Mikä tekee sinusta onnellisen?

Kannattaa ehkä miettiä hetki, vaikka ilmiselviä asioita mieleen putkahtaakin. Onnihan kannattelee meitä kuten rakkauskin - voiko ne yhdistää?
Rakkaus on pyyteetöntä, mutta onnellisuudessa on itsekkyyden häivä :D

Yhtä kaikki itse rakastan samoja asioita, jotka minut onnelliseksi tekevät.

Tahtoisin kuulla tarinoita hyvästä!

58

910

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • noohjooh

      Yleensä onnellisuuteni liittyy siihen että saan jotain aikaiseksi. Siisti piha ja talo, käsityöt ja muut tekeleet. Hyvät puolet tuossa on, että saan jonkin verran aikaiseksi. Huonot puolet että on vaikeaa relata, sohvan uumenissa tunnen olevani jotain jätettä :))

      Rakkautta toiseen sukupuoleen, siitä on niin kauan kuin sellaista olen tuntenut ja kuitenkin pärjännyt, uskon että pärjään jatkossakin :)

    • Vanhana huomasin yht-äkkiä että olen ansainnut hyvän eläkkeen.
      Nuorena ansainnut muutakin.
      Urheilija-nuorukaisen vartalollani.
      Ystäväni, osa kavereistani ovat olemassa.
      Mitä lie sitten minussa näkevätkin.
      -
      Olen onnellinen siitä että en ole muuttunut pätkääkään.
      Olen edelleenkin se sama, fiksu, älykäs, komea mies.
      Mies, josta kukaan, joka on oppinut minut tuntemaan, ei halua päästää koskaan irti.

      H.

      • de-meter

        Nytkö vasta huomaisit, että sinulla on hyvä eläke, hunksi ?
        Me muut ollaan tiedetty se jo kauan..))

        Tuo oli kyllä uutta, ettei sinusta päästetä irti. No ainakin yritystä on ollut, dokumenttien valossa..))

        Itselläni ne onnellisuuden - puhuisin kyllä mieluummin tyytyväisyydestä - aiheet ovat samat kuin ihmisillä yleensä: terveys, läheiset, passelit elämisen puitteet. Eipä tässä muuta..))

        Ymmärsin, että aloittaja hakee vähän isompaa tarinaa, mutta siihen paneutuminen voisi viedä syville vesille ja sinne en nyt ehdi laskeutua arjen tasolta. Jospa se suuri kertomus irtoaisi muilta...
        Aihe on kaikin tavoin kannustettava ja varmasti rakennukseksi...

      • de-meter kirjoitti:

        "feikki-de-meter"

        Kirjoitinko minä juuri nyt?
        Vanhuuteni alkoi jo aikoja sitten.
        Harvat nuoret ovat seuranneet alusta alkaen eläkkensä karttumista.
        Useimmat olivat jo nuoresta alkaen onnellisia työ-paikastaan.
        Heillä onni oli ns. löyhissä kantimissa.
        Kuten olemme saaneet palstalla huomata.
        Sinunkin palstallasi valitetaan paljon.
        -
        Loppu-kevennys:
        Ehkäpä voimme olettaakin, että korppiksen ja sinun palstasi ovat sitä riittävän suurta tarinaa?
        Minä vain pieniä riimejä.

        H.

      • de-meter
        hunksz kirjoitti:

        Kevennys painoi paljon, mutta oli kovin läpinäkyvä..)) Säästä vain ylisanat itsellesi kuten tähänkin saakka...Niillä kun ympäröit itsesi niin "onnellisuus" pysyy omissa käsissä...

      • hunksz kirjoitti:

        "feikki-de-meter"

        Kirjoitinko minä juuri nyt?
        Vanhuuteni alkoi jo aikoja sitten.
        Harvat nuoret ovat seuranneet alusta alkaen eläkkensä karttumista.
        Useimmat olivat jo nuoresta alkaen onnellisia työ-paikastaan.
        Heillä onni oli ns. löyhissä kantimissa.
        Kuten olemme saaneet palstalla huomata.
        Sinunkin palstallasi valitetaan paljon.
        -
        Loppu-kevennys:
        Ehkäpä voimme olettaakin, että korppiksen ja sinun palstasi ovat sitä riittävän suurta tarinaa?
        Minä vain pieniä riimejä.

        H.

        ...eläkkeensä

        H.

    • On se kummallista, että rumuudestani, tyhmyydestäni ja totisesta tosikkomaisuudestani huolimatta minulla on paljon kavereita ja jokunen hyvä ystäväkin, rakastavia ihmisiä unohtamatta.
      Siitä täytyy olla tosi iloinen, melkein onnellinen.

    • Kesä, luonto, aamiainen ulkona, linnut, vesi, rantasauna, hyvä ihmissuhde, lapset. Mökkihöperyyden lisäksi pienet pyrähdykset ihmisten ilmoilla. Tästä hetkestä nautiskelua, onnen eteen puuhastelua.

      Onni ei kasva puussa eikä putoa syliin.

      • noohjooh

        Tuohon viimeiseen on helppo yhtä, kukaan ei sitä onnea toiselle tuo, joutuu itse näkemään vaivaa sen eteen. Joskus joutuu vähän ylipuhumaan itseään, että nyt on kaikki niin kuin pitääkin.

        Toiset väittää että tämä ei ole onnellisuutta, vaan tyytyväisyyttä. Olen eri mieltä. Puuhastelu tuo paljon syvempiä tunteita kuin tyytyväisyys, ei mikään kovin intohimoinen onni, mutta siitä välistä.

      • Korppismiettii
        noohjooh kirjoitti:

        Tuolla toisessa ketjussa on vastakohta tälle aloitukselle. On mielenkiintoista osallistua molempiin. Alakulo/onnellisuus.

        Nyt kuitenkin on lopetettava. Istuntoni päättyy.

        Joskus illalla myöhään kun palaan mökille risteilyltä luen teidän muiden kirjoituksia ja ehkä kommentoin omista tunteistani /vedinkö vesiperän vai koinko huikeita elämyksiä.

    • hehehehee

      Se, että en ole onneton.

    • Kun löytää rauhan ja tasapainon itsensä kanssa, syntyy tasainen onni, jota ´´kultaisen keskitien´´ kulkeminen tukee.

    • hompsantuusa_

      Nyt menen harhaan varmaan toisten mielestä omassa onnellisuuden tunteessani. Nimittäin saan hyvin harvoin sellainen tunteen. Se tunne tulee siitä, kun tulee yllättäen sellainen naurun asia, joka lähtee ihan sydämen pohjasta. Joku onnellisuushormoni silloin irtoaa ja saan sellaisen eufoorisen tunteen. Se ei todellakaan ole mikään pinnallinen naurahdus eikä joku naurujoogamainen tietoisesti tehty nauru vaan aito ilon nauru.
      Tyytyväisyyden tai tyytymättömyyden piikkiin laitan muut olotilat.

      (Onnellisuudentunne lienee yhdyssana, en ala korjailemaan.)

      • hompsantuusa_

        Hassua, tuohonkin onnellisuushormooniin sain vastauksen toisesta ketjusta. Olen nauranut palleani hyvälle tolalle ja siitä se eufoorinen olo. Ihan naurattaa tällainen moukan tuuri.

      • noohjooh

        Näistä onnen hetkistä on ennenkin keskusteltu, ja joku on sanonut että ei tavalliset hetket ole kuin kiitollisuutta ja tyytyväisyyttä.

        Mietin että voiko olla luonnekysymys? Toiset ovat enemmän kissan kaltaisia, rauhallisia ja tyytyväisiä, "hrrrr nyt on hyvä olla". Toiset ovat koiramaisia, "jee mä saan ruokaaah!" :) En tiedä, kunhan höpisen. Nimittäin minulla on yksi ystävä joka on luonteeltaan rauhallinen, ei hötkyile suuntaan eikä toiseen, ei ole suuria syvyyksiä eikä korkeita taivaita. Ei onneton eikä onnellinen, tasaisen tyytyväinen. Se on hänen tapansa.

        Itse olen ehkä ollut eufoorisin juuri jonkun synkän pilven jälkeen. Kun se menee ohi ja elämä taas rullaa, saatan tuntea niin syvää tyytyväisyyttä että meinaa pakahtua. Ihan olemalla ja katselemalla. Kun just se hetki on täydellinen, tyytyväinen ei riitä millään kuvaamaan.

    • Olen nykyisin onnellinen vapaudestani, voin elää itselleni ensimmäistä kertaa elämässäni lapsuuden jälkeen.
      Tänään ajoin auton mökille ja polkaisin sähköpyörällä takaisin kylille 14km.
      Sekin on iloa tuottava asia että kuntoni on hyvä ja olen terve.
      Ole kiitollinen hyvästä kumppanista joka tajuaa minua vaikka en saata olla kovin helppo kaikessa itsenäisyydessäni.

    • Mikä_milloinkin

      Itsekseni vetelöinti.

      En tosin käytä sanaa "onnellinen", koska se mielestäni sisältää niin paljon pakkoja. Ihmisen on pakko olla onnellinen, olivatpa olosuhteet mitkä tahansa. Kuka uskaltaa sanoa, että en yleensä ole sen kummemmin onneton kuin onnellinenkaan, mutta elämä on ok silloin, kun ei ole mitään mikä syö kohtuuttomasti voimavaroja, esimerkiksi pitkään jatkunut vaikea sairaus tai loppuelämän kestävä toivoton taloudellinen tilanne?

      • Hyvä kommenttisi.
        Kun perussiat ovat ok, voi sen päälle aina rakentaa.
        Tuota vetelöintiäkin harrastan aina välillä. Nytkin, tulin kyliltä ja lojun tässä sängyllä kone sylissä.

      • hompsantuusa_

        Juuri noin. Nykyisin on onnellisuustutkijoita ja onnellisuusprofessori sun muita "onnellisia".
        Jonkin sortin hupsuna pidettiin päällepäin onnellista ihmistä.
        Itsekin vieroksun tuota onnellisuus -sanaa. Jouten olen minäkin tänään olla möllöttänyt. Harvoin sitä itselleen sallii. En ole vieläkään oppinut siihen, että keskellä päivää olisin nenä kirjassa kiinni. Pitää mukamas ensin tehdä jotain hyödyllistä ansaitakseen jouten olon.

    • Annikki-ko

      Onni on rauhallisuus punaisessa mökissä, josta olen aina haaveillut. Koirani ja 2 kissaani täydentävät onneni. Asun yksin, olen leski, olen ollut jo 20 vuotta, toki miesystäviä on ollut. Mutta viihdyn yksin, olematta yksinäinen

    • e.lä.mä

      Ehkä pitäisi olla onnellinen kun voin lopettaa 58 vuotiaana ja hoitaa vaimoani yli 2 vuotta kotona omilla rahoilla, hän oli sairaskirjoilla omastayrityksestä josta otti sopivaa palkkaa eläkettä ajatellen.

      On yli 13 vuotta kun jätin työelämän, vaimoni kuoli 2007 hän ei ehtinyt eläkkeelle. Otin eläkkeen 61 vuotiaana ei ole suuri mutta ei ole velkaa tiilitalo, uusiauto, lapset syntyneet 78-74 paljon lukeneet hyvät ammatit omat talot 5 lapsenlasta. Olla onnellinen--tuskin vain tyytynäinen, on jo vuosia ollut uusi läheinen eläkeläinen (hammaslääkäri) pidän älykkäistä ihmisistä.

      Harrastukset vaativat paljon rahaa ennen oli purjehdus, olen sitä haaveillut ehkä jää vain haaveiluun. Autoilu (asuntovaunu) kylläkin on mutta tämänpäivän kovassa liikenteessä on melko vaativaa. Aikaisemmin kiersimme koko euroopan ja paljon Suomessa.

      Mielestäni hyvä aloitus, voisi olla myös taloudesta.

    • Onnellisimmillani olen silloin kun läheisilläni on kaikki hyvin. Ei tarvise huolehtia ja murehtia.

      • e.lä.mä

        Näin , 60 on täynnä lapsia ilman omaa järkeä.

      • e.lä.mä
        e.lä.mä kirjoitti:

        Näin , 60 on täynnä lapsia ilman omaa järkeä.

        Teillä suomalaisilla ja maahanmuuttajilla!!!

    • siinä-tärkeimmät

      Vastaus :

      paljon rahaa,
      hyvä oma aviomies
      turvallinen elämä

    • aaveissako-mun

      Olen onnellinen kun näen aaveen joka ei istu Kela taxissa harmaakaihi silmissään.

    • Onnellisuuteen tarvitaan aina kaksi, ei siitä kyllä muuten mitään tule, siihen kun liittyy vielä kaipaus, niin kyllä siihen varmaan kaksi tarvitaan, jos meinaa onnellinen olla.
      Muutenkin onnellisuus taitaa olla enempi lasten ja naisten juttuja.
      En tiedä, voiko mies olla onnellinen, en ole ainakaan nähnyt, tyytyväinen vain, eikö se jo riitä. Naisia ja lapsia olen nähnyt onnellisia.
      Kyllä nämä valoisat kesäyöt, on ne ihan mukavia.

