Hermot menee just kohta

Muuttamalla et saa mielen rauhaa. Rauha joka antaa unen lähtee yksilöstä itsestään. Silloin ei pieni meteli tai haju jäiritse. Uni tulee eikä ole kiinnostunut naapurista. Hän ei tapoineen ärsytä enää. Minä suosittelen jatkuvaan meteliin tunneittain soittavaa kelloa jonka ääni ei omaa unta häiritse. Sitä kuuntelee ja aamulla huomaa nukahtaneensa kellon ääneen. Välillä on minullakin kiinni. Kun ihmisellä on rauha sisimmässä niin voi aina vaihtaa tyynyn ja sängyn paikkaakin. Silloin keksii keinot.

Minulla on naapurissa huumekundeja tällä hetkellä. Yleishyödyllinen yhteisö omistaa naapuriasunnon ja asukkaista on pääsääntöisesti ollut häiriötä, yksi häädettiin vuosien jälkeen.

Muiden kanssa olen yrittänyt keskustella metelistä, mutta nykyisen huumeporukan kanssa en elämääni riskeeraa. Ei niille mitään voi. Pakottavat käytännössä tavallisen ihmisen muuttamaan.

Olen miettinyt, että kun aikanaan muutan, niin teenkö asiasta julkisen. Sosiaalinen media on olemassa, samoin paikallislehti. Minuahan ei enää siinä vaiheessa asia kiinnosta, mutta haluaisin kyseenalaistaa sen, että yleishyödylliset yhteisöt ostavat asuntoja tavallisten ihmisten asuintaloista muka opettaakseen ihmisiä asumaan. Paskaakos huumeveikot ja juopot sellaisesta piittaavat, tuovat vain koko lössin asuntoon majailemaan.

Paperinohuet seinät ja lattiat. Naapurissa nuoripari joka riitelee joka toinen päivä ja sekstailee joka toinen. Alakerrassa bilehile. Yläkerrassa ketjupolttaja nainen jonka luokse tulee usein kylään joku mies joka rakastaa kailottaa karaokea kurkku suorana parvekkeella öisin. Molemmat myös huutavat ja meuhkaavat jatkuvasti.
Samassa rapussa myös pervo irstas alkoholisti mies joka aina meinaa käpälöidä jos osutaan samaan aikaan rappikseen, hissiin hänen kanssaan ei ole turvallista mennä. Kerran sammui rappikseen ja paskansi housuihinsa unissaan.

Sosiaalihuollon asiakkaat, nuoret tai nuorehkot. Toimettomat, joita sosiaalihuolto ei sen enempää elämässä eteenpäin auta kuin asunnon kustantamisessa avustaa.
Yksi erikoisuus, ikänsä jotain muuta kuin palkkatyötä tehnyt keski-ikäinen naisihminen - jotain muuta kuin palkkatyötä, siis asunut miehen siivellä "alkoi muksuja tekeen heti koulun jälkeen". Lapset jo omillaan. Naisella ei muuta tekemistä kuin toisten ihmisten vahtaaminen. Ikävää erityisesti, koska itseänsä heikommaksi kokevaa pyrkii kaikin tavoin panettelemaan. Ja aivan sama tyyli kuin sossuasiakkailla, eli vääntää mukamas viattomaksi leikiksi toisen tekemiset. Pitää siis jotakuta itselleen täysin vierasta ihmistä epäasiallisilla heitoillaan epäasiallisen huomion kohteena.

Onhan näitä, jotka eivät ymmärrä, että vieraan ihmisen elämä ei kuulu heille yhtään mitään.
Mietin tässä juuri, pitäisikö tuosta ikuisesta lapsenmielisestä kotirouvasta tehdä mielenterveysilmoitus terkkariin? Ei vaikuta kovinkaan terveeltä, jos koko ajan pyrkii sotkemaan naapurinsa omiin vitseihinsä.


Mielenkiintoista, että aloittaja ei kertonut yhtään mitään, mikä siellä nykyisessä asunnossa sitten vaivaa naapurustossa.

Täytyy olla kyllä erittäin pahaa häiriköintiä, jos asuntoa lähtee myymään naapurinsa takia. Ennemmin tekee vaikka poliisiasiaksi häiriköinnin.
Poliisilla ja joillakin sosiaalihuollon tyypeillä ilmeisesti käsitys on se, että ongelmiin auttaa yleensä se, että lähtee tekemään tuttavuutta ihmisten kanssa.
itse olen sitä tyyppiä, joka ei lähde tekemään tuttavuutta. Olen sitä mieltä, että minulla on oikeus tällainen ollakin, sillä se, että joku ei halua olla muiden kanssa sen enempiä tekemisissä, jakaa muiden kanssaan olemista ja elämistä, niin se ei anna oikeutta niille muille ruveta häiriköimään. Jos joku kokee ahdistusta siitä, että joku ei halua hänen kanssaan olla tekemisissä sellaisissa yhteyksissä kuin naapuruus, niin silloin on kyllä tuon kärttyisyyttä ja kiukkuisuutta kokevan itsensä paineltava jonnekin päätänsä selvittämään. "Minun elämäni ei kuulu sinulle!"
Työpaikalla, jossa sentään hoidetaan työhön liittyviä asioita, niin sielläkin riittää - yleisten sääntöjen mukaan - se, että kyetään hoitamaan työt vaikkei muuten niin tuttaviksi ruvettaiskaan. Mutta tässähän monesti ongelmaa työpaikoillakin... "Minä en ala ton kanssa, kun se on tollanen" - jep. Että ollaan sitten aikuisia ihmisiä!
Juuri lehdessä oli juttua siitä, miten kirjastoissa päästiin eroon narkkareiden/päihteiden käyttäjien aiheuttamista häiriökokemuksista. Siis siten, että kirjaston henkilökunta rupes moikkaamaan sen sijasta että rupesivat soittamaan heti vartijaa paikalle, kun joku heikompiosainen narkkari tai päihdekäyttäjä tms. tuli kirjastoon. Että narkkarille tuli heti kokemus, että hei haloo, mut hyväksytään tänne... eikä se sitten enää ruvennut häiriköimään, rupes ittekin arvostaan.
No joo! Jos jonkun kerrostalossa asuvan henkilön itsetunto, omanarvontunto on siitä kiinni, että joku ei ryhdy tekemisiin, niin mun mielestä ongelma on siinä tyypissä itsessään. Ei tarvitse olla muiden kanssa tekemisissä, jos ei halua, ja se on hyväksyttävä.
Häiriköintiin ei ole oikeutta vaikka kuinka vituttais
Joitakuita ihmisiä pitäisi varmaankin koko ajan jonkun sosiaaliohjaajan olla avustamassa ihan ajatusmaailmankin suhteen.
Sitten tietysti niinkin, että ei kannata tuhlata omia ajatuksiaan siihen, että veivaa omassa päässään jonkun häirikön tekemisiä. Elämässä on parempaakin tekemistä kuin kahjojen tekemisten miettiminen.

Ei millään pahalla. Lähde nyt heti. Minäkin vetkuttelin ihan sairaassa yhteisössä vuosikausia. Sitten muutin ja helvetti. Ihmiset onkin normaaleja.

Senkus selailet tätä palstaa ja sen takasivuja, vertaistukea kyllä löytyy satoja sivuja useiden vuosien ajalta.

Nää uudet avaukset täällä on oikeesti jo vanhan ties monettako toistoa suurin osa.