Reaganilta: Pala suomettunutta Kärsämäkeä

Näinä heinäkuun iltoina on ollut ilo kävellä pitkin kirkonkylää. Päivälläkin kävelisi, mutta helteinen ilma ja aurinko pilvettömältä taivaalta väsyttää korven matkaajaa. Kuka kävelee, kuka pyöräilee? Turistit ovat joka tapauksessa pyörien päällä. Nelostietä pitkin huristaa jos minkälaista matkailuvaunua ja maantielaivaa. Ilokseni olen laittanut merkille, että yhä useampi niistä kansoittaa kirkonkylän parkkipaikkoja ja sitä myöten palveluja. Sen saa tietenkin aikaan kahvihampaan kolotus ja nälkäinen vatsa. Meillähän on tällähetkellä pitäjässä historiallisen runsas kattaus erilaisia kahvila, lounas ja ravintolapalveluja. Kertakaikkiaan suurenmoista! Eikä hengen ravintokaan ole poissuljettua. Nimittäin köpöttelin (pökkelöin jalkoineni) päivänä muutamana Rannankylälle ja ilokseni saatoin laittaa merkille, että pappilan pihassa jökötti kaksi turistibussia. Oli hupaisaa seurata turistien piirileikkiä paanukirkon ympärillä. Päät kääntyilivät tutkailemaan paanukatetta ja kännykamerat heiluivat jokaisen kädessä. Paanukirkko vetää väkeä ja siellä napsitut kuvat Kärsämäestä leviää instagramissa ympäri maailmaa.

Vaan kuinka on laita muiden nähtävyyksien? Suomen sodan muistomerkki on aina lähellä sydäntäni. Harmittelen, että se on jäänyt hiukan varjoon kaikesta siitä mitä se voisi olla. Kuntakaan ei muista sitä kovin huomioida. Tosin Lions Clubin porukka uusi infotaulun talvella. Siitä suuri kiitos heille, mutta kunta voisi edes kukat laittaa ja ruohon leikata. Kovasti on muistomerkin kivet sammaloituneet ja aitauskivetkin kallistuneet. Tekstilaatta on myös mennyt huonoksi ja vaatisi hoitoa. (Vertailun vuoksi sanottakoon, että Pulkkilan muistomerkki on jopa valaistu!) Laatan tekstiin pohjautuukin mielenkiintoinen yksityiskohta joka muistui mieleeni varsinkin nyt kun Trump ja Putin ovat kohta Suomessa. Kuinkas ollakkaan.:)

Moniko tietää, että toisen maailmansodan jälkeen 1940-luvulla Neuvostoliiton valvontakomissio iski silmänsä Kärsämäen Suomen sodan muistomerkkiin. Heti sodan jälkeen aktivoitunut valvontakomissio vaati kiellettäviksi elokuvat ja kirjat, joita se piti Neuvostoliittoa halventavina tai fasistisina. Se teki kontrollikäyntejä mm. kirjastoihin. Valvontakomissio puuttui aktiivisesti jopa sankaripatsaisiin. Valvontakomissiolla oli laaja mandaatti ja yllättäen se nuhtelikin suomalaisviranomaisia siitä, että "julkisilla paikoilla on muistomerkkejä ja patsaita, joita on pidettävä välirauhansopimuksen 21. artiklan hengen vastaisina ja siis sopimattomina." Kärsämäen kohdalla ongelmaksi osoittautui vuosina 1938–1939 pystytetyn muistomerkin yhteyteen lisätty maininta "Tässä Sandelsin käskystä Falander ryssän löi". Valvontakomissio katsoi, että Kärsämäellä vaalittiin ryssävihaa. Ulkoministeri Carl Enckell oli pakotettu puuttumaan heti asiaan jonka lopputuloksesta Neuvostoliittolaiset olivat myöhemmin hyvin tyytyväisiä. Ministerineuvosto käsitteli Kärsämäen kysymyksen yhdessä kuuden muun muistomerkin kanssa. Entä mitä laatassa tänä päivänä lukee? Käy toki katsomassa.:)

Tässä Suomen sodan muistomerkki kuvattuna vuodelta 1962:

https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/view/JOKAKAL3B_12582


Keskustelua ryssävihasta vuodelta 1972:

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/ryssaviha-ja-neuvostovastaisuus-suomessa-vuonna-1972

14

372

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rukifher

      Niinpä, Sandels käski Flanderin komppanian pikamarssia mennä Kärsämäkeen jossa Venäläinen kuormasto oli havaittu olevan, yötämyöten saapui Flander sille mäennyppylälle jossa kuormasto lepäili ja yllättivät Venäläiset täysin, kuormasto käsitti elintarvikkeita, suolaa, jauhoa, voita, tervaa ja wiinaa tynnyreittäin, "ryssä olikin jo ottanut iltahömpsyjä, eikä Flanderin komppanialla ollut suurempaa sotaa, kun vihollinen oli lyöty, muutama pakeni "pakolehtoon josta kai miekkakin löytynyt, sitten ilmeisesti loppuyön kalistelivat tinatuoppeja veljenmaljoja ottaen.

