ongelma on se, että tähän tilanteeseen on vähän niin kuin kasvanut koko elämänsä sisään. Joskus ala-asteella (parikymmentä vuotta sitten/säälittävää tiedän) oli viimeksi tilanne, että oli aitoja kavereita ja muutenkin sosiaalinen elämä kunnossa.
Eletty elämä, tapahtumat ja traumat ovat saaneet itseni siiheen tilanteeseen, ettei minulla ole yhtäkään kaveria. Tunnevammaisena sitä on vain seilannut "sumussa" eteenpäin elämässä, ja vaikkakin olisi ollut mahdollisuuksia vaikka moneen parisuhteeseen ei ole yksinkertaisesti osannut/uskaltanut astua eteenpäin ja toimia.
Itsetunto on onneton, ihmispelko, kaikki mahdollinen oikeastaan löytyy. Joskus mietin, että jos minulla olisi ollut edes yksi hyvä kaveri rinnallani koko ajan, koko elämäni olisi varmaan mennyt toisin.
Lapsena kavereiden saaminen ja toisiin tutusminen oli todella helppoa, näitä aikoja sitä tulee aikuisenakin mietittyä ja haaveiltua ajasta, jolloin ainoa huolenaihe oli muistaa mennä ajoissa kotiin syömään.
Eletty elämä, tapahtumat ja traumat ovat saaneet itseni siiheen tilanteeseen, ettei minulla ole yhtäkään kaveria. Tunnevammaisena sitä on vain seilannut "sumussa" eteenpäin elämässä, ja vaikkakin olisi ollut mahdollisuuksia vaikka moneen parisuhteeseen ei ole yksinkertaisesti osannut/uskaltanut astua eteenpäin ja toimia.
Itsetunto on onneton, ihmispelko, kaikki mahdollinen oikeastaan löytyy. Joskus mietin, että jos minulla olisi ollut edes yksi hyvä kaveri rinnallani koko ajan, koko elämäni olisi varmaan mennyt toisin.
Lapsena kavereiden saaminen ja toisiin tutusminen oli todella helppoa, näitä aikoja sitä tulee aikuisenakin mietittyä ja haaveiltua ajasta, jolloin ainoa huolenaihe oli muistaa mennä ajoissa kotiin syömään.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ota yhteyttä vanhoihin kavereihin, sillä siitä.
Sama oli minulla, ite sain ottaa yhteyttä ensteks, mutta sitten rupesi luistamaan.