Karkailu, totteleminen

Lappalainen

Mulla on 4 v lappalaisuros (leikattu), Kiltti, on tottunut pieniin lapsiin pienestä pitäen. Vahtii minua sisällä ollessa, nukkuu aina josssain likellä makkaria tai makkkarissa öisin.
Opetin sille pienenä luoksetuloa, mutta jossain vaiheessa se ei enään tullutkaan käskystä luokse.
Asumme maalla syrjässä, se on saanut olla irti pihalla.
Pihalta se ei lähde mihinkään. Mutta sisälle ei tule. Olen yrittänyt houkutella vaikka millä namulla ja keinoilla. Hoksasi, että otankini kiinni. Niin siihen jäi kaikki herkut.
Tulee sisälle sitten, kun aluaa.
Olen käynyt muutamalla koirakursilla. Yhdesti yksityisopetuksessakin, Ei apua.
Miten saan sen tottelemaan?

6

299

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Teepänäin

      Mene yksin sinne sisälle ja anna koiran kuvitella jäävänsä ulos ikuisiksi ajoiksi. Jos se kerran pyrkii paimentamaan sinuakin, niin kyllä se hätääntyy jos et olekaan paikalla. Anna huutaa oven takana hetki, ennenkuin avaat. Jos se hätääntyy niin anna edelleen olla hetki siellä.. Silloin se oppii hiukan kunnioitusta sinua kohtaan. Kun tulee lopulta sisään, pidä samantein pieni luento mitä tarkoittaa käsky "tänne" tai "sisään" tai mitä sanaa sitten käytätkin.

      Tuon teho perustuu siihen että seurallinen koira haluaa mieluiten olla siellä missä omistajakin on.

      • Lappalainen

        Tota mä olen käyttänytkin, mut en oo pitänyt luentoa. Luin jostain, että pitäisi kehua, kun tulee sisälle.
        Nytkin se on tuolla pihalla. Päästin sen, kun mun tytär tuli koirineen. Sai leikkiä kaverin kans.
        Annanpa sen olla vielä kauemminkin. Ja pidän luennon:)
        Kiitti sulle.


    • Zxcvbn

      Paaaaljon harjoitusta, eli toistoa toiston perään. Ja sitten kun on oppinut, sittenkin on kertaus silloin tällöin paikallaan.

      Voit tehdä esim näin: hanki pitkä liina (jälkiliina) tai jos sulla on joku pitkä ja kevyt naru ennestään, voit käyttää sitä. Laita liina roikkumaan koiran pannasta kun se on ulkona. Harjoittele koiran kutsumista luokse kuten ennenkin, houkuttelet herkuilla/leluilla/millä ikinä saat koiran kiinnostumaan. Jos ei tule luokse, käy ottamassa narusta kiinni ja laita pientä painetta. Jatka houkuttelua. Jos ei toimi, lisää painetta narun avulla. Tämä on vähän vaikea selittää. Älä vedä koiraa luokse kuin kiskoisit hiekkasäkkiä, mutta käytä pientä painostusta, niin että saat koiran liikkeelle ja estät pois juoksemisen. Olennaista on että koiralla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tulla luokse, mutta sen on silti tehtävä se ihan itse eikä vastaan haraten.

      Kun koira tulee luokse, palkitse se. Ja tämä on tärkeää - laske se takaisin pihalle. Toista, toista, toista, toista jne. Käytä narua vasta jos koira ei muuten tule, houkuttelu on ensisijanen keino. Toista vielä noin loputtomasti niin että otat koiran sisään kuten normaalisti tekisit, palkitset sen, ja lasket takaisin ulos.


      Toinen mahdollisuus on tietysti laittaa kunnon aidat pihalle ja antaa koiran olla ulkona sydämensä kyllyydestä.

      • Lappalainen

        Kokeilenpa tota keinoa. Jospa mä saisin sen joskus tottelemaan.
        Kiitti sulle!


    • fgwetywery

      Piski piikille. Turha hukata aikaa toistoihin ja palkitsimisiiin.

    • namipalkkakehu

      Laita koira liinaan.Opettele luoksetuloa, niin että seisot liinan pään päällä.Kutsu koiraa, ja palkkaa herkuin kun tulee jne.Jos ei tule, vedä liinasta,ja palkkaa kun on luona.Kehu,ja puhu koiralle iloisesti.Älä huuda,ja ole kovakourainen,sellaista koirat välttelee.
      Koiran kuuluu seurata sinua, et sinä koiraa.
      Älä koskaan,missään tilanteessa juokse koiran perään, jos karkaa, juokse karkuun itsekkin ;)

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      261
      3195
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      74
      1254
    3. 66
      1183
    4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      180
      988
    5. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      47
      876
    6. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      60
      856
    7. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      47
      809
    8. Mitä tekisit jos

      Aamulla vierestäni heräisit
      Ikävä
      45
      742
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      40
      731
    10. Minkä alan

      Ihmisiä kaivattunne on🤔
      Ikävä
      39
      688
    Aihe