En ole masentunut koska kukaan ei pidä minusta. En ole masentunut koska minulla ei ole kaikkea mitä haluaisin. En ole masentunut koska olen menettänyt rakkaani, enkä sen takia että minua vain sattuu masentamaan.
Olen huomannut tulevani pessimistisemmäksi kuin koskaan, enkä oikeastaan löydä syitä.
Olen ns. "masentunut" koska vihaan tulevaisuuttani. Minua oksettaa koko Suomi, en halua samoja asioita kuin läheiseni tai edes kuulua yhteiskuntaan. En ole kiinnostunut vastakkaisesta sukupuolesta tai töiden hankkimisesta. Mielestäni elämällä ei ole muita todellisia tarkoituksia kuin kuoleminen, ja se tulee kun on tullakseen.
Tai, voisin tappaa itseni. En ole kiinnostunut esim. viiltelemisestä, se on mielestäni melko säälittävää ja turhaa. Tietenkin se nk.'auttaa' joitain mutta eihän siitäkään ole kuin pelkkää harmia. Elämä on vain turhaa, ja se suoraan sanottuna vituttaa ja ahdistaa minua.
Olen täynnä jotain sairasta suuntaamatonta vihaa melkein kaikkea turhuutta kohden.
Vain harvat ihmiset kiinnostavat minua, rakkaimmat ystäväni. Puhuminenkin vaikuttaa turhalta (psykoterapia unilääkkeitä).
Siis jotain käsittämtätöntä. En ole saanut mielenterveydellisen sairauden diagnoosia enkä edes usko ketään kiinnostavan! Olen kaiken hyvän lisäksi vasta kuusitoista, tässä iässähän kaiken pitäisi olla kiinnostavaa? Ainoat elämäni valoläiskät ovat musiikki ja kulttuuri. Ystävät eivät odotetusti ymmärrä, joten se siitä.
Onko muita jotka tuntevat samoin?
Tämä ei ole valitus, tämä on lähempänä totuuden tavoittelemista.
Eikä ollut parempaa tekemistä.
Olen huomannut tulevani pessimistisemmäksi kuin koskaan, enkä oikeastaan löydä syitä.
Olen ns. "masentunut" koska vihaan tulevaisuuttani. Minua oksettaa koko Suomi, en halua samoja asioita kuin läheiseni tai edes kuulua yhteiskuntaan. En ole kiinnostunut vastakkaisesta sukupuolesta tai töiden hankkimisesta. Mielestäni elämällä ei ole muita todellisia tarkoituksia kuin kuoleminen, ja se tulee kun on tullakseen.
Tai, voisin tappaa itseni. En ole kiinnostunut esim. viiltelemisestä, se on mielestäni melko säälittävää ja turhaa. Tietenkin se nk.'auttaa' joitain mutta eihän siitäkään ole kuin pelkkää harmia. Elämä on vain turhaa, ja se suoraan sanottuna vituttaa ja ahdistaa minua.
Olen täynnä jotain sairasta suuntaamatonta vihaa melkein kaikkea turhuutta kohden.
Vain harvat ihmiset kiinnostavat minua, rakkaimmat ystäväni. Puhuminenkin vaikuttaa turhalta (psykoterapia unilääkkeitä).
Siis jotain käsittämtätöntä. En ole saanut mielenterveydellisen sairauden diagnoosia enkä edes usko ketään kiinnostavan! Olen kaiken hyvän lisäksi vasta kuusitoista, tässä iässähän kaiken pitäisi olla kiinnostavaa? Ainoat elämäni valoläiskät ovat musiikki ja kulttuuri. Ystävät eivät odotetusti ymmärrä, joten se siitä.
Onko muita jotka tuntevat samoin?
Tämä ei ole valitus, tämä on lähempänä totuuden tavoittelemista.
Eikä ollut parempaa tekemistä.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Älä huoli. Et ole masentunut.
Olet löytänyt sen totuuden, jonka jokainen ihminen on joskus löytää. Kysymys on sellaisesta elämän ymmärtämisen hetkestä, joka tulee vastaan lähes jokaiselle ihmiselle jossain elämänvaiheessa. Ne ihmiset, jotka ovat herkempiä saattava asian vaikuttavuuden johdosta "tulla uskoon" tai vastaavasti sortua huumeisiin, alkoholiin jne jne...Jos olet taiteellisesti lahjakas tyyppi, riski sortua aineisiin on sinulla suhteellisen suuri..pidä varasi!
Mistä tuo johtuu on sitten täysin eri asia: jossain tapauksissa voi toki olla kysymys mielenterveyden häiriöstä, mutta tämän ongelman oireet ilmenevät useimmiten täysin terveillä ihmisillä. Omakohtaiset havaintoni tästä ilmiöstä liittyvät maailmankatsomuksen ja ympäristön havainnoin perusteella tehtäviin johtopäätöksiin.
Elämäntilanteen muutokset yhdistettynä edelliseen osaltaan lisäävät tunnetta masentumisesta, vaikka kyse on todellisesti oman maailmankuvan jäsentymisprosessista, joka joillekin ihmisille voi olla melko raskas ja ympäristön tukea vaativa tapahtuma.
Jos ympäristösi ei ymmärrä prosessisi vaihetta ja pitää sinua täysin eri tavalla ajattelevana, mutta olet samalla riippuvainen siitä ympäristöstäsi (vanhempasi / huoltajasi), on olemassa mahdollisuus joka johtaa vakaviinkin ristiriitoihin. Tapahtumalla ei ole mitään tekemistä murrosiän kanssa...nuoresta iästäsi johtuen joku saattaa suhtautua ongelmaasi kevytmielisesti, mutta minä luulen että olet ikäisiäsi huomattavasti kypsempi persoona varsinkin henkisesti. Edelleen kokemuksieni perusteella elämänkatsomuksen jäsentymisprosessi tapahtuu vasta nuoruusvaiheen jälkeen, jolloin ihminen irrottautuu vanhemmistaan ja alkaa itse ottaa vastuuta omasta elämisestään. Mikäli prosessissa tapahtuu vakavia häiriöitä esimerkiksi muuttuneesta elämäntilanteesta johtuen, saattaa edelleen tapahtua ilmiö, jossa jäsentymisprosessi tulkitaan mielenterveyden häiriöiksi / järkkymiseksi.
Minulla tärkeät asiat prosessiin liittyen
- Agnostismi
- Filosofia
- Latina
- Raskas musiikki
- Apokalypsi -genren elokuvat
- Psykologia ja itsetutkiskelu
- Pseudotieteet
Lisäksi lopetin nikotiinituotteiden käytön prosessin pahimmassa vaiheessa, jolloin olotilat olivat välillä todella mielenkiintoiset :)
Jos elämääsi liittyy vielä alapuolella listattuja asioita, olet todellisessa liemessä.
Toisaalta: ainoa asia mitä alat miettimään on raha ja sen puutteesta johtuvia seuraksia. Muista, että se on vain rahaa ja sitä saa tarvittaessa pankista. '
Miten pääset tilanteesta yli:
Katso todellisuutta SILMIN (ei silmiin) ja ala elää!
Kuoleman jälkeen on todellisuus, josta emme tiedä mitään.
- Taloudelliset ongelmat
- Opiskelupaikkaan liittyvät asiat
- Läheisen kuolema
- Legaaliset ristiriidat yhteiskunnan ja yksilön välillä ja niiden seuraukset
- Yliskeptinen suhtautuminen kaikkiin asioihin (vain tietyssä seurassa)
- Alkoholin runsas käyttö
- Hedonismi
- Ristiriidat vanhempien kanssa
Keskustelu omista näkemyksistäsi todellisesti fiksujen ja argumentointikykyisten ihmisten kanssa helpottaa oloasi uskomattoman paljon. Hyville ystävillesi on turha kertoa mitään, he eivät kuitenkaan ymmärrä. Ystävät on tässä tapauksessa hauskanpitoa varten.
Toivottavasti sait tästä tekstistä jotain irti. Tiedän sen tuskan mitä tällä hetkellä sisälläsi koet. Sitä on helvetin vaikea pukea kirjoitusasuun,mutta verbaalitasolla sen tuntee puhujan äänestä kilometrien päähän.
-Hevi on parasta huumetta-
Tämä kirjoitus ei edusta mitään psykologista koulukuntaa vaan on kirjoittajan oma näkemys vaietusta elämänvaiheesta.
Ah, kiitos vastauksestasi- on helpottavaa tietää etten ole ainoa joka näin ajattelee.
En pidä rahasta enkä opiskelusta. Kuulostaa aivan järjettömälle, mutta en usko sen olevan itselleni hyödyksi millään tavalla.
Minulla on ristiriitoja vanhempieni kanssa, taloudellisista ongelmista en vastaa minä eikä läheisiä (lukuun ottamatta jokaista isovanhempaani) ole kuollut. Kaiken pitäisi siis näennäisesti olla "HYVIN" mutta maailma ei osaa miellyttää minua (tai minä sitä).
Olen kuitenkin iloinen faktasta että ihmisillä on vielä jäljellä ajattelunrippeitä,
kiitoksia rohkaisusta tms.
Aivan kuin olisi jälleen huono asia tulla uskoon vai? Minä sanoisin että itse pääsin tähän elämän vaiheeseen kun tulin uskoon ja aloin ajatella Jumalaa. Olen 21 ja nyt 3 vuotta siitä kun valaistuin.
Minulla on käynyt juuri toisin päin. Tulin ensin uskoon ja sitten vasta kyseiseen elämänvaiheeseen. Kiitos vain uskon vähättelemisestäsi.
Ihanaa, että on muita samanlaisia. Ja helvetti, että et kirjoittanut tuota 10 vuotta sitten. Minä kävin saman läpi-ja käyn muuten vieläkin. Ajan myötä olen oppinut ymmärtämään,että juuri tämä erottaa minut suuresta massasta "nukkuvia". Minusta ei koskaan tule omaisuuden kerääjää, tiennäyttäjää, menestyvää. Minä olen MINÄ ja se riittää täydellisesti minulle. Sen MINÄn löytämiseen meni vaan turhan kauan aikaa. ÄLÄ sinä luovuta! Löydä poppoo, joka puhuu samoista asioista kuin mistä sinä vaikenet ja joka avaa sellaisia ovia, joista sinun ei tarvitse mennä sisälle. Pohdi kuolema lävitse ja opit jotain oleellista. Hyvää matkaa ja tervemenoa!!!
väitätkö että kaikki käyvät tuon vaiheen läpi? noo, kenties olen vain naiivi kuvitellessani, että useimmat kulkevat kuin huumattuina koko elämänsä. ja onko se todella vain "vaihe". Ei olemassaolon tyhjyys katoa koskaan. En minä pääse tästä ahdistuksestani koskaan.
edellinen viesti tarkoitettu Raggamilitialle.
Tervetuloa kulkemaan sumun läpi!
Eilen kuulin jotain sellaista, joka herätti jotain ihan uutta minussa, ihan kuin jotain olisi seljennyt...
Eräs uusi ystäväni kertoi olleensa muutama vuosi sitten autokolarissa ja että hänen aivonsa olivat vahingoittuneet kolarissa. Meni kuitenkin vuosia, ennen kuin vaurio havaittiin. Oireet olivat aika uskomattomia.
Hän saattoi seistä keskellä Mannerheiminkatua ( ratikkapysäkillä) klo 16 arkipäivänä eikä havainnut yhtään autoa tai ratikkaa, ei edes kuullut niitä! Soittaessaan miehelleen ja kertoessaan tätä kännykällä, liikenne yhtäkkiä palasi normaaliksi klo 16 ruuhkaksi.
Joten se, miten me näemme maailman on todellakin harhaa.
Oletkos lukenut Berkeleytä? ja nyt minä alan käyttää alkoholia.
Edellisestä unohtui se oleellinen. huomasin sen vasta itse lukiessani sen.. Heh,heh..
Se ettei ystäväni nähnyt niitä autoja sun muuta, oli kuulemma ihan järkevästi lääketieteellisesti selitettävissä. Häneltä oli katkennut jotkin aivojen "hermoradat"(?), niin että aivot eivät pystyneet käsittelemään esim. näköhavaintoja oikein. Samalla tavalla häneltä unohtui sanat ja aakkoset sekä koordinaatiokyky. Oli uskomatonta kuulla (ja nähdä lääkärilausunnot) asiasta. Kokemukset, joista hän kertoi laketaan useinmiten yliaistillisiksi ilmiöiksi.
En ole lukenut Berkleytä, mitä siitä. nautin juuri pari valkoviinilasillista ja katsoin Intiasta kertovan elokuvan telkasta, joka kertoi elämän mielettömyydestä.
Miksei sinusta voisi tulla jotain suurta? Bisnestä voi tehdä ihan mistä tahansa, pääasia että markkinoi tuotteensa oikein. Tyhmä maksaa ennenkaikkea sellaisesta, mitä luulee tarvitsevasna, mutta jolla ei todellisuudessa tee yhtään mitään.
Suurmiehiä ja naisia tehdään nykyisin kolmella tavalla:
- Rahamaailman vaikutuspiirissä
- Ajattelun kautta älykköpiireissä
- Auttamisen (humanismin) alueella
Jos keksii keinon noiden kolmen suuren yhdistämiseen, uuden True Idolin respeti on maustesuunnittelua vaille valmis.
Pidän varmana käsitystäni siitä, että tästä merkillisestä elämänkatsomuksellisesta ongelmasta kärsivät ihmiset ovat muun yhteiskunnan jäseniä paljon älykkäämpiä. Ehkä me edustamme jotain anti-indigo koulukuntaa tai piruvie kenties olemmekin autenttisia väärinymmärrettyjä indigolapsia.
Kaikki on loppujen lopuksi kiinni tahdosta: siitä mitä kaikkien kantasolujemme pohjasta haluamme tehdä. Jos tahdomme tulla suurmiehiksi tai naisiksi, mikä meitä siinä estää?
Ehkäpä tämän merkillisen "oireyhtymän" määrittelyssä tahdon voiman kohdentaminen, tavoitteiden asettelu, ajattelutapojen aaltoilun (biorytmit?:)) ja ennenkaikkea oman tahdon synnyttämisen huomionti on avainasemassa, jotta elämään saisi todellista sisältöä.
Lentäjien tunnuslause kuuluu:
"Qualitas potentia nostra, -laadussa on voimamme"
Minusta tuossa piilee suuri totuus ja voisimme alkaa väittämään, että me keksimme sen ensin :)
Niin. Luulen, että kaikki ihmiset kokevat vaiheen jollain tavalla. Jotkut voimakkaammin, jotkut heikommin. Ehkä niiden, jotka kokevat masentuneensa, olisi pitänyt tulla uskoon: elämään olisi helpompi ammentaa voimaa siihen asti,kunnes 50 ikävuoden tuolla puolen ymmärtää elämän suurempia kokonaisuuksia ja elämisen tuska vähenee tulevien vuosien vähenemisen myötä.
En sinuna kuitenkaan huolisi liikaa: luulen että maailmassa tarvitaan myös maailmantuskan kantajia. Niitä ihmisiä, jotka pelkällä olemassaolollaan helpottavat kenties tiedostamatta muiden ihmisten onnellisuuden tavoittelua. Jos et keksi mitään muuta ulospääsyä tilanteestasi, ala mielessäsi konkreettisesti tuskan kantajaksi. Tiedostamaton ahdistus on pahinta, mutta kun ahdistukselle antaa vaikka keinotekoisenkin syyn, sen ahdistuksen voi kantaa mielikuvallisesti vaikka kerran tunnissa pohjattomaan kuiluun. Mielesi saa näin "todellista tekemistä" ja usko pois, tilanne helpottuu huomattavasti.
Mikäli tämä sinua todellisesti kiinnostaa, voit myös opettaa tuskankantamisprosessin alitajunnallesi. Pikku hiljaa alitajuntasi huolehtii tuskasta ja ahdistuksesta silloin kuin nukut ja huomaat pian käyttäväsi päiväsi muuhun kuin turhaan murehtimiseen.
Minulle tuskan kantaminen on myös tätä kirjoittamista. On mielenkiintoista huomata, miten jäsentynyt ajatus ikäänkuin itsestään tulvii ymmärrettäviksi asiakokonaisuuksiksi ja joista saattaa olla vieläpä jollekin toiselle konkreettista hyötyä.
Se mitä harhaan tulee, on vahna filosofinen ongelma. Mistä me tiedämme olemmeko me oikeasti olemassa vai olemmeko vain jonkun olennon tajunnan synnyttämää harhaa todellisuudesta, joka sekin on vain ohjelma vielä korkeamman olennon tietokoneessa. Mistä tiedät, ettei se kaikkein korkein olento lue juuri nyt tätä tekstiä ja totea tietokoneessaan olevan pahemman laatuisen viruksen, joka tätä tekstiä tuottaa.
Elämämme on niin kauan merkityksetöntä kunnes me luomme sille merkityksen. Minä olisin halunnut lähteä opiskelemaan filosofiaa, mutta en hakenut edes koko tiedekuntaan koska totesin filosifian olevan merkityksetöntä. Miksikö? Siksi että filosofian päämääränä on kärsimyksen lopettaminen.
-Humanisti, onko se joku huumehörhö?-
tämä vain oma mielipide...molemmilta kannoilta kun olen asiaa pohtinut..
pidin aluksi viiltelijöitä täysin kahjoina ja mietin vain mitä ihmettä sillä tavoitellaa..huomiota ..? mihin se auttaa?
olen itse ollut nyt parisen vuotta masentunut ja kokenut tuon itse niin...jotkut hallitsee paremmin fyysisen kivun ja toiset henkisen..itse kestän fyysistä kipua. helppoa ajatella että kipu menee pian ohi. mutta..henkisesti hävettää myöntää että olen heikko ja hoidan asiat väärällä tavalla. aiheutin siis fyysistä kipua johon keskittyä henkisen sijaan. hölmöä...
eihän se auta kuin hetken mutta ei siinä tilanteessa sitä mietikään...