ax arvo moniteholinsseissä?

Kävin silmälääkärillä ja reseptissä määrättiin kummankin silmän ax arvo muutettavaksi 45:sta pienemmäksi eli nyt uuden reseptin mukaan 35. Tuntuu ettei ole välttämättä oikea arvo kun täytyy vääntää päätä sivulle ja ylös /alas suuntaan jotta saa tarkan kuvan kohteesta. Muutenkin kyseisessä liikkeessä ei annettu ensimmäisellä kerralla lääkärin määrämiä reseptejä mukaan vaikka pyysin vaan pantattiin niitä jotta saatiin tehtyä silmälasikaupat sanomalla että joitakin muutoksia on tehty. Eli annettiin ymmärtää, että vaatii uudet silmälasit. Saatuani reseptin , huomasin , että muut arvot ovat täsmälleen samat kuin entisten v.2013 määrätty resepti. Tuli vähän huijatuksi tulemisen olo. Pantattiin tavallaan tietoja jotta en voisi mennä kilpailuttamaan tarjouksia muihin silmälasiliikkeisiin.

Kysynkin , että kuinka paljon teidän mielestä tuo ax arvo voi vaikuttaa näön tarkkuuteen kun kyseessä moniteholasit ja ennen oli yksiteholasit?
0135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


synsam kirjoitti:

Kävin silmälääkärillä ja reseptissä määrättiin kummankin silmän ax arvo muutettavaksi 45:sta pienemmäksi eli nyt uuden reseptin mukaan 35. Tuntuu ettei ole välttämättä oikea arvo kun täytyy vääntää päätä sivulle ja ylös /alas suuntaan jotta saa tarkan kuvan kohteesta. Muutenkin kyseisessä liikkeessä ei annettu ensimmäisellä kerralla lääkärin määrämiä reseptejä mukaan vaikka pyysin vaan pantattiin niitä jotta saatiin tehtyä silmälasikaupat sanomalla että joitakin muutoksia on tehty. Eli annettiin ymmärtää, että vaatii uudet silmälasit. Saatuani reseptin , huomasin , että muut arvot ovat täsmälleen samat kuin entisten v.2013 määrätty resepti. Tuli vähän huijatuksi tulemisen olo. Pantattiin tavallaan tietoja jotta en voisi mennä kilpailuttamaan tarjouksia muihin silmälasiliikkeisiin.

Kysynkin , että kuinka paljon teidän mielestä tuo ax arvo voi vaikuttaa näön tarkkuuteen kun kyseessä moniteholasit ja ennen oli yksiteholasit?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu