Tyttäreni ei tykkää uudesta miehestäni

Mikä voisi olla vialla? Olemme seurustelleet vuoden uuden mieheni kanssa ja yritämme nyt yhteistä lasta, minulla on ennestään kolme lasta kahdesta aikaisemmasta suhteesta. Lapseni ovat ennen suhtautuneet hyvin uusiin miehiini ja isänsä (2 vanhimman) vaimoa kutsuvat välillä äidiksi. Mutta nyt nykyistä miestäni, varsinkaan vanhin lapsista 8v, ei millään tahdo hyväksyä osaksi perhettä. En mieheni kanssa vielä asu yhdessä mutta se olisi pian ajankohtaista. Tällä hetkellä lapset ovat isellään joka toinen viikonloppu ja vanhimmat sitten muina viikonloppuina mummojen luona koska eivät halua viettää aikaa mieheni kanssa. Olen sanonut lapsille että he eivät voi vaikuttaa seurusteleeko äiti kenen kanssa, vähentääkseni uhmakasta käytöstä minua ja miestäni kohtaan.
212360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Ja lisäyksenä vielä että tietenkin vanhimmat laitan sitten isälleen tai mummoille lomalla suurimmaksi osaksi että saamme mieheni kanssa hoitaa suhdettamme ilman vanhempien lasten kiukuttelua koska ei ole heidän mielipide asia kenen kanssa seurustelen ja tosiaan miehelläni ei ole omia lapsia.

Äänestä

ole lasten asia kenen kanssa äiti seurustelee, mutta onko äidin päätettävissä pitääkö lasten pitää äidin uudesta sulhasehdokkaasta. Eitoimi ja tuskin tuleekaan.

Äänestä

Tosi kurjaa kun sulla on ne lapset? Mitä ihmettä sun pitää tehdä, hylätä mies vai ne lapset? Voi elämä tätä nykyaikaa!!! Ei ole lasten vika että sun mies lähti lätkiin, kyllä se on teissä aikuisissa vika ei niissä lapsissa. Silloin sinä teet niinkuin lapset haluavat, heitä hemmettiin se mies ja miehesi muija, lapset ei ole ansainneet semmoisia öklöjä elämäänsä. Vika on teissä ei lapsissa, he päättää mitä saat tehdä.

Äänestä

Mutta onhan tämä epäreilua että aikaisempien miesteni kanssa ovat tulleet toimeen vaikka suhteemme ovatkin sitten päättyneet ja varsinkin että heidän isänsä vaimoon ovat niin kovasti tykästyneitä ja minun uudelle miehelle eivät anna mahdollisuutta.

Äänestä
  • Kaikki eivät voi pitää kaikista! Ei ne lapsetkaan tykkää kaikista. Jos sinä tykkäät miehestä ja lapset eivät, ei voi olla vaikeeta valita. Tai sitten uhmata lapsia joka on sun häiviö sitten.

    Et sinäkään kaikista tykkää joista lapset tykkää, mitä silloin teet?

    Äänestä

  • Olisiko jo vähän liikaa kotiin muuttavia miehiä sille 8-vuotiaalle?

    Äänestä

  • Kolmenäiti kirjoitti:

    Olisiko jo vähän liikaa kotiin muuttavia miehiä sille 8-vuotiaalle?

    Voi tosiaan olla liikaa trafiikkia, ja nyt lapsille alkaa riittää tuo jatkuva isäpuolten vaihtuminen. Ehkä isän luona on vakaammat olot.
    Tuollanen mulle tuli mieleen sen enempää tilannetta tuntematta.

    -

    Seurustelin joskus tytön kanssa, joka kertoi miten kamalaa oli kun nuoruudessa aina tuli uusia sisaruspuolia äidin ottaessa uuden miehen asumaan. Kun hän sit lopulta ystävystyi, aikuiset erosivat ja kiellettiin tapaamasta näitä. Ja pian taas tuli uusi "sisarus" (isänsä kanssa) ja hänen ois pitänyt taas olla ylin ystävä, vaikka se vei edellisen siskon paikan.
    Ja sit taas sama uudestaan.

    Aivan kamalaa.

    Olen minäkin eronnut ja sen jälkeen seurustellutkin, mutta en silti noin kohtelisi jälkikasvuani. Ei lapsille tuollaista jatkuvaa vaihtumista pidä syöttää.
    Tietysti vanhemmalla on oikeus uuteen suhteeseen, mutta kyllä lapset tarvitsevat myös pysyvyyttä, eikä sitä että vanhemmat vaihtavat jatkuvasti kumppaneita. Lasten pitää asua siinä kodissa jossa aikuiset leikkivät kotia eri ihmisten kanssa.

    -

    En tarkoittanut tätä solvaukseksi aloittajalle, kun en siis tiedä teidän tilantesta mitään.

    Silti: »Olen sanonut lapsille että he eivät voi vaikuttaa seurusteleeko äiti kenen kanssa, vähentääkseni uhmakasta käytöstä minua ja miestäni kohtaan.»

    Tuo on kyllä totta, mutta entä jos lapsesi tuntee itsensä heittopussiksi?
    Mitä lapsi tuumaa siitä, että tietenkin hänet laitetaan muualle kun äidillä on taas joku häntä rakkaampi? Eikä ole ensimmäinen eikä toinen kerta.
    Tämä voi olla ihan oikea huolenaihe lapselle.

    Ajattelemisen aihetta itse kullekin.

    1Äänestä

  • 1säpappa kirjoitti:

    Niin vielä: entä jos lapsesi tykkääkin nykyisestä miehestäsi kuten edellisistäkin, muttei halua enää näyttää tai tunnustaa sitä (itselleenkään), koska ajattelee että pian tulee taas seuraava?

    Sinä ehkä uskot että nykyinen miehesi on "se oikea", mutta lapsesi ei tunne samoin. Hänelle nykyisesi voi olla "se, joka taas pian lähtee". Ehkei hän siksi enää halua tutustua uusiin miehiisi?

    1Äänestä

Keskustelu auttaa aina! Kysy lapsiltasi, onko uudessa miehessäsi jotain vikana, ja jos on niin mikä. Onko mies tehnyt heille jotakin pahaa?

Kerro sitten, miten tuntisit itsesi kovin yksinäiseksi ilman miestä ja että rakastat tätä miestä todella, niin kuin lapsiasi.

On ymmärrettävää että uudet asiat oudoksuttavat ja jopa suututtavat lapsia. Erityisesti jos sinulla on ollut useampia miehiä lastesi elinaikana.

Äänestä
  • Oivoi, kyllä tuosta lapset loukkaantuisi aivan varmasti, eikä he ole tärkeitä äidille kun VAIN UUSI MIES POISTAISI ÄIDILTÄ YKSINÄISENYYDEN????? Voi hyvää päivää näitä sun vastauksia.

    Hih, lapset ei ole mitään vaan uusi mies on kaikki!!!! Lapsetko ei poista yksinäisyyttä?????
    Miksi sitten moni äiti haluaa viettää omaa aikaa ilman lapsia???

    Ei kun uusi mies on läsnä nainen ei ole yksinäinen, mutta kun lapset ovat läsnä, äiti on yksinäinen:

    Äänestä

Itse jatkaisin seurustelua siitäkin huolimatta että tytär ei tykkää. Tottakai lapset ovat tärkeitä ja heitä on kuunneltava, mutta he eivät päätä kahden aikuisen välisestä asiasta.

Äänestä
  • Totta, aina on tehtävä niinkuin lapset eivät halua. Ihan väkisin on tuotava lasten elämään ihminen josta lapset ei tykkää, siitähän saa kunnon riidan ja kylmän yhteishengen aikaiseksi helpolla.

    Lapset taas eivät saa olla ja tuoda kotiinsa sellaisia kavereita joista äiti ei tykkää, ei missään nimessä!!!!

    Mitä hyötyä on siis kuunnella lapsia jos äiti kuitenkin tekee niinkuin itse haluaa, viis lapsista???? Antaisi lapset sitten isälle tai huostaan jos ei jaksa.

    Tässä sen näkee, että kun aikuisilla menee huonosti niin tärkeintä on aikuisten oma onnellisuus, ei lasten.

    Äänestä

  • lapsetviimeiseksi kirjoitti:

    Totta, aina on tehtävä niinkuin lapset eivät halua. Ihan väkisin on tuotava lasten elämään ihminen josta lapset ei tykkää, siitähän saa kunnon riidan ja kylmän yhteishengen aikaiseksi helpolla.

