Karhuvuori

Oikeasti ketuttaa ihan suunnattomasti sellainen asia, kun arvoisat kotkalaiset haukkuvat aina Karhuvuoren asuinaluetta huonoksi ja rauhattomaksi paikaksi elää. Se ken ei ole koskaan Karhuvuoressa oikeasti asunut, ei ole oikeutettu vääristelemään asioita.

Karhuvuori tai "Karkkari" on ollut aikoinaan täynnä vuokrataloja ja on ymmärrettävää, että silloin (1970- ja 80-luvuilla) alue on ollut huonossa maineessa. Nyt on kuitenkin suurin osa taloista osaketaloja ja ympäristö on siistiytynyt enimmästä roskajengistä. Silti legenda "Kauhuvuoresta" tuntuu yhä sitkeästi elävän keskuudessamme, mikä on mielestäni väärin. Myös muiden kaupunginosien arvostelu niiden menneisyyden perusteella tuntuu nykypäivänä kovin jyrkältä.

Varsinkin ikänsä Kotkansaarella viettäneet tuntuvat olevan kovin kärkkäitä arvostelemaan muita kaupunginosia, vaikka eivät edes tunne niiden sijaintia, saatikka asukaskuntaa.

On väärin, että uusille tai tuleville kotkalaisille opetetaan heti ajatus ns. huonoista asuinalueista. Mielipiteitä toki saa olla, mutta annetaan kaikille mahdollisuus niitä mustamaalaamatta, myös Karhuvuorelle.

Itse olen viihtynyt Karkkarissa yli 20 vuotta, eikä minulla ole täältä kiire minnekään. Julkiset yhteydet Kotkansaarelle (virastoihin yms.) ovat parhaat koko Kotkan alueella ja meri ja luonto ovat lähellä. Tosin postiin ja pankkiin täytyy lähtemällä lähteä, mutta eihän niissä joka päivä tarvitsekaan asioida. Eli jos et halua asua aivan kaiken tohinan keskellä, on Karhuvuori oiva paikka elämiseen!

Tämän viestin avulla haluan ilmaista myös positiivisia mielipiteitä Kotkan huonomaineisista asuinalueista. Viestin tarkoitus ei ole loukata ketään, ja pyydän anteeksi yleistystä kotkansaarelaisista. Heissäkin on poikkeuksia, kuten meissä kaikissa muissakin. Jokaiselle suotakoon oma mielipide, mutta muistakaa ottaa myös muut huomioon mielipiteitä jakaessanne.

Mukavaa kevään odotusta!
162856
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Karhuvuoressa on paljon lapsiperheitä ja harrastusmahdollisuudet ovat mahtavat. Lapsille on kerhoja ja ulkoilumahdollisuuksia lähistöllä. Uskomatonta että vielä nykypäivänä löytyy ihmisiä jotka eivät asiasta mitään tiedä vaan pitävät karhuvuorta kamalana paikkana koska joku niin on kertonut.

Äänestä

Itse lapsuuteniasuin Karkkarissa,ei ole muutakuin hyviä/kivoja muistoja.Eikö Kotkan slummit sijaitse lähinnä Karhulan Raiteilla.
En usko että palaisin Karkkariin.Mutta kivahan Karkkarin läpi on ajella ja muistella lapsuutta.K-vuori ei tod ole kauhea paikka.Käykääs joskus esim.Helsingissä..Vesala Kontula akselilla tiedätte mikä on lähiöasumista.

Äänestä

Olen asunut Karhuvuoressa sekä Petäjäsuolla.
Kivilouhimon ääni häiritsee paljon enemmän Petä-
suon asukkaita kun Karhuvuorelaisia.
Karhuvuoressa tulee lisäksi juomavesi kraanasta,
ei tarvitse kaivosta kantaa.Tämä on asia joka on
todella tärkeä kun ihminen tulee vanhaksi.
Petäjäsuon taloissa ei myöskään ole hissejä.
Karhuvuori on hyvä ,etten sanoisi parempi kuin
Petäjäsuo.

Äänestä

Karhuvuori on nykyään täynnä ahmetteja ja vladimireja. Voisi sanoa että karkkari on erittäin kansainvälinen paikka. Lapset oppivat monta kieltä ja kulttuuria. Viranomaiset voisivat ottaa lisää "pakolaisia" muihinkin kaupungin osiin esim Hirssaaren kerrostalot pakolaiskeskuksiksi.

Äänestä
  • Kyllä Hirssaaressa on Vladimireja (vast).
    Käy katsomassa postilaatikon tekstejä.
    Siihen ASO-taloonko pakolaiskeskusta ajattelit?

    Äänestä

  • sitä kansainvälistä meininkiä ja muuta hulvatonta meininkiä on aina siellä missä on kaupungin vuokratalo, kaupunginosaan katsomatta.
    Jos naapuriin olisi suunnitteilla vuokratalo niin varmasti raapustaisin nimeni vastustajien listaan, (sanotaan nyt vaikka että uusi talo ei sovi arkkitehtuuriltaan vanhoihin taloihin jotta en rasistiksi leimaannu)

    Äänestä

  • Hirssaaressa kirjoitti:

    Kyllä Hirssaaressa on Vladimireja (vast).
    Käy katsomassa postilaatikon tekstejä.
    Siihen ASO-taloonko pakolaiskeskusta ajattelit?

    Niihin tietenkin. Voishan niiden viereen rakentaa pari uutta kerrostaloa ja siihen värivirheellisiä ja muita omassa maassaan kaltoin kohdeltuja n.18-30v miehiä.

    Äänestä

Joo,no,asiasta voi olla montaa mieltä..niinkuin ihan mistä tahansa, mutta aika oudolta kuullostaa että Kaehuvuoressa olis jotenkin hyvä asua..no,paikkana ihan jees,mutta asuinolosuhteista kun on ollut puhetta niin en voinut olla kirjoittamatta.Asuimme kahdessa asunnossa siellä(nyt tästä toisesta on tehty joku nähtävyys,hissit laitettu ym.)molemmissa oli niin paha homeongelma että poikani sairastui vakavasti astmaan,oli jopa tukehtua käsiini siellä.Talot numeroitu väärin,(pahus kun en muista katua..punaiset tiilitalot siellä ylimmällä paikalla..,)niin ettei ambulanssitkaan osanneet paikalle.Ei siinä kyllä paljon asukkaiden turvallisuudesta voi puhua.Toivottavasti nyt jotain muutoksia on asiaan jo tullut,ettei jollekkin toiselle todella satu pahempi tuuri.

Äänestä

Kestulteltuani kolmen poliisin kanssa ei voi kuin yhtyä yleiseen käsitykseen Karhuvuoresta. Eniten hälytyksiä Kotkan alueella tulee nimenomaan Karhuvuoreen. Väki- ja ilkivaltaa, huumausaineongelmia... Mistäköhän se Karhuvuoren maine tosiaan johtuukaan, niin..

Äänestä
  • Johtuisko suurimmat hälytysmäärät siitä, että Karhuvuori on Kotkan tiheimmin asuttu kaupunginosa ja ihmisiä löytyy suht runsaasti.

    Kaikki on suhteellista, joten voi niitä poliisisetien sanomisiakin kyseenalaistaa.

    Äänestä

täys koko paikka.mutta jos ei ole muualla asunut niin ei voi tietää minkälaista on asua hyvässä ympäristössä.ei o pakolaisia/kebab-äijiä hortoilemassa pitkin teitä,tai niinkuin viimeksi,jättivät auton risteykseen ja häippäsivät.
mutta olet kyllä positiivinen ihminen,jos kerran tykkäät asua karhuvuoressa.hyvä niin.

Äänestä

Olen ihan samaa mieltä, että karhuvuori on ihan hyvä paikka asua. Luonto on kaunis ja meren ranta lähellä. Olemme asuneet karhuvuoressa jo yli kolmekymmentä vuotta ja aina on ihana lähteä ulos luontoon omalta pihalta ja luontoa riittää loputtomiin. Se mitä joku kirjoitti poliiseista, että eniten hälytyksiä tulee karhuvuoreen, niin ei pidä paikkaansa (Asiasta todella tiedämme).

Miettikääpä muuten muita asuinalueita kotkassa esim. sunila, suulisniemi, ristinkallio, raitit. En IKINÄ VAIHTAISI PAIKKAA NIIHIN KARHUVUORESTA.

Juoppoja, pummeja, narkkareita yms. löytyy kaikkialta Kotkasta...ei pelkästään karhuvuoresta!

Äänestä
  • noi mainitsemasi asuinalueet löytyvät tietääkseni KARHULASTA ja sen liepeiltä..

    Äänestä

  • scmnds kirjoitti:

    noi mainitsemasi asuinalueet löytyvät tietääkseni KARHULASTA ja sen liepeiltä..

