Oletko hyvä

Itseni kaltaisella? Ja puhutaanko tässä nyt heteroista?

Minussa on paljon puitteita. Hankala kysymys. Lapseni kyllä valinneet itse kumppaninsa, ei siinä minun hyväksymiset auta. Eivät varmaan valitsisi äitinsä kaltaista. Tosin ovat kehuneet minua äitinä, että ole ajatellut heidän parastaan.
En osaa vastata yks kantaan...
Ehkä sovin toiselle kumppaniksi, toiselle en. Se, olenko hyvä, niin en tiedä. Tavallinen varmaan, parempikin voisin olla. Kehittymisen varaa varmasti hurjasti!
Entäpä aloittaja itse?

että lähimmät ihmiset on tärkeitä ja heitä kohtaan haluaa tehdä hyviä asioita. Ja suojeluvietti toimii varmasti.

En varmastikaan ihan mukisematta. Riippuu mita tietäisin ja mitä minulle kerrottaisiin/esiteltäisiin. Jumalan perspektiivistä ei ole saatavilla. Tuskin kukaan lapsistani tulisi esittelemään veikon/veikan pimeät ja heikkouksiksi katsottavat puolet edellä, paitsi onhan niitäkin. Mutta tosiaanl iian murjova ja invalidisoiva/invalidoiva historia etteikö olisi perustavalla tavalla vaikuttanut persoonallisuuden muotoutumiseen poikkeukselliseksi virrasta, paitsi toisaalta siinä yksilöllisiä ominaisuuksia todella esiintyy ja punnitaan... En toisaalta haluaisi ihan aatoksetonta laumaelukkaakaan. Saattaisin halveksua ja tuhahdella sekä omaa lastani että valintaansa. Tietysti salaa mutta kumminkin.

Itse ajattelisin niin, että jollei parempaa saa niin minunlainenkin on ihan riittävän hyvä, luotettava, liikunnallinen ja suurimmat paheet ainoastaan herkuttelu, Koulutetumman mielelläni valitsisin, jolla ominaisuudet kansainvälisiin töihinkin, toista pitää arvostaa ja kunnioittaa, käyttäytyä myös sen mukaisesti. Asioiden pitää olla tasapainossa, eikä tarvetta kurkottaa liian ylös, vähempikin jo riittää.

Paljon paheita, mutta paljon hyveitä. Joskus olisin kirjoittanut, että en hyväksyisi mutta nykyään on pakko sanoa että totta kai hyväksyisin. Paheet ovat sellaisia mistä voi päästä irti kun taas hyveet sellaisia, että puuttuvat monelta ihmiseltä.