      • Mikä_milloinkin

        Ei tarvita kahta. On mukavaa, kun kukaan ei roiku lahkeessa.

        Jos itsekseen olo olisi pakotettua, niin se olisi eri asia. Arvelen, että jos ei osaa olla itsensä kanssa, niin ei osaa oikein hyvin olla toistenkaan kanssa. Itse olen itseni paras kaveri. Mutta arvostan myös muita ihmisiä, paitsi jos he kerran toisensa jälkeen varta vasten osoittavat, etteivät ole sen arvostamisen arvoisia.

      • Mikä_milloinkin kirjoitti:

        Minäkin viihdyn hyvin itseni kanssa. Kokonaista neljä päivää olen ihan omissa oloissani.
        Sitten alkaa tulemaan taas väkeä.
        On myös kiva olla porukoiden kanssa, mutta kaipaan väliin rauhallisia yksinolon päiviä.
        Tuosta myös olen samaa mieltä kanssasi, että, kun itsensä kanssa oleminen tuntuu hyvältä, osaa myös suhtautua toisten kanssa olemiseen.
        Henkilö, joka aina tarvitsee jonkun kylkeensä kiehnaamaan, osaamatta olla hetkeäkään yksin, luo levotonta tunnelmaa.

      • eppu2 kirjoitti:

        Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Tarvitsen oman tilan ja oman ajan.
        Nytkin yöpuvussa ylisillä naputtelen. Ikkuna auki, tuulen vire seurana.

      • korppis kirjoitti:

        Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Tarvitsen oman tilan ja oman ajan.
        Nytkin yöpuvussa ylisillä naputtelen. Ikkuna auki, tuulen vire seurana.

        Niin se vain supistui 3 päivään tämä yksin oloni. Tuli tekstari.
        Kaksi nuorta miestä tulossa kalareissuun.
        Täytynee lähteä alamökille laittamaan takkavalkeaa, jääkaappi päälle ja pojille petit.

      • Mikä_milloinkin kirjoitti:

        Ei tarvita kahta. On mukavaa, kun kukaan ei roiku lahkeessa.

        Jos itsekseen olo olisi pakotettua, niin se olisi eri asia. Arvelen, että jos ei osaa olla itsensä kanssa, niin ei osaa oikein hyvin olla toistenkaan kanssa. Itse olen itseni paras kaveri. Mutta arvostan myös muita ihmisiä, paitsi jos he kerran toisensa jälkeen varta vasten osoittavat, etteivät ole sen arvostamisen arvoisia.

        Ei tämä minun viisaus ole, mutta oon minä samaa mieltä, että jos ihmisellä olis kaikki maailman rikkaudet, ja se olisi yksin, niin ei se ainakaan onnellinen olisi.
        Onnellisimmillaan ihminen taitaa olla silloin, kun joku kadehtii sitä.
        En tiedä, onko se onneton, jolla ei ole mitään kadehdittavaa.
        Tyytyväinen voi itekseekin olla, mutta se on kyllä onnellisuudesta, niin kaukana kun uiminen hukkumisesta.

      • k-kotton kirjoitti:

        Onnellisuus on jokaisen sisäinen henkilökohtainen kokemus, ei sitä voi toisen puolesta määritellä.

      • eppu2 kirjoitti:

        Niin se vain supistui 3 päivään tämä yksin oloni. Tuli tekstari.
        Kaksi nuorta miestä tulossa kalareissuun.
        Täytynee lähteä alamökille laittamaan takkavalkeaa, jääkaappi päälle ja pojille petit.

        Minulla on pyykkipäivä. Mökin petivaatteita ja pyyheliinoja.

      • eppu2 kirjoitti:

        Onnellisuus on jokaisen sisäinen henkilökohtainen kokemus, ei sitä voi toisen puolesta määritellä.