    Karhuvuoressa noin kuusi vuotta ja tykkäsin luonnosta,ihmisistä eniten ja juuri erillaisuus oli parasta!Ehkä asuisin siellä vieläkin jos en olisi halunnut omakotitaloa.
    Lokille vastasin siksi,että eikö Karhula olekkaan Kotkaa?

    Äänestä

  • Missä karhuvuoressa on meri lähellä? Sunilalaisena voin sanoa että sunila on siisti ja rauhallinen paikka. Koko ajan "saneerataan" koko sunilan aluetta. Ei tääl ole enää kun pari junttia vuokraisäntää jotka vuokraa noille sossujuopoille kämppiä. Kaikki vanhat juopot alkaa olla jo mullan alla. Noista muista paikoista oon samaa mieltä. Totuus on se että siellä missä on kaupungin asuntoja tai kaupungin asuntotoimiston kautta sosiaalisin perustein asutettavaa porukkaa, ni siellä sitä hulabaloota riittää. Niin kotkansaarella kuin mussalossakin.

    Äänestä

  • tehtaan varjossa kirjoitti:

    Missä karhuvuoressa on meri lähellä? Sunilalaisena voin sanoa että sunila on siisti ja rauhallinen paikka. Koko ajan "saneerataan" koko sunilan aluetta. Ei tääl ole enää kun pari junttia vuokraisäntää jotka vuokraa noille sossujuopoille kämppiä. Kaikki vanhat juopot alkaa olla jo mullan alla. Noista muista paikoista oon samaa mieltä. Totuus on se että siellä missä on kaupungin asuntoja tai kaupungin asuntotoimiston kautta sosiaalisin perustein asutettavaa porukkaa, ni siellä sitä hulabaloota riittää. Niin kotkansaarella kuin mussalossakin.

    meri löytyy tuosta muutaman sadan metrin päästä ;F et taida vaan osata.


    -Karkkarin poeka

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vuosikausia Karkkarissa kirjoitti:

Oikeasti ketuttaa ihan suunnattomasti sellainen asia, kun arvoisat kotkalaiset haukkuvat aina Karhuvuoren asuinaluetta huonoksi ja rauhattomaksi paikaksi elää. Se ken ei ole koskaan Karhuvuoressa oikeasti asunut, ei ole oikeutettu vääristelemään asioita.

Karhuvuori tai "Karkkari" on ollut aikoinaan täynnä vuokrataloja ja on ymmärrettävää, että silloin (1970- ja 80-luvuilla) alue on ollut huonossa maineessa. Nyt on kuitenkin suurin osa taloista osaketaloja ja ympäristö on siistiytynyt enimmästä roskajengistä. Silti legenda "Kauhuvuoresta" tuntuu yhä sitkeästi elävän keskuudessamme, mikä on mielestäni väärin. Myös muiden kaupunginosien arvostelu niiden menneisyyden perusteella tuntuu nykypäivänä kovin jyrkältä.

Varsinkin ikänsä Kotkansaarella viettäneet tuntuvat olevan kovin kärkkäitä arvostelemaan muita kaupunginosia, vaikka eivät edes tunne niiden sijaintia, saatikka asukaskuntaa.

On väärin, että uusille tai tuleville kotkalaisille opetetaan heti ajatus ns. huonoista asuinalueista. Mielipiteitä toki saa olla, mutta annetaan kaikille mahdollisuus niitä mustamaalaamatta, myös Karhuvuorelle.

Itse olen viihtynyt Karkkarissa yli 20 vuotta, eikä minulla ole täältä kiire minnekään. Julkiset yhteydet Kotkansaarelle (virastoihin yms.) ovat parhaat koko Kotkan alueella ja meri ja luonto ovat lähellä. Tosin postiin ja pankkiin täytyy lähtemällä lähteä, mutta eihän niissä joka päivä tarvitsekaan asioida. Eli jos et halua asua aivan kaiken tohinan keskellä, on Karhuvuori oiva paikka elämiseen!

Tämän viestin avulla haluan ilmaista myös positiivisia mielipiteitä Kotkan huonomaineisista asuinalueista. Viestin tarkoitus ei ole loukata ketään, ja pyydän anteeksi yleistystä kotkansaarelaisista. Heissäkin on poikkeuksia, kuten meissä kaikissa muissakin. Jokaiselle suotakoon oma mielipide, mutta muistakaa ottaa myös muut huomioon mielipiteitä jakaessanne.

Mukavaa kevään odotusta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu