Kaverikylässä maaseudulla, osa I

Tämä tarina on vielä kauempaa kuin äsken lähettämäni Porvoon motarin tapaus. Tapahtui muistaakseni ihan vuosituhannen alussa tuttuni maatilalla Hirvensalmella. Ihana muisto toki tästäkin tapauksesta.

Oli pakko tulla välillä kaupunkiin hoitelemaan työasioita, mutta ensi viikolla palaan jälleen mukavan maalaisloman merkeissä Savoon. Ennen paluuta on kuitenkin pako kertoa, millaiset pari viikkoa minulla on juhannuksen jälkeen kesäpaikassani ollut. Tai oikeastaan kerron vain yhdestä päivästä, jonka ymmärtäminen vaatii toki hieman taustan kertomista.

Löysin tämän paikan vuosi sitten keväällä muistaakseni Kallen ilmoituspalstojen kautta. Maalaispariskunta etsi parinvaihdosta kiinnostunutta pariskuntaa. No minulla ei ollut tarjota vaimoa mukaan vaihtoon, mutta vastasin kuitenkin. Ja kuinka ollakaan, sain heiltä tuolloin vastauksen, joka johti viime kesänä vierailuuni talossa. Tuo viikonvaihteen vierailu oli ihanaa, mukavaa seksileikittelyä pullollaan, olimme kolmisin toistemme kimpussa ensin hieman varovaisemmin mutta lopuksi jo melko riettaasti niin saunassa kuin sängyssäkin.

Mutta se taustasta, nyt lähdin siis lomanviettoon heidän luokseen liki kuukaudeksi, auttamaan heinänteossa ja hieman myös rakennushommissa. Alan kokemusta kun on jonkin verran siunaantunut. Ensimmäinen viikko sujui kuten viimekesäinen viikonvaihdekin, mutta viime viikko toi hieman uusia kuvioita mukaan. Näin siksi, että Seija-emäntä oli Joroisissa viime viikon siskonsa luona auttelemassa heinätöissä kun siskon miesystävä makailee sairaalassa.

Toki me Antti-isännän kanssa olemme harrastaneet miestenvälisiä leikkejä jo ennenkin kaksistaan ilman Seijaakin, mutta nyt juttuun tuli uusi vire. Ja minä sain kuin vahingossa toteutumaan yhden pitkäaikaisen unelmani eli olla nainen miehelle. Naisellista minusta ei saa, partaa ei ajettu, rintakarvat rehottivat mutta kuitenkin olin jonkinlainen nainen. Ainakin kelpasin Antille.

Kaikki alkoi sitä, että yksi roolileikeistämme Seijan ja Antin kanssa oli sellainen jossa hiippailin heidän rantasaunallaan iltahämärissä, löysin pukuhuoneen pyykkikorista Seijan rintaliivit ja pikkuhousut ja ryhdyin runkkaamaan niihin. Ja jäin tietysti kiinni touhuistani saaden rangaistukseni. Antti palasi tuon leikin tunnelmiin eräänä iltana viime viikolla kysyen minulta, kiinnostiko minua oikeasti nuo Seijan alusasut. Ja kun myönsin että kiinnostivat ja kiihottivat, hän ehdotti, että pukeutuisin kokonaan Seijan asuihin ja kokeilisimme uudenlaista leikkiä.

Niinpä suuntasin pyykkikorille, löysin sieltä käytetyt ihanan tuoksuiset alushousut, puuterin värisen korsetin, sukat ja alushameen sekä sellaisen pitkän edestä napitettavan työleningin. Puin ne päälleni ja juuri ja juuri sain ahdettua läskini tuohon korsettiin. Mutta kuinka ihanasti se nostikaan rintani esille, tunsin todellista kiihotusta katsahtaessani peiliin. Vedin vielä jalkaan sukupuolettomat Kontio-saappaat ja lähdin sopimuksemme mukaan kohti navettaa.

Touhuilin hetken niitä näitä karjakeittiössä, putsailin hieman paikkoja ja odottelin. Pian kuulinkin oven käyvän, mutta en kiinnittänyt siihen sen kummempaa huomiota, jatkoin vain hommiani. Arvelin Antin pohtivan ovela, mitä hän oikein tekisi. Tai oikeastaan toivoin hänen ihailevan mahtava pyllyäni, joka oli kutsuvasti pystyssä kun putsailin astioita vesikraanan alla.

Yllättäen tunsin Antin takanani, hänen kätensä kulkivat suoraan leningin peittämille rinnoilleni ja hän painautui vaativasti pyllyäni vasten. Ja samalla tunsin, kuinka hänen verryttelyhousujen sisässä oleva kovettunut kyrpänsä painautui vaativan tuntuisena vasten pyllyäni. Antti puristeli rintojani, hieroi vatsaani ja kuljetti kätensä välillä myös syliini vetäen minut entistä tiukemmin itseään vasten. Sitten hänen kätensä hakeutuivat leningin sisään ja puristelivat vaativaisesti korsettien peittämiä rintojani. Antti riisui leninkini ja niin olin hänen edessään korsetissa, pikkuhousuissa, sukissa ja saappaissa. Samassa hän tarttui minuun tiukasti ja pakotti polvilleen eteensä pudottaen samalla verryttelyhousunsa nilkkoihin. Antilla ei ollut housujen alla laisinkaan alushousuja, joten edessäni oli hänen muhkea melansa, kiimatippa päässään kiiltäen. Ja ennen kuin ehdin tekemään itse mitään, Antti oli ohjannut kalunsa huulilleni ja pakottanut minut imemän itseään.

Jonkin aikaa itseään minulla imetettyään Antti käski minut nousemaan pystyyn. Sitten hän repi pikkuhousut jalastani ja pullautti rintani korsettien kätköistä esiin. Korsetti oli pahuksen tiukka eikä oloani helpottanut yhtään se, että korsetti oli edelleen tiukasti kiinni mutta rintani oli pullautettu niiden kätköistä esiin. Korsetti painoi vähän perhanasti rintojeni alla, mutta toisaalta tunne oli kiihottava ja nännini sekä kaluni kovettuivat entisestään.

0

3034

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mitä ihmettä

        Kaipaat hänessä
        Ikävä
        103
        1565
      2. Välillä käy mielessä

        olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
        Ikävä
        78
        1204
      3. Mitä oikein

        Näet minussa? Kerro.
        Ikävä
        88
        1127
      4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

        Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
        Ikävä
        139
        1036
      5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

        Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
        Raamattu
        580
        985
      6. Mika Muranen juttu tänään

        Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
        Sananvapaus
        1
        967
      7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

        Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
        Tv-sarjat
        8
        892
      8. Kotipissa loppuu

        Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
        Kuhmo
        20
        870
      9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

        Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
        Tv-sarjat
        9
        714
      10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

        On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
        Kokkola
        8
        670
      Aihe