Israel , tapahtumat ja uutisointi

JesusIsTheBest

Israel on Jlan valittu kansa, jonka kautta sekä raamattu ja Pelastus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.
Vastaan toisessa ketjussa oleviin ajatuksiin, omassa ketjussa koska
ne. 375 vastausta, niin harva käy enää niitä läpi.

ISRAELILLA ON OIKEUS SEKÄ VELVOLLISUUS OMAA KANSAANSA KOHTAAN PUOLUSTAA SITÄ. EIKÄ MIKÄÄN MAA TAI KANSA VOI KIELTÄÄ TAI TUOMITA KANSAA SEN PUOLUSTAMASSA OMIAAN.

Israel uutisointiin nähden, olen ollut tilaisuuksissa, kuinka on näytetty niitä kuvia mitä uutisvirrassa on ja toisenlainen tarina on takana, mitä media on tuonut esiin.
Esim. Tv7 Israel uutiset on siellä olevien reportteerien tekemiä tai siellä olevasta uutisvirrassa suomennettuja uutisia. Ja kun oon kuullut ja huomannut, kuinka media helposti suitsutusta kuinka Israel teki taas väärin palestiinalaisia. Ja ihmiset, joita olen jututtaa jossain, nähnyt kuinka he on hirveen tuohtunut Israelia kohtaan, mutta todellisuudessa he eivät ole tienneet mitää todellista Israelista.

Suomen uutisissa ei kerrota mitään rakenteista, joita palestiinalaiset ampuu Israelin puolelle, ei uutisointia traumautuneista ja vammautuneet Israelilaisia, esim, bussiin tehdyn pommi-iskun tähden. Itse olin Israelissa (en ollut tunnustavassa uskossa silloin) 80-luvulla 2vkoa ja 3x kohdalleni sattui 2pommiuhkaa, alue eristetään ja 1 hieman aijemmin ollut pommi-isku Jerusalemin vanhankaupungin lähettyvillä jossain. Bussinraato jäljellä.alue oli jo muuten siivottu.
Joten pommiuhka on jokapäiväinen todellisuus heille.
Jos jossainåäin maailmaa tai palestiinalaiset alueella ärjähtäiskin bussipommi
Siitä uutisoidaan reaaliajassa, mutta kuinka monta bussi tai muuta Israelia kohtaan tehtyä pommijuttua on vaiettu maailman uutisvirrassa? Jos minäkin 2vkoa aikana jouduin lomalla kohtaan sen 3sti. En osannut Herraa, et oisin voinnut lukea tapahtumasta, ja muutenhan siitä informoitu. Mediassa, joten en tiedä siitä mitään sen enempää, kuinka monta kuoli tai haavoittui, mutta kulkuvälinettä siitä bussista ei enää kyllä tullut.
Reppuihmisenä, hämmästyin ekakerran kun mentiin tavaratalon kaverini kanssa, niin Reppuihmisenä tsekattiin heti ulko-oven jälkeen.. Ja Suomessa kun jos laukku katotaan epäillään varastamista, niin hämmästykseen kaverini selitti, kun oli jo niin. kk ollut Jerusalemissa mistä kyse. Jos laukku jää hetkeksikään yksin jonnekin, kyseessä pommiuhka ja poliisien erikoistuotteet tulee eristää alueen ja tarkistaa laukun. Ja he ei varmaan huvikseen tee, vaan heidän tarkoitus on säästää ihmishenkiä.
Siitäkään ei kerrota että päivittäin palestiinalaiset saa käydä turvallisesti töissään, alueen ulkopuolella ja palata illalla kotiin. He käyttää samoja busseja ja jotkut voi itsemurhapommittajana tehdä iskun. Me ei edes käsitetään missä tilanteessa Israel elää. Siellä voi rakettien vuoksi tulla päivittäin ilmahälytyksiä ja ihmiset joutuu menee pommisuojiin, siellä on näistä iskuista vammautuneet ja traumasoituåuneita ihmisiä, mutta ei siitä anneta mitään tietoa julkisen median kautta.
Ja jos joku Israel uutinen on niin se on aina palestiinalaisten hyväksi ja Israel on paha.

Tutkikaa arabien lastenohjelmia ja musiikkivideoita. Medialla on varmasti käytössä kieli-ihmisiä. Että voitte tutkia ja lukea lähteistä.
Jasser Arafat on sanonut, sillä samalla minuutilla, kun he saa palesttinavaltion Israelin sisään, Israel halutaan tuhota.
Voitte lukea artikkeleita Kristityn foorumilta.
Ei Israel uutisoinnissa tarvi muutakin olla todella totuudellinen asioista ja kertoo factat factoina, eikä yrittää mennä jonkun puolelle, ei niin rauhaa rakenneta.
Arabit tarvitsee evankeliumia ja Jeesuksen rakkautta ja tuntemista, tämä ei ole vihapuheiden heitä kohtaan, mutta se on todellisuus missä sekä Israel, että Arabit elää.
(he tuntee koranin kautta Jeesuksen Isana, joka on mm. Koraaninkin mukaan Syntynyt neitseestä, tehnyt ihmeitä sekä on profetta, joka tulee heidän uskon mukaan pitään viimeisen perjantairukouksen = he odottaa Jeesuksen tuloa niinkuin me kristitytkin, mutta he ei vaan tunne Jeesusta Jlan Poikana).
Ja Jeesus rakastaa niin Omaisuuskansaansa Israelia, joka on yhä hänen Silmäteränsä, mutta hän rakastaa myös arabikansoja Israelin lapsia ja vain Kristuksen ristin työn kautta haudalla ja ylösnousemuksesta, uudestisyntymisen kautta Jeesus KRISTUS, Rauhan Ruhtinas voi tuoda LÄHI ITÄÄN RAUHA.

4

100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eiköhän saudit ole parempi ehdokas?

      Jahve asutti israelilaiset ainoalle öljyttömälle läntille lähi-idässä, joten se ontaas yksi epäonnistuminen jahven loputtomien erehdysten listaan.

      • JesusIsTheBest

        Et nyt oo ihan kartalla.
        Jla ei epäonnistunut missään, mutta me ihmiset kyllä tosi paljon ja usein.

        Ei Israelin ole. Ollut tarkoituskaan olla mikään maallinen mustan öljynmaa,
        Hengellisesti ja öliviöljyn kautta, Israel on öljymaa parhaimmasta päästä
        Varsinkin jos tuo kansa kääntyy ja peite otetaan heidän silmillään niin
        Että tunnistavani Jeesuksen Kristuksen siksi Messiaaksi jota he odottivat, joka kuoli ihmisten syntien tähden Golgatalla, on VT luvattu Messias jossa Kaikki lupaukset täyttyi (Jeesus huusi Golgatalla: Se On Täytetty, ja kuoli)
        Ja joka tuleva on, silloin He on Matt 13:52 mukaisia, niinkuin Paavali oli kääntymyksensä jälkeen, otettaessa ja kirjoittaessaan suurimman osan UTsta.

        Sinullakin he-ma on silmät suljettu,
        etkä näe kuinka Jla puhuu joka päivä.
        Sinulle Jla on väittelyn kohde.

        Mut etsi hänen armoaan että pelastuisit synneistäsi ikuiseen elämään


    • JesusIsTheBest

      Youtube:

      video, raketti iskuista Gazassa, jotka enkeli ohjaa pois Israelin alueelta:

      Angel the White horse caughts attagthting figther Jet Gaza Israel,

      Huom.
      Kaikki enkeli opit, enkeli kurssit ja ihmisten yhteydet enkelioppaisiin on okkultismiä,
      Kyse pimeyden enkeleistä, joihin ei kannata olla yhteyksissä eksyttää

      Herran lähettämät Pyhät enkelit
      Ovat suojelemassa varjelemassa, ohjaamassa tavalla tai toisella miten ?
      Meidän ei tarvi tietää. Herra heitä ohjaa ja kehottaa. He on Herran palvelijoita ja niiden jotka autuuden tulevat perimään, mutta niihin ei oteta yhteyksiä.
      Ihmisten tulee rukoilla, Jlaa, Isää, Jeesusta ja Pyhää Henkeä, muttei enkeleitä,
      HÄN ANTAA ENKELEILLEEN KÄSKYN,
      IHMISET EI KÄSKYTÄ, RUKOILE TAI ETSI ENKELEITÄ.
      Jos Jla tahtoo, antaa sanan vietäväksi (angel=sanansaattaja)
      Niin kyseessä on poikkeus tilanteita ei mikään automaatio, jonka kautta Jla olettaisi ihmistä. Raamattu, rukous Jlan puoleen ja Pyhä Henki sekä seurakunta on se mikä opettaa ihmistä, ei päivittäisiä kanavointwja enkeleistä. On Okkultismiä!
      PYSY POIS SELLAISESTA, SANOTTUDUN IRTI JA TEE PARANNUS SE ON SYNTIÄ.
      niin Herran enkeli on valmis tunnustamaan aina Jeesuksen Kristuksen lihaan tulleeksi Jlan Pojaksi, Messiaaksi ja Vapahtajaksi, joka kuoli Golgatalla, haudattiin ja Nousi ylös kuolleista 3pvnä niinkuin kirjoitettu on ja on Ylösnoussut Isän tykö, ja istuu Isän Jlan oikealla puolella ja on tuleva vielä takaisin omiaan noutamaan.
      Edellä mainitut langenneita enkelit ei pysty tunnustamaan koko tunnustusta.
      Raamattu kertoo, et demonit kyllä tunnistaa Jeesuksen ja ne voi puhua Jeesuksesta ja pelastustie näin jopa, muttei Golgatalla kuolleena ja Ylösnouseena herrojen Herrana ja kuningasten Kuninkaana, joka voitti vallat voiman ja pimeyden sekä kuoleman.

    • Valetuutti

      Pelastuu tulee taivaasta, kaikkein pyhimmästä, mistä Jeesuskin tuli, - toisesta luomakunnasta, juutalaiset oli bain kijurinaja pettureina, kuinka Jumala sinaisi uskottomia, jotka omi Hänen sanansa ja koittaa alistaa muut kansat orjikseen. Myös Jumalan kunnia on varastettu. Hengestä on kysymys, ilman sitä ei voi raamattua tulkita oikein Jumalan taho ei muuten tule esille, eikä vapaus toteudu. Juutalaiset viisaat ei ole vieläkään ottanut Jeesusta vastaa, tulkinnat on siis yhtä tyhjän kanssa. Valhetta siis julistetaan joka tuutista, kristityt on vielä rähmällään ja saatana nauraa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisitehtävä alkuviikosta Maisan kotona

      Iltasanomat: Helsingin poliisilaitos vahvistaa, että Vantaalla on ollut poliisitehtävä kyseisenä ajankohtana. Poliisin
      Kotimaiset julkkisjuorut
      88
      2079
    2. Tämä on sinulle vaikka kaikki lukee

      Vaikka kuinka olet viisas ja kaikin puolin velho, niin et tiedä tilanteestani. Senkin takia menetät mielenkiinnon. Eikä
      Tunteet
      11
      1692
    3. T-mies tässä

      Kerro nainen huolesi niin pohditaan yhdessä. 😎
      Ikävä
      102
      1162
    4. Lulu selvityttää Elokapinan lakkautusta

      Persukannattajien mielistely otti Lulu Ranteella aika tavalla runtua, kun hän aikoo selvityttää mahdollisuuksia Elokapin
      Maailman menoa
      350
      1136
    5. Ensitreffit Matti joutuu "ulkoruokintaan" - Väärinymmärrysten suossa Taina-vaimon kanssa: "Oli..."

      No nyt on kyllä väärinymmärrystä kerrakseen… Mitä luulet, pysyykö Taina ja Matti yhdessä vai onko tulevaisuudessa ero ed
      Ensitreffit alttarilla
      3
      1123
    6. Harmi, kun sillä nousi

      kaikki huomio päähän. Vaikutti aluksi niin mukavalta ja vaatimattomalta 😔
      Ikävä
      53
      851
    7. Täytyy sanoa

      Että olit kyllä mielenkiintoisin ja omaperäisin nainen mitä olen koskaan tavannut. Aivan kuin joku olisi tiputtanut sinu
      Ikävä
      21
      839
    8. Miten saisin

      Hurmattua sinut uudelleen,? Pissin omiin muroihini ensinmäisellä kerralla koska olin tyhmä ja liiaksi kiinni menneess
      Ikävä
      31
      787
    9. Persu Meri Valkama kadehtii Sanna Marinin menestystä

      Taas yksi persu tuli nolaamaan itsensä kadehtiessaan menestynyttä Suomen kansan supertähteä Sanna Marinia. https://demo
      Maailman menoa
      237
      737
    10. Raamatun tärkein lause

      Ja Mooses tuli alas vuorilta missä jumala oli, Mooseksen mukaan, ilmoittanut hänelle, että hän ja koko juutalainen väki,
      Hindulaisuus
      367
      719
    Aihe