Tämä puukottaja ym ei saanut hovissa lievennystä.
http://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-suomi/hovioikeus-ei-muuttanut-kajaanin-puukotuksen-pitkaa-vankeustuomiota-uhri-oli-jatetty-vakavasti-vammautuneena-metsaan/798757/
Kaveri pääsi säkällä pälkähästä. Jospa tuokin törttöilee itsensä kiinni, jollei ole jo sitä tehnyt.
Muksvia kansalaisia täällä keskuudessamme.
Kontio hovissa
44
6618
Vastaukset
- Lukihärjöä
"Vuonna 1979 syntynyt Samuli Edvard Kontio on tuomittu yhdeksäksi vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen kuudesta rikoksesta, joista vakavin oli Kajaanissa viime vuoden elokuussa tehty tappo."- lainaus Kaleva-lehdestä.
Törttöilee useamman vuoden päästä, ei ihan heti.- Kaveruutta
Tuolla kaverilla ja törttöilyllä tarkoitettiin tässä sitä vapaaksi jäänyttä, eli Kontion mukana ollutta kaveria. Tai lieneekö nuo nyt niin kavereita, kun toisiaan puukolla pistelevät.
- Anonyymi
No voi lässyn lässyn
- SamMesikämmen
Selvennystä edelliseen:
Siis sen kaveri, joka oli samalla keikalla, pääsi livahtamaan tuomioitta läpi. Ihan kiltti poika siis? - puukkista
Ei sen tarvii tuota istua kuin vaan puolet ja pääsee noin 8kk ennakkoon sitten jo ehdonalaiseen vankeuteen suorittamaan vapaudessa loput kakut.!
- Utelias_
Joko rummukainen on siviilissä? Tappoi 2009
- görbätshow
se on kumma että noille poliisin tutuille helpommin yleensä löytyy tytöt rinnalle mutta miten lie noiden tappajien kanssa, tappamiseen valmiita selvästi nämä muutkin olleet kyllä mutta eivät aina onnistu tavoitteissaan täysin
no seuratkaa keitä naamassa onnitellaan, sieltä näkee rikoksia ja hulluutta tukevien nimetkin- Anonyymi
Joo, mutta millaiset tytöt? Yksikään rotunainen ei edes pieraise tuollaisia kohti!
- Mukavameininki
Joku sai linnaan hyvän tyttöystävän tästäkin apinasta vähäksi aikaa ja ihan oikein
- Anonyymi
Paikat sai ollu mitään ongelmaa tulkaa päin naamaa sanoo jos on jotain asiaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paikat sai ollu mitään ongelmaa tulkaa päin naamaa sanoo jos on jotain asiaa.
Suihin
- Bigbear
Kontio lyö painii linnas nii et nokka lähtee ukolla kuulema
- Vhkh
Toivottavasti naivat jokapäivä perseeseen tuotahii hörökorvaa!
- Anonyymi
Tämä tainnut päästä vapaalle jalalle, ikävä kyllä.
- Anonyymi
Tilhellä taitaa asua nykyään..
- Anonyymi
Taisimpa nähä yks päivä. Oli peruukin laittanut ettei kukaan tunnistais. No ehkä viihtyy sen verran sivilissä ja eikä tarvii törttöillä enää. Täytyy vähän ihmetellä systeemiä taas jälleen kerran, että pitkä tuomio muuttuu puoleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taisimpa nähä yks päivä. Oli peruukin laittanut ettei kukaan tunnistais. No ehkä viihtyy sen verran sivilissä ja eikä tarvii törttöillä enää. Täytyy vähän ihmetellä systeemiä taas jälleen kerran, että pitkä tuomio muuttuu puoleen.
Näinpä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taisimpa nähä yks päivä. Oli peruukin laittanut ettei kukaan tunnistais. No ehkä viihtyy sen verran sivilissä ja eikä tarvii törttöillä enää. Täytyy vähän ihmetellä systeemiä taas jälleen kerran, että pitkä tuomio muuttuu puoleen.
Ootte idiootteja vai peruukin ha..
- Anonyymi
Se on ihan hinttarin näköinen.
- Anonyymi
Oliko ostanut peruukin?
- Anonyymi
Mee päin naamaa sanomaa
- Anonyymi
Onko tämä niitä vanhempia elämäm koulun käyneitä, yhteiskunta on pilannut elämäm. Rillimies, tai no "mies" heheh
- Anonyymi
Suihin!
- Anonyymi
Oliko SK viikonloppuna Purolan tapahtumissa osallisena? Huhu sanoo että menehtynyt.
- Anonyymi
pyh
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
pyh
Cowboyhattu ja peruukki päähän
- Anonyymi
Komuli Santio
- Anonyymi
peruukki päässä?
- Anonyymi
Unohdin mainita olen straight-hetero
- Anonyymi
Junk junk
- Anonyymi
junkjunk
- Anonyymi
Myy tavaraa myös. Kallista vanilja-sarjaa kirppareilla mistä varastettu hä?
- Anonyymi
Eiköhän tuo apina saada uudestaan linnaan.
- Anonyymi
Ollaan vaan ja chillaillaan
- Anonyymi
Kaikki eivät osaa chillaa vaan ovat kade tällekin hepulle. Hyvä tyyppi on varmasti, kun oppii tuntee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki eivät osaa chillaa vaan ovat kade tällekin hepulle. Hyvä tyyppi on varmasti, kun oppii tuntee.
Mitä kadehdittavaa on jossain rapanistissä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä kadehdittavaa on jossain rapanistissä?
Voi vaan chillaa, et sä tajuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä kadehdittavaa on jossain rapanistissä?
Voi vaan chillaa, et sä tajuu.
- Anonyymi
Lopettakaa sen kiusaaminen, sen elämä on jo peruuttamattomasti pilalla.
- Anonyymi
Se olisi voinut tehdä asioita toisin elämänsä aikana ei ole tehnyt. Arvaamaton ollut aina.
- Anonyymi
Se olisi voinut tehdä asioita toisin elämänsä aikana ei ole tehnyt. Arvaamaton ollut aina.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1215757- 292100
- 1771932
Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.661094Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101093Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä24987- 73967
Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,24892Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty42887Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla
Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I12755