    • Penttihirvonenn

      Onko se jäätelö kioski kunnan vaiko ei

    • samajunttilakuinainaenne

      Jos ryssä sanan poistaminen muistomerkistä on merkki suomettumisesta millä sanalla sinä kuvaat nykytilannetta missä esim. lakritsipötkössä ei saa olla NEEKERIN kuvaa jne. jne? Korostin sanaa neekeri jota aikaisemmin käytettiin mm. aapisessa yms. yms. mutta jota ei tänä päivänä saa sanoa edes ääneen saamatta rasistileimaa otsaan. Sama juttu maahanmuuttopolitiikan kritisointi heti leimakirves heilahtaa. Suomen historia on täynnä yhteistyötä mm. aatun kanssa mutta nosta käsi pystyyn kokouksessa ja eikös se tulkita natsitervehdysenä jne jne..Samaa linjaa jatkaen edelleen esimerkkinä esim. eri alojen ammattinimistöjen "suomettaminen" joiden yhteydessä sana mies on korvattu sukupuolittomalla versiolla ettei vain syyllistytä sovinismiin.
      Joko on paanukirkossa vihitty homoja? Esimerkki missä maailmassa kärsämäessä edelleen eletään. Jos takataskussa ei ole keskustan jäsenkirjaa et kuulu oikeisiin ihmisiin. Tiedäthän tuon kun olet niin lukuisia avauksia kirjoittanut joissa pilkkaat ja halveksit muiden kuin keskustapuolueen jäseniä jopa nimilllä.Entisajan ryssäviha on vain saanut uudet kohteet mutta sama asennevamma on ja pysyy

      • kuinhailaivaa

        Jahas, suomi 24:n valvontakomissioa alkoi taas vaivaamaan suomettuminen (sensuuri)

        ---> Reagan: Pala suomettunutta Kärsämäkeä


    • Kuntalainen

      Muistomerkiltä ruohot leikattu jo ennen tätä kirjoitusta ja kunnan miehet asialla. Kannattais tarkistaa ennenkuin moittii....

    • näkymät

      Kärsämäkeen pitäisikin ottaa pikimiten pakolaisia, nehän on valtionsuojeluksessa ja elätettävänä, joten ei suuria kustanuksia kmäkisille, hyötynä olisi, että sisäsiittoisuus rikkoutuisi ja kansa tervehtyisi, myöhemmin uusia veronmaksajia, taisittenei, sillä jos mäkisten yrmeys ulkopuoliseen jatkuu on 2050 väkivähänä

    • Syrjäläinen67

      Ketjun aloittajalle ja kaikille keskustelijoille. Harvoin saa lukea noin mielenkiintoista tekstiä.
      Tosin en tiedä noista muiden ketjujen sisällöstä, kun en ehtinyt niitä lukea. Saitte mut innostumaan joten tulen palstalle toistekin, kun on aikaa.

    • kiitoskiinnostuksestasi

      tule,tule, mutta elä tule Kämäkeen ennekuin geenistö uusiutuu, onnelmana täällä on Ps, naapurit, uskonto, vähä-älyisyys, kateus toiseen, jopa villapaidan olkapoletit naapurilla, erityisesti kämäki proota kiinostaa kuka on Homo!(onkaistatuksenmitta), kuntapolitiikasta-taso lyhyesti; #kun isä lampun osti!

    • tämäselvää

      ..vähän-älyisiä on jotka äänestää keskustaan/Sipilä-politiikkaa

    • hegemonianhinta

      ..sillä onhan se jo laitojen ulkopuolella, että maassa nimeltä Suomi-maaseutu kuolee 7-10 maatilaa pvssä, kaikkein kavalinta on, että pankit rahoittaa tilojen- robottinavetoita, ilm. EU määräys joka johtaa manuaali-navetoitten alasajoon ja myöhemmin myös robotti-navetoitten liikatuotannon rajuun vähetämiseen ja voila´EU on päässyt #perille, lopettaa arktisen kilpailukyvyttömän maidontuotannon!
      Kaikken irvokkainta on, että itänaapuri ostais kaiken eikä riitäkkään Suomen lypsyt eikä lihat, mutta...

    • PMSipilähyväksyy

      että huolimatta omastamme #täyden tuntirahan"-presidentistämme, meitä johtaa alkoholisoitunut EUn-huojuva ja Hulluutta hipova Usa Presidentti!

    • ajatmuuttuueskoseni

      muistaen, että v1995 maidon tuottaja hinta oli 50% enemmän kuin nyt 23 v EU -navetassa olleenamme!
      -95, 50 lehmän tila oli että ohi-kävelijät hatua nostivat, nyt 70 lehmän tilallinen hattua nostaa ja lähtee.

    • Syrvankyyla

      Mites se jäätelö kioski perkele tah

    • ihmetyssuuri

      mitä se reagani kirkonkylällä enää iltasin laukkaa. eikö sitä pitäs olla kotona ?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      49
      2328
    2. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      26
      2203
    3. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      27
      1545
    4. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      16
      1514
    5. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      124
      1427
    6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

      Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
      Kokkola
      19
      1093
    7. Tiedätkö nainen sen tunteen

      Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
      Ikävä
      71
      974
    8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

      Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
      Ikävä
      117
      954
    9. Mikset päästä irti ja hae apua

      Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
      Ikävä
      89
      944
    10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

      Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
      Hindulaisuus
      333
      883
    Aihe