    Lapset taas eivät saa olla ja tuoda kotiinsa sellaisia kavereita joista äiti ei tykkää, ei missään nimessä!!!!

    Mitä hyötyä on siis kuunnella lapsia jos äiti kuitenkin tekee niinkuin itse haluaa, viis lapsista???? Antaisi lapset sitten isälle tai huostaan jos ei jaksa.

    Tässä sen näkee, että kun aikuisilla menee huonosti niin tärkeintä on aikuisten oma onnellisuus, ei lasten.

    Vedät kommenttini tahallasi överiksi. Keskustelumme oli tässä. Hyvää kesänjatkoa.

    Äänestä

Lapsia aina vain lisää, vaikka suhde entistenkään miesten kanssa ei ole kestänyt?

Eikö olisi hyvä koettaa saada ensin suhde toimimaan varmuudella ja vasta sitten tehtailla lisää lapsia?

Äänestä
  • Jotkut aikuiset haluaa ensin olla itse onnellinen , lasten onnellisuus on vähäpätöinen. Lasten oloa pitää hankaloittaa ja kiusata koko ajan. Miksi? turha puhuu aikuisten että lapset ovat tärkeimmät ja etusijalla, sitä se ei ole.

    Äänestä

Sääliksi käy aloittajan lapsia. Äidille on tärkeintä oma ja uuden äijän hyvinvointi. Lapsista ei ole väliä,ja silti uutta lasta taas suunnittelee. Sterilisaatio noin vastuuttomalle muijalle olisi oikea ratkaisu. Ei pystyisi enempää lapsia tekemään.
Lastensuojelun pitäisi havahtua.
Karmeata luettavaa noin vastuuttoman,ja lastensa hyvinvoinnista piittaamattoman muijan tarinaa.

Äänestä

Sehän se lapsissa on että koettavat määräillä ja komentaa äitiä, vaikka asian kuuluisi olla toisin päin. Äiti tekee kasvatuksessa kovaa työtä ja vastineeksi saa ehdottomasti vaihtaa miestä aina kun haluaa. Siihen ei ole kakaroilla sanomista. Toukille voikin muistuttaa, että ilman äitiä heitä ei olisi olemassakaan. Saisivat kunnioittaa luojaansa. Kyllä, äiti on konkreettisesti heidät luonut, äiti on heille ainoa oikea Luoja ja Jumala. Lasten tulisi AINA MUISTAA OMA PIENUUTENSA JA SURKEUTENSA!

Äänestä
  • Juuri näin, saarioisten.äiti!

    Äänestä

Usein käy niin, että äiti alkaa valittamaan, että tytär ja se uusi mies tykkäävät liikaa toisistaan.

Äänestä

Nyt kannattaa kasvattaa lapsi siihen että äiti määrää kuka asuu talossa ja kuka ei. Lapsi on lapsi joka ei tiedä vielä mistään mitään. Äiti päättää lapsen puolesta ja siihen on sopeuduttava tai voi muuttaa isälleen tai mummolle kiukkuamaan. Lapset pitää kasvattaa olemaan kiitollinen kaikesta mitä eteen tulee, eikä väittää vastaan. Hyvät lapset kiittävät eivät narise,

Äänestä
  • Juurikin näin, selkeä jako että kuka määrää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Eitoimi kirjoitti:

Mikä voisi olla vialla? Olemme seurustelleet vuoden uuden mieheni kanssa ja yritämme nyt yhteistä lasta, minulla on ennestään kolme lasta kahdesta aikaisemmasta suhteesta. Lapseni ovat ennen suhtautuneet hyvin uusiin miehiini ja isänsä (2 vanhimman) vaimoa kutsuvat välillä äidiksi. Mutta nyt nykyistä miestäni, varsinkaan vanhin lapsista 8v, ei millään tahdo hyväksyä osaksi perhettä. En mieheni kanssa vielä asu yhdessä mutta se olisi pian ajankohtaista. Tällä hetkellä lapset ovat isellään joka toinen viikonloppu ja vanhimmat sitten muina viikonloppuina mummojen luona koska eivät halua viettää aikaa mieheni kanssa. Olen sanonut lapsille että he eivät voi vaikuttaa seurusteleeko äiti kenen kanssa, vähentääkseni uhmakasta käytöstä minua ja miestäni kohtaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu