Milloin seksi loppuu.

OlenIäkäsJoJaToivon

”IkääntyväMies” aloitti joskus kauan sitten ketjun, jossa oli jo 169 viestiä. Koska en jaksa odottaa pitkän ketjun avatumista iPadissäni, kopioin aloituksen tänne. Toivottavasti keskustelu jatkuu täällä ja saamme lukea erilaisia kommentteja odotuksista, toiveista ja käytännön kokemuksista. Vaikuttavathan asiaan hyvin monenlaiset tekijät eri ihmisten elämässä.

Ikääntyvä mies:
”Olen ihan kohta siinä iässä että siirryn tänne 60 palstalle. Sen myötä kun ikää alkaa karttua, tietyt kysymykset alkavat vaivata yhä enemmän.
Minkä ikäisenä vielä seksi onnistuu? Kysyn tätä nyt sekä naisilta että miehiltä.
Olen itse mies 59v., ja seksi maistuu sen verran hyvältä että haluaisin sen jatkuvan lopun elämää, mutta tiedän että joskus se loppuu.
Onko siis kellään tietoa, kuinka vanhana vielä seksi pelaa puolin ja toisin?
Vaikka se joillekin tuntuuolevan lähes mahdotonta, toivoisin kuitenkin asiallisia vastauksia.”

Olen pikapuoliin jo yli-ikäinen tälle palstalle ja toivon, että seksi jatkuisi lopun elämääni. Toivon, että saisin kuolla ennen kumppaniani ja eroottinen hellyys olisi osa elämäämme loppuun asti. Suorituspaineita ei ole koskaan tullut vastaan meidän välillämme. Joskus nuorina aikuisina mieheni vähän aristeli ja pelkäsikin, kun palasi jonkin aikaa sairaalassa oltuaan kotiin. Luonto hoiti asian silloin melkein itsekseen.
Vastaan: seksi voi jatkua ihan niin kauan kuin tuntoaistit toimivat! Ellei ole kumppania lähimaisemissa, voi nautiskella soolo-seksistä.

34

1403

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oldis

      Tämä, jos mikä on moniselitteinen asia. Muuttujia on tuhottomasti.
      Nyt kun maalilinja lähestyy niin asia on alkanut kiinnostamaan enemmänkin.

      Olisi myös täsmennettävä mitä aloittaja tarkoittaa seksillä. Onanointia, kädestä kiinni pitämistä, halaamista, pettinkiä, oraalista, penetratiota?

      Lienee turha ryhtyä luettelemaan kaikkinen tiedossa olevia tekijöitä mutta totean vain, ettei kysymykseen löydy vastausta ainakaan kalenterista.

      Loppuminen? Lopullinen, määräaikainen vai tilapäinen ilman tietoa selibaatin päättymisestä?
      Kumppanin merkitys?

      Olen itse kokenut kaksi katkosta. Erään lääkityksen aloituksen jälkeen 6:n viikon impotenssi ja toisen kerran 6kk:n katkos vahvojen fyysisten esteiden vuoksi.

      75v täyttävänä ukkona, kun pidän elämäntapani kurissa, on seksielämämme "riittoisampaa" vaimolleni kuin minulle.
      Alkoholisävytteinen rentoutuminen häiritsee tehokkaasti toimivuutta joten se puoli viihteestä onkin jäänyt vähemmälle.
      Eräs ikääntymisen tuoma reunaehto on tasapainoinen parisuhde arkisissa asioissa. Toinen vaikuttava tekijä on kiireetön, stressitön elämä.
      Edes ennakoitavuus ei häiritse. Spontaani kiiman villitsemä toiminta on kauas taakse jäänyttä elämää.
      Nykyään odotukseni kohdistuvat keskiviikkoihin ja lauantaisiin. Muina päivinä saan hoidella asian itse. Arvostan vaimoni panosta yhteiselämässämme kaikkinensa ja varsinkin tässä asiassa!

    • Kyyyyllä-lähtee

      Seksillä ei ole eräpäivää. Sillain etukäteen määrättyä.
      Mutta kyllähän ihmisetkin vanhenee ja happanee kuten maito.
      Impotenssinkin haarukka on varmaan 40 - 90 ikävuosien välillä.
      Naisilla taas eri syitä vaikka menuiksi kirjoittaa.

      • yksin-on-hyvä-olla

        Naisilla kyky seksiin ei lopu koskaan, mutta vanheneva nainen saattaa kyllästyä ikuiseen jyystämiseen,

        vaikka toisaaltaan jos on kyllästyny ,
        seksi ajatukset silti herää sillointällöin
        ja taas mennään että seinät heiluua ja taulut tippuu seiniltä,

        harmi vaan kun samanikäsiltä miehiltä useinmiten on kyky lopahtanu,
        pitäisi jaksaa ettiä nuorempia,
        eikä se ettiminen enään houkuttele vanhaa naista,


      • Kappasvuan

        "Parasta ennen"-leima löytyy usein sormuksesta.


    • Tramontana

      Yleensä loppuu ku föörpiikki lenssaa :D

    • tamppi

      Voihan se seksi loppua kun tulee vanhakasi, nyt olen vain ikääntynyt kun niin kauan elänyt. 85 täyttyy

    • Seksin jatkuminen on riippuvainen ihmisestä, siitä kuinka paljon tämä asia merkitsee suhteessa.
      Suhde voi olla lämmin ja onnellinen ilman seksiäkin. Se olisi tietenkin ikävää jos halut loppuu toiselta osapuolelta ja toisella olisi vielä kiinnostusta.
      Minä en vaivaa päätäni asialla, elämme päivän kerrallaan kuten molemmille on hyvä.

    • Cloettaent

      Seksin merkitys muuttuu. Nuorina aikuisina seksi oli minulle ja miehelleni se liima, joka piti meidät yhdessä vaikeinakin aikoina. Nyt kumpikin yli 6-kymppisiä ja seksiä on silloin tällöin. Minua ei enää juurikaan kiinnosta, miestä silloin tällöin ja sekstaillaan silloin tällöin, ehkä kerran kuukaudessa. Ihan mukavaahan se on mutta muut asiat ovat menneet edelle, sujuva arki ja yhdessäolo sekä - tekeminen on kivempaa. Onneksi ei kumpikaan koeta minkäänlaisia paineita seksistä, ollaan jos ollaan. Pitkiäkin aikoja ollaan ilman, eikä se haittaa. Toisaalta, aina kun sitä seksiä on, siitä saa kummasti energiaa !

      • just.joo.juu

        Olet juuri se lahnaisempi osapuoli joka ei osaa ottaa toista huomioon. Mistä sinä tiedät kuinka usein miestäsi haluttaa? Veikkaan että 1 - 2 kertaa viikossa mutta sitä et huomaa. Kirjoituksesi kertoo että miehesi elää puutteessa. Tai onanoi usein. Hyvässä parisuhteessa ikää katsomatta on seksiä vähintään kerran viikossa. Laantuminen alkaa seitsemän kympin ylemmällä puolella.


    • tämä-on-totuus-

      alotukseen:

      seksielämä loppuu kun vaimo lakkaa antamasta,

      tärkeän neuvon vaimoille,



      jos haluatte että avioliitto pysyy onnellisena niin älkää koskaan kieltäytykö miehellenne antamasta seksiä,
      se on seksielämän varmin tuho,


      sillä naisen tavara ei kulu hinkaamisesta, päinvastoin paranee vanhetessa,

      • kolo-tikkainen

        että se on kuin kirnu, että sillä on muutakin kuin tunnearvoa, vanhan tavaran väärti, niinkö?


    • lohdutusta

      sexi loppuu viimeistään,kun arkku aukee,,joskus toki aiemminkin..

    • Silloin kun siitä pitää tehdä oikein oma aloitus Suomi 24 60 -palstalle. Silloin se ei ole enää luonnollinen osa ihmisen tarpeita vaan se näköjään pitää nostaa erikseen esille puheissa ;).

    • Psykoterapeutitar

      Tuttu kävi ruskettuneena ja laihtuneena ulkomaanlomansa jälkeen ja hihkui innosta, kuinka miehet huomioivat. Antoi minulle ohjeeksi miesmaailmaan, että kun edes laihtuisin, niin "saisin" miehiä.
      Niin kai! Kiinnostaako! Ei! Seksikin loppunut jo vuosikymmeniä sitten!
      Kukin tyylillään!

      • ei_mitään_kuivuneita

        Kyllä mä ainakin tykkään pulskista plikoista.


    • Letitön

      En kattonu kelloa mutta olisko eilen illalla loppunut abaut 22.59..

      • Harvenmin-aamuyöllä

        Juuri näin. 60 ja vanhemmassa ikäluokassa seksi loppunee puoleen yöhön mennessä kun molemmat tahtoo nukkua perinteiset kellokorttimaiset yöunet.


    • flegmaatti

      Helle on haitannut sekä ruumiinkulttuurin harrastusta, että aviollisten velvollisuuksien hoitamista.
      Molempia toteutan kykyni ja innostukseni mukaisesti

      • haluaako.hän

        Mitäs vaimo tuosta tykkää, kysytkö mielipidettään ollenkaan?


      • flegmaatti
        haluaako.hän kirjoitti:

        Mitäs vaimo tuosta tykkää, kysytkö mielipidettään ollenkaan?

        Sävyisänä ihmisenä ei ole valittanut viime viikkojen flegmaattisuuttani.


    • helleseksiä

      Heti on erektiossa, kun naisen näkee, näillä helteillä.

    • Sitten kun sitä ei enää saa.

    • Runkman

      Siis seksi vaimon ka loppui jo 15 v sitten ko häneltä loppui moonikset, ei enään kutkaa vitussa :(

      • luistelija

        Vaihtoehtoja. Estrogeeneja peliin ja pelittää.

        Kun estrot joutuivat kieltolistalle niin liukkarituubi ilmestyi yöpöydälle.


      • Karmeinta-lukea

        "Siis seksi vaimon ka loppui jo 15 v sitten..."

        Et ole kovin terve sinäkään . Itseasiassa tosi vinksahtanut.

        Normaali mies olisi lopettanut moisen avioliiton ja etsiytynyt halukkaammille tienoille.


    • 245838

      Loppu joh :(

      • Tarkka-ajan-kanssa

        Monelta?


    • Sain kuulla tällaisen kuolemattoman viisauden: "Jos oma puoliso ei sytytä, eikä saa haluja heräämään, mutta naapurin rouva saa aikaan erektion, ei miehellä ole mitään hätää. ." Tämän kertoi mies.

      • liukkaria

        Olemassaolo vai "sytyttely"?

        Ei liene poikkeuksellista, että vuosikymmenten saatossa pelkkä ikääntyneen vaimon läsnäolo ei ole primitiiviseen kiihkoon innoittava asia.
        Kyse on myös siitä miten vanha vaimo "sytyttelee" miestään.


    • lollolol

      Paremman puutteessa voi alkaa vemputtamaan ulko-ovea.

    • tööttt

      -olin miehelle pelkkä hakattava leikkikalu - suvunkin mielestä pelkkä ali-ihminen
      - ihmisarvoa ja oikeuksia vailla oleva, joka kulki vain kytsimässä paljonkonvois hyötyä heidän oletetuista rikkauksistaan. Kai Tavallinen tarina alkoholisti-ja narkkisukujen elosta mssä omaiset ja sukulaisetkn vain riitelee porukalla mammonoistaan verissä päin ja kuinka paljon naisista ja lapsista voi rahallista hyötyä irroittaa. jokseenkn oksettava"kehityskertomus" aikuiseksi kasvamisesta kaiketi monille muillekin.

      • surullista-mutta-totta

        ikäväkyllä, tommosia sukuja on suomessa,


    • kysyn

      Paljon on myös työaloja joilla ihmisten primitiiviset tunteet ovat kiellettyjä tai jäädytettyjä "ei sallittuja" . Jos uutisten rikostoimitus kertoo ettäSuomessakn tuhat lasta vuosittain raiskataan ja perinteisesti naiset hakataan invalideiks - uskomatonta lässynlässyä on hurskastelun merkeissä lie poliitikkojen ja muitenkin piirien muka sivistyneet kuppikuntakeskustelujen aiheet.

    • pikkase-löysäne-ny

      oisha toi eukko tua noi viäl tahtonu
      mut mää lopettelin jo
      mit sit turhii pitkittelee
      varrotkoon ens viikkoo ni saattaa taas saara

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      61
      3111
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3067
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2417
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      91
      2037
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1893
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1759
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1606
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      83
      1370
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1280
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      79
      1110
    Aihe