autovero nousee

VWMAN

1.9.2018. voi teitä joilla on vielä vw tai suunnittelette sellaisen hankkimista, kunhan uuden päästömittaustavan johdosta volkkareiden todellinen kulutus tulee ilmi niin siinä vaiheessa todellakin toivotte ettette olisi koskaan uskoneet niitä valheita joita vw teille on tuputtanut.

4

225

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • itkettääkin.jo

      Köyhyys ei ole aloittajalle varmaan mikään ilo. Onneksi on niitä ylihintaisia käytettyjä Tojoja. Nyt voi saada ilmastoimattomista hyviä löytöjä. Buah Buah.

    • myin.pois.volsun

      Onko Volkkareissa jo toimiva ilmastointi, entä talvella lämpiääkö nykyiset volkkarit, silloin kun itse omistin moisen ei mikään toiminut, tai no moottorin öljykorkki toimi aina kun piti lisätä öljyä eli 2 viikon välein meni litra, silti piti erikseen viedä öljynvaihtoon valohoidon yhteydessä, sitä se VW omistaminen oli, kurjuus oli aina läsnä ja koko ajan vitutti ajaa romulla.

    • lisäisin tuohon teräksen tahallinen heikennys josta vw jäi kiinni toissa viikolla. käytännössä yksikään vw ajoneuvo ei täytä edes vähimmäis kolari turvallisuus vaatimusta vuodesta 1998 alkaen.

    • AMBOV

      Ja Audii, Mersuu, Bemarii, Opelii, Volkkarii.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      26
      19215
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      69
      6175
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      26
      5808
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      76
      5672
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      42
      5527
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      99
      5414
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      4873
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      43
      4547
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      57
      3876
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      49
      3515
    Aihe