Maksullista mukavaa motoristilta, osa II

Tajusin pian, että takanani oleva mies oli löytänyt kauppakassistani margariinirasian ja voiteli tällä kasvirasvalla nyt reikääni. Pian rasvaus loppui ja kuuntelin niin tarkkaavaisena kuin pillunnuolemiselta pystyin, mitä takanani tapahtui. Kuului jotain muovista kahinaa ja pian tunsin jonkin kylmän, jäntevän jäykän pötkön pyllynreiälläni. Mietin hetken, mikä se olisi arvaten samalla, että pian se porautuisi pyllyyni. Koska se ei varmastikaan ollut miehen kalu, joksi se oli liian kylmä, niin kyseessä oli pakko olla ruokakassistani löytynyt tuore lavakurkku. Mutta miettiminen jäi sikseen kun tuo patukka alkoi tunkeutumaan pyllyyni. Se koski ja tuntui inhottavalta, mutta sentti sentiltä se tunkeutui yhä syvemmälle. Välillä pötköä vedettiin hieman ulospäin, mutta seuraavassa hetkessä se tunkeutui jälleen muutaman sentin syvemmälle. Nyt tilanne hieman rauhoittui ja samassa tyttökin nousi edestäni, siirtyi taakseni ja mies puolestaan tuli eteeni istumaan samaan asentoon kun tyttö juuri äsken. Ja tullessaan kasvojeni eteen hän samassa pakotti minun avaamaan suuni ja ottamaan hänen kalunsa suuhuni. Samalla tunsin, kuinka patukka pyllyssäni jälleen liikkui ja tunsin, kuinka se painui vielä hieman syvemmälle pyllyyni. Seuraavaksi tunsinkin tytön ihanan kuuman pillun vasten pyllyäni hänen istuuduttua pyllystäni sojottavan kurkun päälle ja ryhdyttyä varovaisesti ratsastamaan sillä. Kurkun toinen pää tökki pyllyäni ja ilmeisesti toinen pää samaan tahtiin teki työtään tytön pillussa. Siinä minä nyt imin miehen kalua ensimmäisen kerran elämässäni samaan aikaan minua myös ensimmäisen kerran elämässäni naitiin pyllyyn kurkulla tai yleensä millään muullakaan tavalla. Ja suureksi yllätyksekseni minä hetken kuluttua tunsin suunnatonta hyvänolon tunnetta, kaluni nousi seisomaan ja hankautui ihanasti hiestä kastuneen kumiveneen ja vatsani välissä samaan tahtiin kuin tyttö nai minua pyllyyn. Ja ilmeisesti kaikkien, tai ainakin itseni suureksi hämmästykseksi, minä olin se, joka ensimmäisenä sai orgasminsa. Ruiskutin valtavan spermalastin vatsani alle ja kaluni oli tämän jälkeen yhä liukkaammassa ja kuumemmassa tunnelissa hien ja sperman liukastamaa kumivenettä vasten. Seuraavaksi oman orgasminsa sai pyllyssäni sojottavan kurkun päällä ratsastava tyttö ja pian hänen jälkeen oli vuorossa edessäni itseään imettävä mies, joka roiski spermansa suuhuni, kasvoilleni ja hiuksilleni.

Nyt he vetäytyivät minusta, työnsivät suuhusi taas nuo pikkuhousut ja samassa huomasin, miten auton lattialla pyörineestä ihmeteippirullasta repäistiin vielä pätkä varmistamaan pikkareiden pysyminen suussani. Seuraavaksi ihmeteippiä kietaistiin kiersi pääni ympärille niin, että silmäni peittyivät. Seuraava pätkä teippiä kiristettiin varmistamaan kurkun pysyminen pyllyssäni. Sitten kuulin jälleen nahkapukujen kahinaa ja arvelin pariskunnan pukeutuvan ajoasuihinsa. Tunsin kuinka tyttö jäi pukeuduttuaan istumaan selkäni päälle pyöritellen vielä kiusoittelevasti kurkkua pyllyssäni. Pian kuulin moottoripyörän pärähtävän käyntiin, lähestyvän autoani ja pysähtyvän aivan sen taakse. Nyt tyttökin nousi päältäni, tunsin kuinka hän hieman löysensi käsieni solmuja, vapautti jalkani siteistä ja hyppäsi sen jälkeen pois autostani. Ja melkein saman tien moottoripyörä kaasutti pois levähdyspaikalta. Ja minä pääsin availemaan solmujani. Ja saatuani aikani touhuttuani käteni vapaaksi irrotin varovaisesti teipin suuni ympäriltä, kaivoin pikkuhousut suustani, irrotin teipin kasvoiltani ja nousin varovaisesti kyykkyyn. Seuraavaksi irrotin melkoista kipua tuntien taikateipin pusseistani, pyllystäni ja selästäni saadakseni kurkun pois pyllystäni. kaiken tämän jälkeen otin pyyhkeen kassista, pyyhin hikeäni ja spermojani pois ja puin päälleni. Ja varovaisesti siirryin auton rattiin lähteäkseni jatkamaan pariksi tunniksi keskeytynyttä matkaani kohti mökkiä.

Autooni tästä seikkailusta jäi punaiset pikkuhousut ja käsieni siteenä olleet sukkahousut. Ne olisin valmis palauttamaan omistajalleen mikäli hän tämän jutun lukee. Voisimme vaikka sopia tapaamisen samalla levähdyspaikalle jotta voisit tulla noutamaan omaisuutesi. Mitä muuta sitten tapahtuisi jääköön mielikuvituksen varaan. Tapaamisvinkkinne voitte jättää tuolta koodi.netin kautta, josta tämän jutun alkupätkä löytyy. Sieltä kautta voitte lähettää minulle viestiä. Ja toki kirjoittaa voivat muutkin aiheesta kiinnostuneet.

2

1713

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tosi hyvin kirjoitettu.

    • Olisi hyvä jos tätä kautta pääsisi myös kirjoittamaan sinulle. Työnantaja ei pidä koodi.net sivustosta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      149
      2033
    2. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      305
      1737
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      93
      1567
    4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1210
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      78
      1203
    6. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1150
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1071
    8. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      48
      1007
    9. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      966
    10. Minkä näköinen

      On kaipaamasi henkilö🤔
      Ikävä
      45
      947
    Aihe