        Niin kai se on, Älä kuitenkaan ala onnettomaksi näistä minun kirjoituksista.
        Tosiasia on kitenki, jos maailma olisi täynnä onnellisia ihmisiä, se ei kehittyisi yhtään..
        Aloitksessa kyseltiin, "Mikä tekee sinusta onnellisen". Minulla olisi kaikki mahdollisudet tehdä olo niin onnelliseksi kn mahdollista, mutta sellaista taitoa minulla ei ole.
        Mutta tässä on se elämän suolainen maku

        Minä mistään nyt onnettomaksi ala, pois se minusta. Kommenttejasi on ihan kiva lukea, niissä kun on sisältöä.
        Voihan sitä olla vaikka onnellinen jostain asiasta ja toisesta asiasta vähemmän onnellinen yhtä aikaa.

        "eppu2"

        Määrittele sisältö.

        H.

      • hunksz kirjoitti:

        "eppu2"

        Määrittele sisältö.

        H.

        Miksi?

      • Mikä_milloinkin
        k-kotton kirjoitti:

        Ei tämä minun viisaus ole, mutta oon minä samaa mieltä, että jos ihmisellä olis kaikki maailman rikkaudet, ja se olisi yksin, niin ei se ainakaan onnellinen olisi.
        Onnellisimmillaan ihminen taitaa olla silloin, kun joku kadehtii sitä.
        En tiedä, onko se onneton, jolla ei ole mitään kadehdittavaa.
        Tyytyväinen voi itekseekin olla, mutta se on kyllä onnellisuudesta, niin kaukana kun uiminen hukkumisesta.

        Onko nuo ainoat vaihtoehdot? Joko olla kahden tai yksin kaikkien maailman rikkauksien keskellä.

        Tottakai ihminen tarvitsee toisia ihmisiä, mutta itse en muotoilisi sitä niin, että onneen tarvitaan kaksi. Ihminen haluaa olla osa jotain suurempaa, mutta ei se välttämättä ole parisuhde 24/7. Minusta on hyvä, kun osaa olla itsensä kanssa, mutta liittyä toisiin ihmisiin tarvittaessa. Eikä mikään ulkopuolinen "tee" ihmistä onnelliseksi eikä oikeastaan miksikään muuksikaan. Ihmisestä itsestään lähtee kaikki. Toki on parempia ja huonompia ulkoisia olosuhteita eikä valitettavasti kaikille asioille voi itse mitään.

        Ja se onnellisuus on minulle edelleen kovin kliseinen sana. Tyytyväisyys on paljon parempi. Ja merkityksellinen elämä. Mitähän niitä muita vielä olisi, jotka kuvaavat enempi sitä, mitä tarkoitan. Mielenrauha. Sopu itsen ja ympäristön kanssa. Huolettomuus. Ilo.

      • Twelvepoints

        Hyvä kommentti "mikä milloinkin", juttu on juuri noin; onni asuu omassa taskussa. Keneltäkään toiselta / muulta ei voi vaatia sellaista taakkaa, itsensä onnellistuttamista.

    • Levanteri

      Joka ilta kun lappu sammuu, ja pääsee omaan itulaatikkoon :)

    • Minulle onnellisuuden peruspilarit ovat terveys, perhe, ystävät ja oma koti, eli suht samat rakennusaineet kuin hyvään elämään tarvitaan. Voi elämä toki hyvää olla vaikkei kaikki mainitsemani olisikaan koossa, mutta minulle nuo ovat tärkeimmät. Tuon peruspilarin päälle tulee sitten "bonuksena" hyvin monia pienempiä asioita jotka saavat elämän tuntumaan onnelliselta, ei ehkä jatkuvasti mutta ajoittain, esim. kävely metsäpolulla kesäisenä päivänä linnunlaulusta nauttien, tai hetki rannassa kivellä istuen aaltojen liplatusta kuunnellen. Itselläni onnellisuus tulee ja menee tilanteista ja tapahtumista riippuen, mutta kun perusasiat ovat kunnossa on helppoa tuntea onnea pienistäkin asioista ja heittäytyä siihen mukaan.

    • malla-ei-oo-rahaa-
    • Onnellisuus muodostuu niistä hetkistä, joita joskus vilahtaa ohi elämässä, monen moisissa erilaisissa tilanteissa, useinkin ne hetket tulevat yllättäen, odottamatta ja suunnittelematta.

      Onnellisin olen silloin , jos ja kun saan toisen ihmisen, kenet tahansa kanssakulkijan, läheltä tai kaukaa, iloiseksi ja onnelliseksi, silloin hykertelen itsekin hiljaa sisälläni onnesta.

      • ...kyse on tietysti onnenhetkistä...

