Onko jolla kulla jäänyt erikoisesti jotkut puhuttelvat puheet mieleen joista voisi aloittaa ?
Keijo Nissilän ja rehtorin ylessä radioidun jo kuulin ja puhuttelevia olivat.
Onko jolla kulla jäänyt erikoisesti jotkut puhuttelvat puheet mieleen joista voisi aloittaa ?
Keijo Nissilän ja rehtorin ylessä radioidun jo kuulin ja puhuttelevia olivat.
Vastaukset 21
Vanhimmat
"Jokainen, joka kuulee nämä minun sanani eikä tee niiden mukaan, on verrattava tyhmään mieheen, joka huoneensa hiekalle rakensi." Saarnojen valikointia tärkeämpi on toteuttaa sanat omassa elämässä.
Aloittaja ei ymmärtääkseni ollut vailla omavanhurskaita kommenteeja vaan esitti selkeän asiallisen kysymyksen.
Hän vastasi jo omaan kysymykseensä. Nissilää ja rehtoria.
Seppo Lohen puhe oli hyvä!
Kiitos vinkistä. Aloitanpa sillä.
Muutama vuosi sitten oli Sepolta mieleen jäävä saarna siitä eetä joutuiko Jeesus hukkaan suviseuravieraalta ? Siis saarnasi siitä kun Jeesus oli n. 12 vuoden ikäisenä vanhempiensa mukana Jerusalemin temppelissä juhlien aikana ja kun vanhemmat poistuivat kotiinsa juhlien jälkeen isossa seurueessa ja huomasivat vasta jonkin ajan perästä elää että heidän Jeesus poikansa ei ollutkaan seurueessa. He palasivat takaisin juhlapaikkaan ja löysivät tulevan Pelastajansa temppelistä sen ajan opettajien keskeltä, jotka ihmettelivät Hänen viisauttaan.
Minullekin jäi mieleen se Seppo Lohen puhe, oliko se Sotkamon suviseurat. Kun hän sanoi, että Jeesus meni hukkaan omilta vanhemmiltakin, kyllä se voi mennä meiltäkin hukkaan. Niin ja mistä Jeesus sitten löytyi, hän oli temppelissä keskustelemassa pappien kanssa (omin sanoin muisteltuna, mikähän raamatunkohta on kyseessä).
muistan hyvin sen Jeesuksen hukkaamisesta ja se oli hyvä mutta tämän kertainen Suviseurapuhe ei ollut sillä lailla puhutteleva.
Nissilan ja Lohen puhe loppui vähän
ennen aikojaan.?
Nissila joutui varmaan taituroimaan sen radiolahetyksen tiukan ajan takia. Missa mielessa Sepon puhe loppui ennem aikojaan ?
Puheessa mittarista ja lampusta:))
Mielenkiintoisia olivat.
Enemmän olisi mukava ollut kuunnella.
Lohen puheesta jäi mieleen, kun Jeesus sanoi langenneelle naiselle, "etten minäkään sinua tuomitse, mene ja älä enää syntiä tee".
sunnuntai-iltana Hannu Kallungin puhe
Kiitos tiedosta. Kuuntelenpa kun ehdin.
Esimerkiksi sunnuntain Kirsilän puhe jäi koskettavana mieleen ja sitten lauantaina joku, olisiko puolen päivän kieppeillä ollut puhe. Kaikki kannattaa kuunnella, jos pystyy. En itsekään ihan kaikkia ole kuunnellut. Kannattaa myös kuunnella kesäseuraradiota ja vanhoja puheita. Katso ohjelmasta aikataulut.
Kiitos ohjeistasi. Kirsilän puheet eivät taida jättää ketään kylmäksi. Kuuntelenpa sen.
Vanha Testamentti on ennustusta Johannes kastajaan saakka. Näinhän Jeesus sanoo. Saman toistaa Emmauksen tien kulkijoille. Ellei sana puhdista sielua, se menee hukkaan.
Silloin se muuttuu nipilitiedolla saivarteluksi.
Kompassi on ensimmäinen käsky, kaikki kulminoituu siihen, silloin kaikesta tulee pyhää ja puhdasta. Jeesus: "rakastakaa toisianne, niin kuin Minä olen teitä rakastanut". Harmonia säilyy 1 käskyyn.
Menikö Jeesus hukkaan hoitikokousvuosina ja sen jälkeen koko porukalta ja onko yhä hukassa, oliko siitä saarnaa tälläkään kertaa, vai puhuttiinko vain humaania huminaa että totuus unohtuisi ja -mevain- henki pysyisi taas vuoden voimassa, Jeesuksesta niin väliä.
Norolampi Juha. itse pidän, sanoma rankka mutta aito.
VAIN ME -saarnat ovat parhaita.
Tuli kuunneltua Aikkila. Ok