Olenko asperger?

olenkohan_asperger

Olen parisuhteessa, ensimmäinen vakava, ja kumppanini on huomauttanut seuraavista piirteistä:

1. Väsyn helposti, vaikka fyysinen kunto on hyvä. Töiden jälkeen en jaksa tehdä mitään, vaikka nukun 9-11h per yö. Sosiaaliset tilanteet väsyttävät.

2. En tiedä, miltä minusta tuntuu, kun hän kysyy asiasta. Reagoin toisten tunnetiloihin erilailla kuin muut.

3. Olen lahjakas joissain asioissa, mutta käytännön asiat sujuvat huonosti. Hän sanoi, että olen älykkäin henkilö, jonka hän on tavannut, mutta joissain asioissa olen ihan pihalla. En esimerkiksi löydä juuri mitään (vaatteita, tietty esine tms.) asiaa, jos hän pyytää.

4. Puhun tietyistä mielenkiinnon kohteista jatkuvasti, mutta niistä on vaikea keskustella muiden kanssa.

5. Pukeudun samoihin vaatteisiin, syön samaa ruokaa. Teen useat asiat täysin samalla tavalla kuin aikaisemmin.

6. Olen huono sosiaalisissa suhteissa. Minulla ei ole juurikaan ystäviä. Minua tämä ei haittaa.

7. Tykkään listoista sekä tiedon keruusta.

8. Töksäyttelen välillä asioita suoraan pahaa tarkoittamatta.

9. Joudun suunnittelemaan käytännön asiat tarkkaan, muuten ne eivät toteudu.

10. Kevyt kosketus kutittaa. Melu kahviloissa ja kadulla häiritsee. Minulla on herkät silmät.

Olenkohan asperger? Nettitesteistä saan korkeita pisteitä. Lapsena tietyt asiat nyt retrospektiivisesti voi huomata (rutiinit, aistiyliherkkyydet), mutta ei kukaan mitään sanonut silloin.

7

401

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jompikumpi123

      Kyllä vaikuttaa siltä, että olet aspergeri tai ADHD.

    • Breda

      Mikäli kaikki, mitä tuossa kirjoitat, on totta, niin kyllä olet selvä aspergeri. Muussa tapauksessa olet trolli.
      Tiedät itse, kirjoititko totta vai ei.

      ADHD et minun mielestäni ole.

      • Olenkohan_asperger

        Kiitos vastauksesta!

        Olemme monta vuotta pohtineet tätä asiaa, ja se on vahvistunut vuosien myötä. Olen harkinnut diagnoosin hankkimista, koska se ratkaisisi asian. Lisäksi nämä piirteeni rasittavat normaalia arkea.

        Kuinka diagnoosin saaminen onnistuu nykypäivänä?


    • Breda

      Nimim. Olenkohan_asperger kirjoitti: "Olen harkinnut diagnoosin hankkimista, koska se ratkaisisi asian. Lisäksi nämä piirteeni rasittavat normaalia arkea."

      Oletko yhä epävarma siitä, onko sinulla AS vai ei? Siksikö virallinen diagnoosi "ratkaisisi" asian?

      Kirjoitat, että AS-piirteesi rasittavat normaalia arkea. Jos on AS niin siihen kuuluvat piirteet varmasti rasittavat normaalia arkea koko elämän ajan. Virallinen diagnoosi ei yhtään vähennä sitä rasitusta, koska millään lailla diagnoosi ei vähennä Aspergerin syndroomaa.

      Sinun tapauksessasi en näe enää mitään syytä epävarmuuteen sen suhteen, onko sinulla AS vai ei.
      On ymmärrettävää, että sinulla sitä epävarmuutta kaikesta huolimatta kuitenkin voi yhä olla.

      Koetko pääongelmaksi sen, että AS rasittaa normaalia elämääsi?

      Oman kokemukseni pohjalta voin hyvänä uutisena sanoa, että AS:sta lukeminen ja siihen syvällisesti perehtyminen on erittäin ratkaisevaa sen suhteen, rasittaako se normaalia arkea ja omaa elämää vai ei. Se, millainen kuvitelma "normaalista arjesta ja sen sujumisesta" AS-ihmisellä on, määrää hyvin paljon sen, mikä häntä omassa pysyvästi aspergermaisessa itsessään rasittaa ja mikä ei. Sen oivaltaminen, että aspergeria ei voi itsestään poistaa mutta sen kanssa voi oppia elämään tasapainossa, auttaa AS-ihmistä todella tuntuvasti. Käytännössä se johtaa usein siihen, että vähennetään sellaisia ihmissuhteita, joissa AS-piirteitä ei osata ottaa huomioon, vaan yritetään väkisin ahtaa ihminen normimuottiin, johon hän ei todellakaan sovi. Esim. jotkut työpaikat voivat olla AS-ihmiselle tämän takia sopimattomia.

      AS-ihmisen mahdollisuus päästä hyvään tasapainoon avautuu käytännössä useimmiten voimakkaimmin niin, että AS-ihminen keskittyy omiin vahvuusalueisiinsa. Tässä suhteessa kaikkein hedelmällisimmäksi on osoittautunut entistä tietoisempi suuntautuminen omiin erityismielenkiinnonkohteisiinsa.

      • Olenkohan_asperger

        Kiitos pitkästä viestistä!

        "Oletko yhä epävarma siitä, onko sinulla AS vai ei? Siksikö virallinen diagnoosi "ratkaisisi" asian?"

        Juurikin näin!


        "Virallinen diagnoosi ei yhtään vähennä sitä rasitusta, koska millään lailla diagnoosi ei vähennä Aspergerin syndroomaa."

        Tiedän, mutta se helpottaisi minua tajuamaan tilanne.


        "Koetko pääongelmaksi sen, että AS rasittaa normaalia elämääsi?"

        Otaksuen, että minulla on AS, niin joo.



        "Oman kokemukseni pohjalta voin hyvänä uutisena sanoa, että AS:sta lukeminen ja siihen syvällisesti perehtyminen on erittäin ratkaisevaa sen suhteen, rasittaako se normaalia arkea ja omaa elämää vai ei. Se, millainen kuvitelma "normaalista arjesta ja sen sujumisesta" AS-ihmisellä on, määrää hyvin paljon sen, mikä häntä omassa pysyvästi aspergermaisessa itsessään rasittaa ja mikä ei. Sen oivaltaminen, että aspergeria ei voi itsestään poistaa mutta sen kanssa voi oppia elämään tasapainossa, auttaa AS-ihmistä todella tuntuvasti. Käytännössä se johtaa usein siihen, että vähennetään sellaisia ihmissuhteita, joissa AS-piirteitä ei osata ottaa huomioon, vaan yritetään väkisin ahtaa ihminen normimuottiin, johon hän ei todellakaan sovi. Esim. jotkut työpaikat voivat olla AS-ihmiselle tämän takia sopimattomia.

        AS-ihmisen mahdollisuus päästä hyvään tasapainoon avautuu käytännössä useimmiten voimakkaimmin niin, että AS-ihminen keskittyy omiin vahvuusalueisiinsa. Tässä suhteessa kaikkein hedelmällisimmäksi on osoittautunut entistä tietoisempi suuntautuminen omiin erityismielenkiinnonkohteisiinsa."

        Kiitos tästä kommentista, hyviä vinkkejä. Olenkin alkanut lukemaan entistä enemmän aspergerin syndroomasta ja alkanut miettimään, miten voisin soveltaa tätä tietoja elämässäni ja arjen pyörittämisessä.


    • tukihoito

      Neuropsykologia saisi olla astetta kunnianhimoisempi tieteisoppi, niin että oireet vähenevät. Ihan itkettää, kun pseudopsykologia tuhosi muusikko Juice Leskisen. As-piirteitä ei voi niputtaa autismin kirjoksi, koska autistien älykkyysosamäärä on keskimäärin 72. Yhdysvalloissa tukihoitona on jo vuosia käytetty korianteriuutetta. Lääkkeen on tuonut Suomeen espoolainen Lootuskauppa.

    • Breda

      Nyt on minusta varmaa, että nimim. Olenkohan_asperger ei ole trolli, vaikka hän kirjoittaa täällä, missä trollaaminen on valitettavan yleistä.

      Nimim. Olenkohan_asperger on minusta hyvässä tilanteessa, koska AS on kaikessa moniulotteisuudessaan valkenemassa hänelle kuin alkukesän vasikalle, joka pääsee ensimmäisen kerran navetasta ulos ja näkee vihreät apilalaitumet.

      AS-ihmiselle on erittäin tärkeää kuunnella itseään sellaisena kuin todella on. AS-ihmisen on tehtävä se itsensä kuuntelu niin, ettei välitä ns. normaalien ihmisten (eli NT-ihmisten eli neurotyypillisten eli "nenttien") odotuksista.

      AS-ihmisen on joka päivä herättävä omaan maailmaansa, siihen ainoaan maailmaan, jonka hän kokee aidoksi ja todelliseksi omien AS-aivojensa kautta. Vain siinä maailmassa hän todella elää ja voi saada jotain aikaan.

      On erittäin hyvä, että olet alkanut lukemaan entistä enemmän Aspergerin syndroomasta ja alkanut miettimään, miten voisit soveltaa näitä tietoja elämässäsi ja arjen pyörittämisessä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      4
      2447
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1617
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1356
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      156
      1181
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1095
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      113
      1082
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1044
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1041
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      909
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      882
    Aihe