    • Ihmisten onni on mahdollista, kun perusasiat ovat kunnossa. Vanki voi tuntea onnea näkemästään kukasta, lapsi sodan keskellä turvallisesta sylistä.--esim...
      Omat kokemukset nykyisellään ovat pienten lastenlasteni tulo kotiini ja asettumnen tänne kotoisasti puuhailemaan.

    • Kotimaankulkija

      Tänä aamuna olen onnellinen aivan tavallisesta aamusta. Pilvinen päivä pelkästään ilahduttaa kuivan kauden jälkeen.
      Pistän kädet ristiin ja pyydän apua kaikille hädässä oleville ihmisille ja eläimille kaikkialla. Tämä ei ole hurskastelua, teen niin joka aamu, sitten ohjausta läheisille.

    • oma-ihminen-

      Se tekisi onnelliseksi,
      jos elämä tuo vielä vanhoillapäivillä läheisen luotettavan rakkaan ystävän,
      siis vain läheisen ystävän,
      johon voi luottaa 110 %
      siis täydellinen luottamus molemmin puolin,
      se on yleensä vain äidin ja lapsen välinen lottamus
      ei juurikaa koskaan muitten kanssa ole samaa varmaa oman ihmisen tuntua,

    • raha-tekee-onnelisen-

      RAHA jos sitä on riittävästi,
      rahalla saa ja autolla pääsee, vanha sanonta

      • Eikätee

        Mitä varten sitten on niiin paljon rikkaita onnettomia ihmisiä?

      • Eikätee kirjoitti:

        Mitä varten sitten on niiin paljon rikkaita onnettomia ihmisiä?

        Hyvä kysymys. Tuota kun miettii, alkaa oivaltaa jotain todellista onnellisuudesta.

    • Tänään olen onnellinen siitä että futista taas tv:ssä. Onnellisuus koostuu pienistä palasista, tuokioista, hetkistä jotka kiitävät ohi.
      Koko viikko olen ollut kohtuullisen onnellinen kun olen saanut pitää lapsenlapsia kylässä.

    • Eionnetonkaan

      Onnellisuus on vähän niin kuin rakkauskin, kaikki puhuvat siitä ja tavoittelevat sitä, mutta kukaan ei oikein tiedä, mitä se oikeasti on ja sisältää. Tai itse en ainakaan tiedä, en vissiin sitten ole onnellinen ihminen vaikka tyytyväinen olenkin monista asioista.

      Pikkuinen haju aiheesta on joskus kai vähän vahingossa ilmaantunut, kuin pieniä läikähdyksiä jossain sisällä, kuplivia pirskahduksia, nopeita lehahduksia joista jää hyvä mieli aiheista ja / tai asioista, jotka ovat menneet hyvin, nappiin, tapahtuneet niin kuin on toivonut ja halunnut. Toiveen täyttyminen, uurastuksen tulos, jonkun osoittama huomio, huomaaminen, kiitos, kannustus, kehu ... Kun uskoakseen täytyy nipistää itseään että on hereillä.

    • Eipä-moitittavaa

      - Pyrin olemaan tyytyväinen niin valveilla kuin unissani, 24 h on mukava luku.
      Jos vituttaa vähemmän kuin puolet, jää mukavasti plussan puolelle.

    • onnillinen

      Noh, Onni tietenkin! Anna Onnin tulla ja anna Onnin olla.

    • Aikaansaannoksesta.onnea

      Takapihan valkoiseksi maalatussa aidassa oli linnun sotkuja, rapaa ja siitepölyä. Satoi, otin ämpäriin vettä sadesaavista ja harjan kanssa kävin läpi märän aidan, liat lähtivät yllättävän vähällä. Siirtelin jouluvaloketjua että pääsin jokaiseen tahraan. Aita näytti vastamaalatulta.
      Iltayöstä hämärtyi, napsautin valoketjun päälle. Onnea pukkasi kun tuijotin aitaa pitkään ja rauhallinen uni tuli.

    • Terovärkki

      Minut tekee onnelliseksi se ettei minulla ole Mocca - Masteria!

    • e.lä.mä

      Ilman apua yhteiskunnalta ja Ruotsinkansalainen uusia autoja purjeveneitä ei apinoita naapureina ja tulot vain kasvaa näin eläkkeellä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      93
      3213
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1787
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1647
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      90
      1480
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      405
      1457
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      409
      1354
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1270
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1127
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      344
      959
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      272
      946
    Aihe