Paskaperse

Onko kohtalontovereita tai neuvoja, mikä voisi autaa.

Ongemana on että takapuoli ikään kuin vuotaa, varsinkin jos hikoaa ja harastaa liikuntaa tai muuta vastaavaa missä tulee kuuma. Persettä saa pyyhkiä pari kolme kertaa päivässä vaikka sonnalla ei kävisikään. Pyyhkimiesessä ei ole vikaa, sillä yleensä käyn aamulla suihkussa toimenpiteen jälkeen.

Nuorena mininulla oli suoli normaalisti kovalla ja pyyhkiminen oli helppoa, kun mitään ei juuri munkin väännöstä jäänyt. Nyt on parasta pestä asioinnin jälkeen, jos vain mahdollista.

Hyvä puoli, että kun on kiireinen ja kotoa poissa, suoli ikään kuin pysähtyy ja tulee ikään kuin väli päivä.
22045
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Syövän vuoksi pakoputkeani lyhennettiin 30cm mutta sulkijalihas säästyi ja ainakin suuri osa hermotusta.
Alun paskakuukausien jälkeen alapään toiminta on vaihdellut mutta "varottavia" aikoja on sentään harvoin.
Liikkuessani kodin ulkopuolella pidän kalsareissa vaippaa joka on enemmänkin itseluottamuksen, kuin todellisen tarpeen vuoksi.
Jos vatsa ei ole "kaivamiskovalla" niin ulostamisen jälkeen pesen perseen aina bideellä.
Öisin käytän vaippahousuja vaikka viimesen tuhrun ajankohtaa en muista edes suunnilleen.

Melko usein pyörhtää sulkijasta ulos pieni papana joka juoksuttaa vessaan.

Äänestä
  • Paskan tuoksu on tuttu. Viihdyn lantaloissa ja paskahuusseiissa.
    Nenäni on lähes turta ilmalle!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Pesukarhu kirjoitti:

Onko kohtalontovereita tai neuvoja, mikä voisi autaa.

Ongemana on että takapuoli ikään kuin vuotaa, varsinkin jos hikoaa ja harastaa liikuntaa tai muuta vastaavaa missä tulee kuuma. Persettä saa pyyhkiä pari kolme kertaa päivässä vaikka sonnalla ei kävisikään. Pyyhkimiesessä ei ole vikaa, sillä yleensä käyn aamulla suihkussa toimenpiteen jälkeen.

Nuorena mininulla oli suoli normaalisti kovalla ja pyyhkiminen oli helppoa, kun mitään ei juuri munkin väännöstä jäänyt. Nyt on parasta pestä asioinnin jälkeen, jos vain mahdollista.

Hyvä puoli, että kun on kiireinen ja kotoa poissa, suoli ikään kuin pysähtyy ja tulee ikään kuin väli päivä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu