Aivan yllättäin 8v koirallamme diagnosoitiin maksasyöpä.
Koira oli aivan oireeton kunnes viime viikon loppupuolella kiinnitämme huomiota pullistuneeseen vatsaan.
Varasimme ajan lääkärille, röntgenissä havaittiin nestettä vatsaontelossa. Lähete jatkotutkimuksiin; ultrassa havaittiin laajoja kasvaimia maksassa.
Voi sitä surun ja tuskan määrää. En halunnut uskoa todeksi. Oli tehtävä vaikeista vaikein päätös ja lähettää koira viimeiselle matkalleen. Tätä ikävän määrää ei voi kuvata. Rakas nukkui aina vieressäni, viime yönä niin vaikeaa kun ei ollutkaan siinä.
Ihmettelen ettei mitään muita oireita ollut; koira söi hyvin, oli tosin alkanut ehkä juomaan enemmän. Leikki ja tuli mielellään lenkille. Ehkä nyt viime päivinä kävely oli vähän hitaampaa, nesteet vatsassa painoivat.
Ei ollut kivulias.
Silti mietin olisiko pystynyt hoitamaan sairautta jos olisin sen aikasemmin huomannut. Oliko se ehkä vähän väsyneempi, nukkui enemmän? Niin vaikeaa on luopuminen, tuskin pystyn enää koiraa ottamaan, liian vaikeaa on päästää irti vaikka se on sitä suurinta rakkautta. Tätä ikävää ei mikään paranna.
Koira oli aivan oireeton kunnes viime viikon loppupuolella kiinnitämme huomiota pullistuneeseen vatsaan.
Varasimme ajan lääkärille, röntgenissä havaittiin nestettä vatsaontelossa. Lähete jatkotutkimuksiin; ultrassa havaittiin laajoja kasvaimia maksassa.
Voi sitä surun ja tuskan määrää. En halunnut uskoa todeksi. Oli tehtävä vaikeista vaikein päätös ja lähettää koira viimeiselle matkalleen. Tätä ikävän määrää ei voi kuvata. Rakas nukkui aina vieressäni, viime yönä niin vaikeaa kun ei ollutkaan siinä.
Ihmettelen ettei mitään muita oireita ollut; koira söi hyvin, oli tosin alkanut ehkä juomaan enemmän. Leikki ja tuli mielellään lenkille. Ehkä nyt viime päivinä kävely oli vähän hitaampaa, nesteet vatsassa painoivat.
Ei ollut kivulias.
Silti mietin olisiko pystynyt hoitamaan sairautta jos olisin sen aikasemmin huomannut. Oliko se ehkä vähän väsyneempi, nukkui enemmän? Niin vaikeaa on luopuminen, tuskin pystyn enää koiraa ottamaan, liian vaikeaa on päästää irti vaikka se on sitä suurinta rakkautta. Tätä ikävää ei mikään paranna.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sure muutama kk, ja harkitset sitten uutta.Elämä jatkuu pennun myötä, ja saat seuralaisen arkeasi ja lenkkejäsi piristämään.
Ite pidin väliä kaksvuotta, sutten vaan kaks kk.Tylsää oli pitkä aika ilman lenkkiseuraa.