Vuokko Piekkala valittiin valtakunnansovittelijaksi "työnantajien vuorolla". Valintaansa saakka Piekkala työskenteli Kirkkohallituksen työmarkkinajohtajana. Piekkala aloittaa valtakunnansovittelijana elokuussa.
Maanantaisessa suorassa radiohaastattelussa Piekkala kertoi jatkavansa edeltäjänsä Minna Helteen linjaa, jonka mukaan sovittelijantoimistosta Helsingin Bulevardilta on turha tulla neuvottelemaan liittokierroksen päänavaajaa korkeampia palkankorotuksia. Piekkalan mukaan tämä on ollut sovittelijoiden pitkä linja, josta Minna Helle on kertonut edeltäjiään avoimemmin.
Piekkalan näkemys ei miellyttänyt palkansaajaleirin liittojohtajia, kuten ei aikanaan Helteenkään.
Nopeimmin pikaviestipalvelu Twitterissä reagoi Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi, jonka mukaan sovittelijan ei kuulu esittää omia työmarkkinapoliittisia kantojaan, vaan huolehtia instituution uskottavuudesta.
https:// yle.fi/uutiset/3-10285943
Yle: Kirkon pomo hyökkäsi työntekijöitä vastaan
3
653
Vastaukset
- mätä-kirkko
Ajattelin heti tästä valtakunnansovittelijan nimityksestä lukiessani, että nyt alkaa duunarien kyykyttäminen. Kirkon johdossa istuu kaikenlaisia porsaita, jotka haluavat istua takapuolellaan ja poimia hedelmät muiden työstä. Ei pelkkiä piispoja, vaan myös näitä kirkkohallituksen virkamiehiä.
- sovitteluetenee
Eikös se myös sanonut, että ay-jullit puhuu liikaa. Se on aivan totta!
Tekisivät töitä tai muuten palkka pois. "Maanantaisessa suorassa radiohaastattelussa Piekkala kertoi jatkavansa edeltäjänsä Minna Helteen linjaa, jonka mukaan sovittelijantoimistosta Helsingin Bulevardilta on turha tulla neuvottelemaan liittokierroksen päänavaajaa korkeampia palkankorotuksia. Piekkalan mukaan tämä on ollut sovittelijoiden pitkä linja, josta Minna Helle on kertonut edeltäjiään avoimemmin."
Sovittelija vai pakottelija :-)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,512357Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.952075Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e962044Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu241917MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131781Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.5241667Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S71580Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?501397Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas411343Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.751319